Ennen kuin ohjaaja Brad Bird nolasi itsensä Tomorrowlandilla, rohkenin haaveilla, että hänen suunnittelemastaan maanjäristyselokuvasta 1906 tulee uusi Titanic. Tomorrowlandin jälkeen en yllättyisi, jos Bird väittäisi maanjäristyksen johtuvan siitä, että tavalliset ihmiset ovat piereskelleet liian negatiivisesti viemäriverkostoon. Ehkä pulliaiset tulisivat järkiinsä ja hyppisivät hymyillen kuoppiin, jotta tiedemiehet, elokuvaohjaajat ja muut nerot voivat ajaa mersuilla yli ja jatkaa raketeilla avaruuteen - pakoon itse luomiaan tappajarobotteja, jotka eivät liity mihinkään mitenkään! Jos haluat jotakin "erikoista", teattereissa pyörii se Tomorrowland.

San Andreas on tavallinen katastrofielokuva. Isoin maanjäristys ikinä tärisyttää laajaa aluetta Kalifornian osavaltiossa. Alueella pärisee oikeastikin: vuonna 1906 tuhansia kuoli, kun talot sortuivat ja paloivat. Tällaisetkin leffat ovat joskus rasittavan typeriä, mutta väittääkseni uutuus lunastaa lupaukset. Esimerkiksi kun lattia pettää ja nainen putoaa pari kerrosta, tilanne on kiitettävästi ohjaaja Brad Peytonin hallinnassa. Näky on jännittävä ja tunnetasolla uskottava, koska ohjaaja pysyy hahmon mukana ja kunnioittaa hahmon kokemusta. Puhdaskin toimintatykitys on heikoilla jäillä, jos toiminta tapahtuu vain toiminnan vuoksi. Vasta lopussa, kun Dwayne Johnson väistelee valtamerilaivoja ratsastaessaan tsunamilla, hykertelin tuholle ja kärsimykselle. Viihdyin yhä, mutta paremmin viihdyin hahmovetoisen kiihkoilun aikana.

Tuo kappale on avoin kirje Roland Emmerichille, jonka tuhopornon äärelle en ole palannut sitten pohjanoteerauksen 2012. Emmerich jaarittelee ja leikkii nokkelaa, ennen kuin hän tuhoaa Vapaudenpatsaan ja Valkoisen talon mahdollisimman mahtipontisesti. Vika ei ole pontevuudessa. Peytonin edellisessä työssä Matka 2: Salainen saari Johnson lentää jättiläismehiläisellä. Tuossakin tapauksessa olin matkalla hahmojen kanssa yksinkertaisista syistä. Vilpitön asenne ja johdonmukaisuus ovat tärkeämpiä asioita vuoristoratamaista elämystä rakenneltaessa kuin uskottavuus. Hmm, taidanpa ratsastaa mehiläisellä. Voi pentele, talo sortuu päälle! Tämä on jännitystä. Se on nihilismiä, kun Vapaudenpatsas käydään tuhoamassa huvin vuoksi taas.

En sanallakaan kiittele tarinaa tai hahmoja. Leffa taantuu noloksi, jos joku puhuu muusta kuin selviytymisestä. Näyttelijät sen sijaan on valikoitu osuvasti. Paul Giamattin tieteelliset selitykset etenivät ulos toisesta korvastani, koska eiköhän se riitä, että Giamatti tajuaa. Johnson on sonni. Hän istuu ison osan ajasta, koska hän näyttelee helikopteripilottia, mutta toimintasonnin myskinen tuoksu leviää ympäristöön. Pilotin puolisoa näyttelevä Carla Gugino pistää komeasti tunnetta kehiin.


He lähtevät pelastamaan tyttärensä, joka on rakastunut ensisilmäyksellä. Tytär ja vävy auttavat toisiaan viattomin kasvoin, symboloiden parempaa huomista eli panemista. Johnson & Gugino eivät enää pane, koska toisen jälkeläisen kuolema sekoitti vaistot, mutta he tekevät kaikkensa pelastaakseen loput geeninsä, jotka siis ovat siirtymässä eteenpäin. Ainoa negatiivinen hahmo on fallossymboleidensa kovuutta kiittelevä arkkitehti. Hän ajattelee vain itseään. Se alleviivataan, ettei hänellä ole lapsia. Sanomaa tukee satunnaisen tuhomateriaalin sekaan tiputettu otos, jossa panonsa panneet vanhukset halaavat rauhallisina. Jos et aio jatkossa siittää tai tulla siitetyksi, bodaat itsesi barbaariksi, jotta voit pelastaa lapset, tai lihot möykyksi, jotta voit maailmanlopun iskiessä toimia barrikadina tai täyttää yksinäsi aukon tiessä. Jokainen terve ihminen tietää tämän.

Katastrofielokuvat rikkovat fysiikan lait ja ovat epäpäteviä draamoja ja maapallo on pyöreä. Vanhoista tai muuten vain taiteellisista pätkistä saattaa löytyä vetoavaa hahmonkehitystä, mutta niissä kerrostalot tuskin sortuvat tasaisella rytmillä. Titanic painii omassa sarjassaan, jonne muut eivät edes pyri. Jos San Andreas olisi persoonallisempi - esimerkiksi: jos Johnson riehuisi kunnolla sen sijaan, että hän repäisee yhden oven irti paljain käsin -, se saattaisi olla erinomainen katastrofielokuva.