The Walk
Ensi-ilta: | 06.11.2015 |
Genre: | Draama, Komedia, Trilleri |
Ikäraja: | 7 |
Philippe Petit on fransmanni, joka viritti narun World Trade Center -tornien väliin vuonna 1974. Tapauksesta kertova dokumentti Man on Wire voitti Oscarin. Näytelty versio on julkistuksesta saakka luvannut tarjota ainutlaatuisen 3D-elämyksen. Kun Joseph Gordon-Levittin näyttelemä Petit tornien väliin astuu, hän muuttuu jumalaksi. Kyllä, 3D-tekniikka johtaa kuvan yleiseen tuhnuisuuteen ja varjokuviin, jos et istu oikealla tuolilla oikeassa salissa oikean elokuvan aikana. Elämykseni ei ollut täydellinen, mutta kun kamera liikkui korkeuksissa ymmärtäen, mihin katseeni tarttui ja miksi, mittakaava ja hulluuden määrä iskivät tajuntaani ja tekivät syvän vaikutuksen. Kävely on jännittävä ja provosoiva, koska on hirveää kuvitella itsensä narulle. Se on myös kaunis ja seesteinen, koska Petitin näkökulma aukenee.
Kävely ei ole ainoa menettämäsi asia, jos katsot kotisohvalla siedettävää hömppädraamaa nimeltä The Walk. 3D-efektiä käytetään myös viettelevällä tavalla. Petit on katutaiteilija, joka saa oppia vanhalta mestarilta, mutta on liian itsekeskeinen liittyäkseen sirkukseen. Kun hän treenaa haavettaan varten, 3D-versio ohjelmoi päihimme ymmärryksen nuorallatanssijan kokeman todellisuuden mittasuhteista. Kun viimein saavumme World Trade Centerin juurelle, se vaikuttaa eeppisemmältä mestalta kuin yleensä. Jopa Petit hukkaa hetkeksi uskon itseensä.
Gordon-Levittin pompöösi Pepé Le Pew -aksentti on huvittava hyvässä mielessä. Hän ja Petitin ensimmäistä kätyriä näyttelevä ällösöpö Charlotte Le Bon ovat niin somia skunkkeja, että luulin seuraavani mainitsemisen arvoista ihmissuhdetta. Petitin historian tiivistyttyä alkaa tempauksen valmistelu, mikä on kasinon ryöstöä muistuttava laiton operaatio. Kun Petitin mielenterveys ohimennen kyseenalaistettiin näinä hetkinä, heräsin ajattelemaan, että lukuisat sivuhahmot ovat vain välttämättömiä todistajia. Kertojana toimiva Petit satuilee itsestään kuin leppoisa vaari lapsenlapselle, ja mikäpä siinä. Vain kerran toivoin hänen pitävän kitansa kiinni. Kohtalon yönä tyypit hiipivät pimeydessä. Tätä seuraa vaijerien virittelyä, mikä on koruton urakka. Jos kertoja malttaisi olla selittämättä puhki näitä vaiheita, olisi helpompaa elää hetkessä ja hämmästellä, että yli-inhimillinen suoritus tosiaan on tulossa. Sen aikana Petitin näkökulma on tervetullut.
Suoritus on inspiroiva - vähän niin kuin oli ajaminen lentokoneella päin samoja torneja? Tuleva sotaelokuva 13 Hours kertoo amerikkalaisista turvamiehistä, jotka ottivat hengiltä sata inspiroitunutta ääri-islamistia Libyassa WTC-tornien tuhon vuosipäivänä. The Walk ei mainitse myöhempiä tapahtumia, mutta melankolia on päivänselvää, kun Petitin saavutusta juhlitaan. Hänen väitetään antaneen sielun näille torneille. Nielin siirapin kakomatta; sen verran huikea kävely on, eivätkä loppunuotit tyhjästä tule. Elokuva muistelee viattomampaa aikaa (jota tuskin oli olemassa) ja Petit on viattomin kaikista (omasta mielestään). Hän rakastuu maailman korkeimpiin torneihin niistä kuultuaan ja lopulta hän niitä rakastelee tehden niistä kokonaisia. Jos aito Petit olisi vain kiepsahtanut alas, kiljaissut "le wyäääää" ja murskannut lapsiperheen, Forrest Gumpin ohjaaja olisi heikko valinta, mutta kun tarina on positiivinen, Robert Zemeckis osaa tehdä siitä vivahteikkaan. Sankarin tärähtäneisyyttä ja narsismia ei peitellä, mutta ironinen huumori ei lähentelekään kyynisyyttä.
Keskustelut (3 viestiä)
09.11.2015 klo 08.16 1
:DD
Ilmeisesti 3D on tässä kohtaa pakollinen sillä vaimon näkemä 2D oli lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistuna pelkästään huono, lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja Gordon-Levittin Musta Ritari -aksentti alleviivasi sen lähes tulkoon katsomiskelvottomaksi.
Rekisteröitynyt 18.01.2015
11.11.2015 klo 06.19
11.11.2015 klo 11.22 1
Tuoko elokuva mitään uutta tai viihdearvoa jos on nähnyt dokkarin?