Alkutekstit selittävät, että Sicario tarkoittaa palkkamurhaajaa, ja tarinoivat, että eräistä roomalaismiehitystä vastustaneista juutalaisista käytettiin tätä nimeä. Tiesin elokuvan käsittelevän huumesotaa, joten tulkitsin, että leffa leikittelee näkökulmilla. Huumelordit nauttivat kansansuosiota, kunhan he toisinaan korjauttavat koulun katon, tms. Eivät kaikki hännystelijät ole pahoja. Läpeensä korruptoituneessa kulttuurissa on helppoa ja toisinaan turvallisinta ummistaa silmät. Yrittävätkö alkutekstit sanoa, että tietystä näkökulmasta "Robin Hoodia" kiusaavat agentit (CIA:sta ja muualta) ovat kuin roomalaisia valloittajia? Voi pojat! Emme ole nähneet sekuntiakaan kuvamateriaalia ja tarina on jo näin rikas!

Kuvissa ei ole vikaa. Emily Bluntin johtamat agentit koettavat pelastaa panttivangit Yhdysvaltain maaperällä. Tiimi törmää naapurivaltion huumelordien pahuuteen. Kuvaus on kiihkeää. Anteeksipyytelemättömän mahtipontinen äänimaailma auttaa tunnelmia kärjistymään kutakuinkin niin väkeviksi, kuin on mahdollista tässä vaiheessa, kun emme tunne ketään. Bluntin hahmo ravistelee järkytyksen yltään. Tiukka mimmi on ammattilainen, joten emme ihmettele, miksi hänet värvätään huumeiden vastaiseen sotaan.

Pian ihmettelemme. Naiselle ei selitetä mitään. Hänen käsketään roikkua mukana tai olla roikkumatta. Hän saa lypsää jokaista tiedonmurua. Hän turhautuu. Katsoja turhautuu. Puolivälin jälkeen tilanne selitetään ohimennen. Jos päähenkilö olisi päätellyt syyn puoli tuntia aiemmin, meillä olisi pieni syy pitää häntä päähenkilönä.

Josh Brolin näyttelee virnistelevää miestä, jolla on lipposet. Hän ei kerro mitään, hehe! Benicio Del Toro näyttelee mystistä mököttäjää, joka ei kerro nimeäänkään. Mikäpä tässä. Lallalaa. Ihastellaan ohjaajan otteita. Kun aurinko laskee, on uljasta laittaa eteen sotilaita, jotka pelkistyvät silueteiksi ikään kuin hahmot olisivat pahvia. Käydään läpi ilmeiset ajatukset huumesodasta. Katsotaan kelloa. Ryhdytään luoviksi. Päähenkilö haluaa tupakan ja toisenkin... Ja nyt kaljaa? Ehkä leffa haluaa esittää elämän turhauttavana ja jekuttaa meidät samaistumaan reppanoihin, jotka tarvitsevat yhä vahvempia aineita? Juu. Jep. Vieraan kulttuurin byrokratiassa vaikuttaisi olevan vikaa tämän epäuskottavan vihjailusotkun mukaan. Käsikirjoitus on niin kamala, että se saa todennäköisesti Oscar-ehdokkuuden.

Sivujuonessa kalju meksikolainen tahtoo syödä munia ja pelata palloa poikansa kanssa. Jos hän liittyy jotenkin johonkin muuhunkin, arvostelun ensimmäinen kappale ei välttämättä ollut ajanhukkaa. Päälyylistä tiedämme sen, että hän on eronnut ja miestä hän voisi kokeilla. Hän on hämmentyneisyyden ruumiillistuma. Elokuva esittää, että Yhdysvaltain maailmanpoliisipuuhat ovat mielivaltaista höpönlöpöä, mutta se jätetään mielipidekysymykseksi, miten soveliasta on taistella tulella tulta vastaan, joten hämmenny halutessasi Bluntin tahtiin.

Loppupuolella leffa muuttuu sosiopaattitestiksi. Lakia kunnioittava päähenkilö ei ole tahallaan passiivinen. Tykkäämmekö enemmän hänestä, vai aktivoituvasta sivuhahmosta? Sivunaama on karismaattinen yrittämättäkin. Hän on yliluonnollinen eli tosi cool ampuja tyyliin Lucky Luke. Hän taistelee tulella tulta vastaan. Hän on moraaliton hirviö - mutta jos seinälläsi on Scarface-juliste...

Kuvasto on A-luokkaa. Suoraviivainen toimintaelokuva saisi enemmän anteeksi. Toimintaa on mukana, mutta Sicario on pohjavireeltään jännäri, joka pyytää paitsi jännittämään hahmojen puolesta, myös aistimaan jännitteet hahmojen välillä. En jännittänyt, en aistinut. Näyttelijöissä ei ole vikaa. Keskeisimmät eivät tarvitse paljoa tehdäkseen vaikutuksen, eivätkä he paljoa saa. Jos olen matkalla hahmon kanssa, tunnit muuttuvat minuuteiksi. Tässä tapauksessa analysoin jokaista käännettä ja tyylivalintaa monelta kantilta ja tunsin, että olisin ehtinyt myös täyttää sanaristikon. Kylmä, kuolettavan tylsä elokuva tekee katsojasta ulkopuolisen tarkkailijan.