Bring Me The Horizon: That's The Spirit
Brittiläisen metalcore/emocore-ryhmä Bring Me The Horizonin lokeroinnin vaikeus poistuu tuoreen That's The Spirit -albumin myötä. Merkit olivat nähtävillä jo edellisellä Sempiternal -levyllä. Nyt bändi on halunnut tehdä irtiottoa metalligenren rajoitteista. Ryhmän nokkamies Oli Sykesin kommentti kertoo paljon "I guess we are as much a metal band now as Fall Out Boy are a pop-punk band."
Bring Me The Horizon vuosimallia 2015 on Linkin Parkilla terästettyä emocorea tai elektronisilla tempuilla vahvistettua 30 Seconds To Mars -trippailua. Pateettisen tunteellista mutta raskain riffi on unohdettu suosiolla muistojen joukkoon tai soundia on käsitelty kaikkea muuta kuin metalliseksi. Mutta, samalla bändi kuulostaa tuoreelta ja kertosäkeissä on radiosoittoon tuunattua tarttumapintaa. Bändi ei ole kuitenkaan täysin unohtanut metallista menneisyyttään - aivan 'silkkimuniksi' ei ole ryhdytty.
Kuuntele vaikka Linkin Park -klooni Throne, 30 Seconds To Mars -henkinen Happy song, mediaseksikäs Doomed tai emohönkäily True friends - Bring Me The Horizon työstää trendikästä ja korviin tarttuvaa mutta suhteellisen metallivapaata materiaalia. Varsinaisia rimanalituksia tai sokeriöveriin tukehtuvia viisuja on vain pari mutta kokonaisuus on siitä huolimatta vaikea pala niellä bändin raskaimman soundin ystäville. Esimerkkinä vaikka Run-niminen elektroninen rock-emoilu, jossa ei ole metallista jälkeäkään. Bändiä on vaikea tunnistaa samaksi, joka vielä Sempiternal-levyllä rynkytti corea niin että roiskui - ainakin lyhyiden näytteiden voimin.
Bändin tekemä suunnanmuutos on suhteellisen raju mutta määrätietoinen ja hallittu. Kuten todettua, merkit olivat ilmassa. Kyseessä ei ole puolivillainen vanhojen fanien miellyttämisestä huolta kantava kokeilu vaan selkeä kaistan vaihto. Allekirjoittanut on hämmentynyt ainakin seuraavaan levyyn asti. Muutos vaikuttaa pysyvältä mutta sittenhän se nähdään.
Bring Me The Horizon vuosimallia 2015 on Linkin Parkilla terästettyä emocorea tai elektronisilla tempuilla vahvistettua 30 Seconds To Mars -trippailua. Pateettisen tunteellista mutta raskain riffi on unohdettu suosiolla muistojen joukkoon tai soundia on käsitelty kaikkea muuta kuin metalliseksi. Mutta, samalla bändi kuulostaa tuoreelta ja kertosäkeissä on radiosoittoon tuunattua tarttumapintaa. Bändi ei ole kuitenkaan täysin unohtanut metallista menneisyyttään - aivan 'silkkimuniksi' ei ole ryhdytty.
Kuuntele vaikka Linkin Park -klooni Throne, 30 Seconds To Mars -henkinen Happy song, mediaseksikäs Doomed tai emohönkäily True friends - Bring Me The Horizon työstää trendikästä ja korviin tarttuvaa mutta suhteellisen metallivapaata materiaalia. Varsinaisia rimanalituksia tai sokeriöveriin tukehtuvia viisuja on vain pari mutta kokonaisuus on siitä huolimatta vaikea pala niellä bändin raskaimman soundin ystäville. Esimerkkinä vaikka Run-niminen elektroninen rock-emoilu, jossa ei ole metallista jälkeäkään. Bändiä on vaikea tunnistaa samaksi, joka vielä Sempiternal-levyllä rynkytti corea niin että roiskui - ainakin lyhyiden näytteiden voimin.
Bändin tekemä suunnanmuutos on suhteellisen raju mutta määrätietoinen ja hallittu. Kuten todettua, merkit olivat ilmassa. Kyseessä ei ole puolivillainen vanhojen fanien miellyttämisestä huolta kantava kokeilu vaan selkeä kaistan vaihto. Allekirjoittanut on hämmentynyt ainakin seuraavaan levyyn asti. Muutos vaikuttaa pysyvältä mutta sittenhän se nähdään.
Keskustelut (1 viestiä)
19.10.2015 klo 01.49 1