Tuntematon elämänmuoto käyttää seksuaalisesti hyväkseen kolonialistijääkäreitä, rangaistusvankeja ja avaruuspiraatteja. Toinen nylkee elävältä Arnold Schwarzeneggerin johtaman ryhmän minigunia käsivaralta käyttäviä kehonrakentajia ja setin voodookelmejä ja poliisin erikoisjoukkoja. Kun legendaariset hirviöt päätyvät samoille apajille, vastustajaksi tarvitaan... pienen junttilan sheriffi ja nolo pizzakuski.

Ensimmäisellä Alien vs. Predatorilla on tarkoitus. Ellei se olisi ollut uuvuttavan tympeä tieteiselokuva, voisi olla mahdotonta hyväksyä, että tätä nykyä Alien ja Predator riehuvat halvassa teinikauhussa – odotellen kutsua Freddy vs. Jasonin jatko-osaan. Hollywood on täynnä lobotomiapotilaita. Tämä ei lakkaa minua hämmentämästä. AvP tehtiin lapsille, kun joku tajusi, että lapset tykkäävät hirviöistä ja leluista. Kovaa kritiikkiä on yllättäen kuunneltu – mutta lopputulos on tämä: suunnattoman väkivaltainen jatko-osa, joka sijoittuu saippuaoopperoiden maailmaan, mutta pelottaa vähemmän kuin salkkareiden katsojaluvut.

Edellisen elokuvan lopussa alien pärskähti ulos predatorin rinnasta. Nyt ötökästä kasvaa aikuinen rastapäinen predalien-hybridi kolmessakymmenessä sekunnissa. Tämän johdosta predatorien kaara rysähtää barbieiden ja kenien asuttamalle perähikiälle. Predatorit ovat kuolleet, alienit alkavat tappaa nukkeihmisiä. Predatorien kotiplaneetalta (joka näyttää tasan viimeiseltä paikalta, jossa evoluution voi uskoa johtavan lämpökatseeseen) lähtee matkaan jonkin sortin agentti, joka yrittää hävittää kaikki todisteet tapahtuneesta. Niin tehdessään hän muun muassa nylkee ihmisiä ja ripustaa heitä roikkumaan, koska hän nyt vain on niin jumalattoman tyhmä.

Päivittäisdraamat ovat assimiloineet surkeat näyttelijät, tähän ei riittänyt yhtään. Valkokankaalle päätyneet catering-tarjoilijat ilmoittavat suullisesti mitä pakollista 1-2 sanalla kuvailtavaa hahmoa he edustavat (entinen vanki, lapsi, nainen, toinen nainen, jne). Kenelläkään ei ole edes tunnistettavia kasvoja. Suurin osa elokuvasta on yhtä yhdentekevää toimintakohtausta pimeässä sateessa, joten melkoisen kinkkistä on muistaa, kuka hahmoista on kukin ja mitä sukua kenellekin. Siltikään kyseessä ei ole tyylipuhdas Alienin ja Predatorin mättöleffa, eipä tietenkään. Meidän on seurattava sitä pizzapoikaa, jonka karkkihammasta kolottaa, vaikka tyttö on varattu. Alienin jatko-osassa! Predatorin jatko-osassa!

Pidän kaikista elokuvista, joissa näyttäytyy joko Alien tai Predator, jopa Alien 3:sta. Hahmojen yhteiset seikkailut ovat harhaa, henkilökohtaisia painajaisiani, jotka katoavat aamun tullen. Kamalinta on rikkaan Alien-mytologian raiskaaminen, se on järkyttävämpää kuin kärsää kurkkuun tarjoava hämähäkin ja kivespussin risteytys. Otanko hirviöfilmit liian vakavasti, jos en siitä pidä, kuinka pari facehuggeria kykenee luomaan muutamassa tunnissa tusinoittain kupolipää-alieneita, jotka ihmiskunta on onnellisesti unohtanut siinä vaiheessa, kun varsinainen Alien-sarja alkaa? Ehkä tahdon ottaa!

Mörköjä pieksemässä toisiaan katsoo hymyillen. Puoli tähteä siitä. Ihmisten sadistinen kohtelu on vain vaivaannuttavaa, tuote kun ei yritä olla kauhua, sci-fiä tai elokuvaa, vaan yksinkertaisesti sigaziisti. Ohjaajina toimivien Strausen veljesten mielestä tuskalla mässäily on ältsin magee. En olisi uskonut päätyväni puolustamaan ensimmäistä elokuvaa, mutta se sentään oli elokuva: oli yksi hyvä näyttelijä ja kovasti naurattava tarinakin.