Tuorein sisältö

Ghost: Meliora

Erkki Mervaala

28.08.2015 klo 16.00 | Luettu: 13936 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Ruotsalaisen metallin hypetetyimpiin nimiin kuuluva Ghost tarjoilee kolmannella albumillaan aiempaa hiotumpaa soundia ja hienoja sävellyksiä. Perjantaina 21. elokuuta julkaistu Meliora on paria poikkeusta lukuun ottamatta varsin eheä kokonaisuus.

Vaikka yhtyeen magia perustuu vahvasti sen konserttien hurmokselliseen tunnelmaan, on yhtyeen sävellystyö ollut toisesta albumista lähtien erinomaisella tasolla. Ensimmäisen albumin hapuilevat soundit ja ulos feidaavat kappaleiden loput ovat tipotiessään.

Meliora jatkaa hyväksi havaitulla kaavalla sekoitellen pakanallisia, paholaista ylistäviä sanoituksia 1970-luvun progelle flirttailevaan metallin ja popin välimaastosta löytyvään, harvinaisen pirulliseen genrejen sekoitukseen.

Ghost - Meliora

Kappale kappaleelta

1. Spirit (5:15)

Levyn ensimmäiset sävelet tuovat mieleen television kulta-ajan tieteisfiktion. Sen jälkeen lähteekin käyntiin varsin tutun kuuloinen Ghost-poljento, joka jälleen tuo mieleen metallikitaroilla höystetyt 1970-luvun progeilut a la Genesis. Laulumelodiat ovat paikoin kauniin polveilevia, ja kuoron läsnäolo vain korostaa yhtyeen ilkeää maailmaa.

Vaikka Spirit onkin varsin mainio kappale, jää selvästi se kakkoseksi seuraajalleen.

2. From The Pinnacle to the Pit (4:02)

Levyn kakkossingle From The Pinnacle to the Pit lähtee suoraan Spiritin perään käyntiin häkellyttävän iskevällä poljennolla. Spirit toimi melkeinpä esisoittona Pitille. Pirullisen hyvin rullaava, matalalta muriseva riffi tuo hieman mieleen Audioslaven. Väliosa on taas puolestaan hyvin vahvasti 70-luvun äänimaisemaa, mutta myös Ghostille ominaisesti melankolisuudessaan selvästi säkeistöistä erottuva.

3. Cirice (6:02)

Cirice on ehdottomasti levyn kohokohtia. Se vakuutti niin omalaatuisella musiikkivideollaan kuin Ilosaarirockissakin. Tällä kertaa yhtye tuntuu lainaavaan vähän kaikkia esikuviaan, etunenässä mieleen tulee vähän mielenkiintoisempi Metallica. Väliosien rauhoittamiset, hienot kitarat, laulumelodiat ja vaihteleva dynamiikka nostavat sen yhdeksi Ghostin parhaista kappaleista.

4. Spöksonat (0:56)

Levyn ensimmäinen välisoitto Kummitussonaatti on mukavasti seuraavaan kappaleeseen johdattava, nätti, vajaan minuutin kitarasävelmä.

5. He Is (4:13)

He Is on vaatimattomasta reilun neljän minuutin mitastaan albumin hienoin, kaunein ja suureellisin kappale. He Is alkaa 1970-luvun alun renesanssikitaroinnilla, kunnes se kasvaa loppua kohti vahvaksi pirunpalvontaballadiksi. Kertosäe on jotain Pink Floydin ja Backstreet Boysin välimaastosta, mutta toimii äärimmäisen hyvin.

6. Mummy Dust (4:07)

Vaikka kappale potkii ihan hyvin, on se silti yksi yhtyeen tuotannon tylsimmistä kappaleista. Se on kuin Pitin vähemmän kiinnostava ja laimeampi velipuoli. Lisäksi itse fraasi ”in God you trust, my mummy dust…” kuulostaa vaan minun korvaani ihan hillittömän typerältä. Toki joku varmasti löytää muumion pölyistä jotain merkittävääkin. Kitarasoolo on varsin vakuuttava.

7. Majesty (5:24)

Herramunjee! Tämähän on parasta Deep Purplea sitten vuoden 1974!

