Millainen olisi Puuhanallen elokuva? Nalle voisi puuhastella metsässä lapsista haaveillen. Viranomaiset yrittävät saada hänet nalkkiin, joten hän piiloutuu Puuhamaahan. Kun nalle saa töitä, Mikko Alataloa laulattaa. Lopputekstit. Helppoa tämä kirjoittaminen.

Hevisaurukset ovat humppaliskoja, jotka tahtovat maailmankiertueelle heti kuoriuduttuaan. Eivät he pääse. He jäävät asumaan noita-akan luolaan. Myöhemmin he päätyvät harhailemaan pöheikköön räjähdyksen kuultuaan. Seutuville suunnitellaan huvipuistoa, mikä on negatiivinen asia, koska kliseiden kirja avattiin väärästä kohdasta. Omistaja on riistävä rappiokapitalisti, joten kotiin liskojen pitää päästä, eikä rundille. Toki liskot ehtivät ennen haudan lepoa yhden keikan heittää, mutta se ei liity tarinaan mitenkään. Loppuun vain leikattiin vähän konserttia, kun kyseessä kuitenkin on lähes oikea bändi. Nämähän voittivat Euroviisutkin.

Saurukset ovat pirteitä lyllertäjiä, jotka jammailevat soittimiin törmätessään. Lisäksi heillä on aina nälkä. Kun piirtelin ala-asteella Turtlesin inspiroimaa sarjakuvaa, osasin ihan itte korvata pizzan toisella eineksellä, jonka nauttiminen toimii väli- tai loppuhuipennuksena ja tarvittaessa pääasiallisena sisältönä. Sauruksille kelpaa kaikki, kunhan se on ruokaa, sillä se olisi turhan aitoa huumoria, jos he vaikka sohvan söisivät. Hernekeitto muuten pierettää. Hysteeristä. Jutun juurta ei löydy lapsistakaan, jotka sauruksia auttavat. Pojalla on pakkomielteitä, jotka käsikirjoittaja unohtaa ne mainittuaan, joten sanoma on uljaasti se, että friikki tervehtyy kavereita löydettyään. Rooleissa nähdään aitoja lapsinäyttelijöitä suomalaisen määritelmän mukaan.

On se rankkaa, kun homma pitää venyttää puoleentoista tuntiin. Hahmoja lisätään, koska pakollisillakaan ei tehdä mitään. Tyttösaurus olisi voinut olla mukana alusta saakka, kun taas tiedemiehet, joille valehdellaan ilman syitä ja logiikkaa, ovat puhdasta ajanhukkaa, jotka ruokkivat tahattomia piilomerkityksiä. Tästä bändistä ei sitten julkisesti puhuta? Tiede on yhtä kamala juttu kuin talous? Puskaerakon puhetta. Sellainen toki uskoo, että toisten tontilla pyörähtäminen on maailmankiertue. Kilttiä leffastudiolta, että hän pääsi kiinni työelämään käsikirjoittajana.

Animaatiokasvojen johdosta huvipuistomaskotit näyttävät hetkittäin veikeiltä kuin nukketehosteet 80-luvulla. Pidän puoliuskottavista, surrealistisesti henkiin heräävistä örkeistä, joten tuijotin sauruksia aikani vilpittömästi kiinnostuneena. Mitään hahmoilla ei tehdä, tehosteita vain kävelytetään arkisissa maisemissa, joten ihastelu muuttui virheiden kuten oudosti käyttäytyvien hampaiden bongaamiseksi. Toiminnalliset ja ihmisten väliset hetket vakuuttavat nopeimmin, että kyseessä on kesäteatteria, joka toimisi paremmin pätkinä Pikku Kakkosessa.

Kummeli-sedistä ja muista kehitysvammaisista kertovaa hömppää ohjaillut Pekka Karjalainen on vilpitön tonttu. Tällä kertaa tekemisen ilo ei tule esille niin vahvasti kuin koiramainen miellyttämishalu. Aikuiset lässyttävät, mutta kapitalisti ei. Särmätön teos on näillä eväillä vuotta varttuneempien kamaa kuin Teletapit. Lapsena näkemistäni leffoista yksikään ei ole näin huono, mutta en yritä myydä tätä ajatusta. Teenage Mutant Ninja Turtles on mestariteos? Masters of the Universe on loistoviihdettä? Haluatko sinä, että lapsesi sopertavat minun iässäni, että "nykyajan leffat ovat sontaa verrattuna Hevisaurukseen"? Musiikkimakukin kieroutuu. Hyvällä tuurilla kakaran ihanteeksi vakiintuu rokkaduunari Kari Hietalahti tai noita Eija Vilpas; pitkäaikaiset lukijani tietävät, mikä olisi huonoa tuuria. Räyh. Prööt.