Nössö dinosaurus karaistuu pöheikössä. Tarina on tämä. Sanoma on tämä. En panttaa jekkua, joka arkuutta tai rohkeutta syventää. Kestoa on perustellusti yli 50 minuuttia, koska suomea puhuva nössösaurus ystävystyy koiramaisen villi-ihmisen kanssa. Piski ja isäntä puolustavat toisiaan. Tämä ei kehitä sanomaa sellaiseksi, että dinosta tulee äijä omilla ehdoillaan. Erämaa opettaa, loppu. Erämaa näyttää fotorealistiselta. Dinosaurus näyttää kylpyankan tyyliseltä räikeän vihreältä muovilelulta.

Kunnon dinosaurus (The Good Dinosaur) on myöhässä ja Pixarin ensimmäinen floppi. Virallisen selityksen mukaan leffasta oli tulossa ihan kiva, mutta ohjaaja sai kenkää ja ensi-iltaa siirrettiin puolitoista vuotta, koska leffasta tahdottiin loistava. Lopputuloksessa huomionarvoista on absurdi visuaalinen toteutus. Onko mahdollista, että Pixar epäonnistui Avatarin tasoisen fantasian luomisessa, joten parin sadan miljoonan dollarin maisemiin tumpattiin paniikissa eteenpäin käveleviä kylpyankkoja? Lienen väärässä.

Vertaus: filkka on kuin Leijonakuningas, mutta ilman kuningasta tai muuta sisältöä. Tarina alkaa, kun Mufasa pyytää poikansa Simban lähimmälle kalliolle. Mufasa lausuu: "kaikki mitä valo koskettaa, on sinun seutuasi - aah, liukas kivi, ei perkele!" Se Mufasasta. Seuraavana päivänä Simba koettaa jatkaa elämää. Äkkiä hän parkaisee: "aah, liukas kivi, ei perkele!" Simba pyörii kauas pois. Siksi hänen on käveltävä takaisin kotiin. Hän liukastuu vielä useita kertoja kiljuen kuin neiti. Mainitsinko, että tämä versio Leijonakuninkaasta näyttää siltä, kuin sinä olisit piirtänyt hahmot ja käyttänyt taustoina valokuvia?

Merkityksetön taustatarina on se, että meteoriitti ei koskaan tappanut dinosauruksia. Miljoonia vuosia jatkoaikaa saatuaan apatosaurukset ovat oppineet viljelemään maata ja rakentamaan asioita töppöjaloillaan, mikä on Autot-logiikkaa. Ihmisilläkin pyyhkii hyvin. He ovat apinakoiria, mutta käsittääkseni Kristukseen on aikaa ja he ovat keksineet jo genitaalisuojat, kun dinot taas sekoilevat munasillaan. Kun nössösaurus eksyy, hän tapaa pari muuta saurusta. Miksi tämä tehtiin? En väitä teosta arvottomaksi, vaan vertaan sisältöä käytettyyn rahaan ja vaivaan.

Pidin tyrannosauruksista. Irtonaista kohtaamista voidaan kuvailla maailmanrakentamiseksi. Tyrannosauruksille on selvää, ettei toisia sauruksia syödä. He ovat puoliaan pitäviä lehmipoikia, jotka paimentavat nautojaan. He juoksevat sillä tapaa, että Monty Pythonin jäsenten pitäisi juosta perässä ja paukuttaa kookospähkinöitä. Tämä on fantasiaa ja huumoria. Se materiaali, jossa dino ja piski kompuroivat pöheikössä, on yhdistelmä Maa aikojen alussa -saagaa ja sitä, kun istuin lapsena pusikossa Visulahden matkamuistojen kanssa.

Noin yksi "elämää suurempi ihku-ihmeellinen valopallokohtaus" menee läpi per tarina. Kun valokärpäsiä on hätistelty kahteen kertaan, tarina kaipaa ihan muuta kuin lukemattomien lokkien ohi juoksemista. Sitä on alustavasti kiiteltävä, että leffa yrittää olla tunteellinen ja hidas, eli tylsä kriitikoiden suosikki. Väsytystaktiikka alkoi purra. Luomeni olivat lyijyn raskaat, mutta kun päästäni yritettiin hakkaamalla hakata ulos edes yksi kyynel kivojen tyrannosaurusten jälkeen, aloin pitää pääosaparia sympaattisena.

Animaatioharrastaja katsoo erikoisen vikatikin sivistyäkseen. Vanhemmat harkitsevat asiaa, jos dinoihin erikoistunut kakara räyhää. Sellaiselle apinalle on oikein, jos esim. irtopää- ja iilimatokohtaukset ovat liian pelottavia. En veikkaa, valvooko hän kolme yötä, vai nukahtaako hän jo leffan aikana.