Noh, heti intron loputtua palataan taas tökötökö-kitaraan, mutta hetken aikaa sai nauttia purpleilun magiasta. Majestykin noudattaa hyvin vahvasti Ghostin hyväksi koettua kaavaa kumartaa 70-luvun suuruuksille nykymetallin ja popin mausteilla. Kappale kuultiin jo Ilosaarirockissa aika lailla setin keskivaiheilla, ja siitä jäi silloin hieman valju vaikutus.

Kappale toimisi paremmin, jos se olisi rohkeasti saanut olla enemmän siitä maailmasta, jota ensimmäiset kymmenen sekuntia esittelivät. Lopussa on hieman viittauksia myös muihin levyn kappaleisiin.

8. Devil Church (1:06)

Kauneutta! Devil Church on kuoroineen ihan hillittömän hienon kuuloiseksi rakennettu gospelhymnimäinen pakanariitin intro, joka loppuu aivan liian nopeasti. Tällä olisi voinut myös aloittaa koko albumin.

9. Absolution (4:50)

Jos yhdellä kappaleella pitäisi kuvailla Ghostin hiottua soundia, Absolution olisi malliesimerkki siitä. Jyräävät kitarat väistyvät kauniiden kertosäkeiden edeltä, kappaleessa on paljon dynamiikkaa, suvantoa, loistavia sooloja ja tarttuva melodia. Erityismainintana urkubreikki noin kolmen minuutin kohdalla tuo mieleen kulta-ajan The Whon . Kertosäe jää soimaan päähän.

10. Deus In Absentia (5:37)

Kellon tikitys tuo vahvasti mieleen Ghostin yleisösuosikin Monstrance Clock. Tökkivästi rytmitetty Deus In Absentian säkeistö toimii hyvin yhteen maalailevamman muun kappaleen kanssa. Kertosäkeessä maailma on tulessa ja välillä kuoro vierailee tuomassa rituaaliin henkevyyttä, kunnes päästään hivenen Scorpionsilta lainaavaan väliosaan.

Myös Deus In Absentia on Absolutionin tavoin vahvasti Ghostin kuuloinen, mutta sävellyksenä se on edeltäjäänsä rinnastettuna mitäänsanomattomampi. Kuorolopetus on toki tunnelmallinen, mutta vähän yllätyksetön.

Ghostin Papa Emeritus III Ilosaarirockissa 2015. Kuva: Erkki Mervaala


Ghostin Meliora on tavallaan yhtyeen paras albumi, mutta sitä vaivaa yllätyksettömyys. Soundit ja sävellykset on hiottu niin vimpan päälle, ettei missään kappaleessa tule sellaisia päheitä käänteitä, kuten vaikkapa edeltäjän Ghuleh/Zombie Queenissa. Infestissumam oli albumina mielenkiintoisempi. Melioralla on enemmän hyviä ja muistettavia kappaleita.

Liveyhtyeenä Ghostilla on kolmen albuminsa jälkeen runsaasti lauluja mestarillisesti koottua settilistaa varten. Mestariteos studion puolella antaa kuitenkin vielä odottaa itseään. Sitä silmällä pitäen Meliora on kuitenkin äärimmäisen lupaava albumi.

Yhtye esiintyy seuraavan kerran Suomessa 9. marraskuuta Helsingin The Circuksessa.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Ihan yössä... Inside Out - mielen ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

lol

29.08.2015 klo 14.15 8 tykkää tästä

En ole oikein ikinä ymmärtänyt näitä "kappale kappaleelta" arvosteluja. Jotenkin täysin tyhjänpäiväinen ja laiska tapa arvostella levyjä. Mieluummin paneutuisi musiikilliseen antiin yleisemmin ja fiiliksiin joita levyt nostattavat. Jokainen varmasti tietää kuunneltuaan kiekkoja, minkälaista musiikkia on kyseessä ilman, että sitä tarvitsee erikseen kertoa. Mutta tyylinsä toki kullakin.
lainaa
lusiver

05.09.2015 klo 17.48 2 tykkää tästä

Kappale kappaleelta -tyyliset arvioinnit ovat todellakin tylsiä, sisältö on nytkin lähinnä karrikoidusti "kappale alkaa purplemaisella tökötökö-kitarajutulla, sitten tulee nätti pianomelodia, jonka jälkeen väliosa ja lopussa kuoroja ja sitten kappale loppuu." Ei kukaan halua lukea levyarvioista näin seikkaperäistä sanallista kuvausta siitä, miltä kappale kuulostaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova