James "Whitey" Bulger on amerikkalainen gangsteri, joka sai rakentaa imperiumin 70- ja 80-luvuilla, koska hän teki yhteistyötä FBI:n kanssa. Hän paljasti heille pikkujuttuja, joten kilpailijat eliminoitiin ja häntä hyysättiin. Johnny Depp näyttelee Bulgeria päässään Star Trek -tyyppinen otsaproteesi. Muiden hiukset heiluvat, kasvot rypistyvät ja otsasuonet sykkivät, mutta Deppin muovinaama muovihiuksilla liikkuu lähinnä silloin, kun hän haluaa esitellä hammasproteeseja. Otsa on usein liian vaalea Deppin kudoksiin nähden. Epäkohdat tulevat harvinaisen selviksi, kun pyyhe on iso ja pellelärvistä siirrytään toistuvasti uskottaviin kasvoihin valaistuksen vaihdellessa. Kevin Smith tarinoi äskettäin, että Depp tahtoi penisnenän hänen elokuvassaan Tusk. Ajattelin, että haluat tietää.

Teoriassa se on fiksua, ettei tätä superroistoa romantisoida. Depp näyttää ja tuntuu niljakkaalta. Bulger on psykopaatti, joka ei myönnä olevansa vasikka ja pelkää suuresti, että kaveritkin ovat sellaisia. Hän tappaa vaikka varmuuden vuoksi. En keksi, miksi pahinkaan gangstaräppäri kannustaisi häntä. Muotoillakseni asian toisin, päähenkilö on ontto. Kolmannen teoriani mukaan ilmassa on satiirin tuoksua, kun näin puhdasverinen roisto mellastaa päivänvalossa viranomaisten vähätellessä hänen vaarallisuuttaan. Black Mass tarkoittaa Saatanan kunniaksi järjestettyä messua.

Todellinen tähti on Joel Edgerton. Hänen näyttelemänsä FBI-agentti John Connolly tuntee Bulgerin entuudestaan. Connolly on ylpeä vasikastaan, joten hän kukkoilee kollegojen seurassa kritiikkiä kohdatessaankin vaikuttaen läpimädältä korruption kuninkaalta. Toisaalta hän on Bulgerin seurassa sinisilmäinen tolvana. Edgertonin muikistelu on mehevää ja hallittua. Jos leffalla olisi visio, se keskittyisi Connollyyn ja olisi rehti komedia tyyliin Ilmiantaja! (The Informant!).

Luullakseni näyttelijät tekevät mitä lystäävät, kun ohjaaja on hukannut pallon. Sivuosiin on saatu lukuisia persoonallisia tyyppejä, kuten näätä Peter Sarsgaard, prinsessa Juno Temple ja Breaking Badista tuttu sisäsiittoinen palikkanaama Meth Damon. Bulgerin veli on muuten osavaltion senaatin suursmurffi. Ei asialla isoa merkitystä ole; veljekset käyvät yhtä aikaa murkinalla äitimuorin luona. Rooliin on kuitenkin värvätty ääribritti Benedict Cumberbatch, joka mongertaa ylitseampuvalla jenkkiaksentilla, eikä kuulosta keneltäkään ympärillään. Hömelö ilmapiiri ei ole suurin mahdollinen synti, kun tositarina on nolo farssi.

Tyylilaji on kohtauskokoelma. Meth Damon aloittaa kertojana, joten oletamme hetken, että Bulgerin maailmaan tutustutaan nuoren rikollisen näkökulmasta. Kertojia on kuitenkin useita, eikä rikollisten kuulustelu ole niinkään kehyskertomus, kuin apupyörät. Kuulusteluiden avulla asiakokonaisuudet tiivistetään pinnallisiksi mutta ymmärrettäviksi. Monet Bulgerin kohtaukset ovat ensisijaisesti tylyjä paloja tunnelmaa. Kertoja saattaa arvailla, että Bulgerin omaisen kohtalo ajoi hänet synkempään suohon, mutta eipä se yllättävää ole, jos sosiopaatista tulee psykopaatti. Sekin jää tulkinnanvaraiseksi, mitä Bulger tuntee saavuttavansa. Agentti Connolly on kiintoisampi tyyppi jo siksi, että hänellä on mystisen perverssi käsitys homman suunnasta. Ilman Connollyn edustamaa kierouden ja typeryyden määrää elokuva hajoaisi käsiin. Edgerton on aliarvostettu.

On piristävää, ettei jokaista leffaa tarvitse kehua komeaksi. Ohjaaja Scott Cooper on suoraan-DVD:lle-tyyppinen kyky, josta eliittinäyttelijät kuten Jeff Bridges (Crazy Heart) ja Christian Bale (Rautakaupunki) tekevät mainitsemisen arvoisen. Uutuuskin pysyy hyvin käynnissä ilman turhauttavaa tyrimistä, joten kun näyttelijät myyvät tunnetilan tai tunteettoman teon, leffa on ohikiitävän hetken jopa vakuuttava.