Haluat nähdä Avengers: Age of Ultronin, jos ymmärrät seuraavat kaksi lausetta. Yhdysvaltain tärkeimmäksi agenttijärjestöksi naamioituneiden natsien rippeet testailevat ufomiesten teknologiaa ja norjalaisten jumalien taikaesineitä vuoristossa. Sankarillinen miljonääri ei tahdo enää lentää robottipuvulla, joten hän luo natseilta takavarikoitujen viritelmien avulla tekoälyn, joka valitettavasti tahtoo tuhota maailman.

Tekoäly Ultron on jo syntyessään hullu mutta määrätietoinen, Pinokkio-viittauksia viljelevä persoonallisuus, joka ei hetken aikaa toimi kuten piti. Se loogisesti halveksii ihmisiä surffattuaan hetken netissä, mutta se melkeinpä ystävystyy natsi-taika-sisarusten kanssa. Kun supersankarit kohtaavat Ultronin tehokehon, toiminta katkeilee, koska taikatyttö saa sankarit näkemään painajaisia, jotka toimivat takaumina ja enteinä tulevasta. Myöhemmässä ongelmatilanteessa ukkosenjumala Thor tietää mitä tehdä, koska hän inspiroitui painajaisesta ja kävi salamoimassa luolasta löytämässään lätäkössä...!!

On elämyksellistä ymmärtää 3/4 tällaisesta. Istunto on omanlaisensa kokemus, vaikka yksityiskohdissa on hyvin vähän uutta. Toisen tuoreen robotin Chappien tavoin Ultron haisee animaatiokuoren alla vaikuttavalta näyttelijältä, mutta on sekin kivaa, kun robotti tuhisee kiukkuisena kuin aamukahvit olisivat jääneet väliin. Scarlett Johanssonin ja Hulkin väliset seksuaaliset jännitteet ovat Shrek-matskua ilman yllätyskäännettä. Loppuhuipennus on nähty, jos Nintendosi pyöritti Turtles III: The Manhattan Projectia.

Ohjaaja ja kirjoittaja Joss Whedon yrittää ylittää itsensä eli elokuvan The Avengers. Se ei välttämättä ole mahdollista, kuten hän on antanut ymmärtää valittaessaan stressiä. Age of Ultron koettaa kertoa kokonaisen tarinan ja päätellä avoimeksi jääneitä asioita ja alustaa uusia mahdollisuuksia ja syventää hahmoja ja olla suoraviivainen tykitys. Uudet hahmot esitellään hätiköiden. Sinänsä pitkät toimintakohtauksetkin vaikuttavat usein typistetyiltä, koska hahmot telesiirtyvät minne sattuu.

Ja toisaalta: kun Hulk sekoaa, toiminnasta pysähdytään nautiskelemaan, vaikkei hetki tue päätarinaa. Tutut sivuhahmot saavat laatuaikaa. Fani kiittää, mutta ei tämä johdonmukaista ole, onhan ihmiskuntaa uhkaavan otuksen irti päästänyt jätkä ratkaisevasti kiinnostavampi kuin jaloissa pyörivä jousimies. Sarjakuvissa Ultronin luojan mielipaha on johtanut johonkin, joten on sääli, ettei leffa käsittele vaikkapa Tony Starkin alkoholismia, jota sivuttiin Iron Man 2:ssa. Hahmojen kanssa on kiva hengailla ja animaatiomaisen asetelmalliset huippuhetket juhlivat heidän sankaruuttaan, mutta jännitteet jäävät lähes olemattomiksi. Whedon on osaava kirjoittaja, jonka Marvel on ympäröinyt tehostevelhoilla, mutta jäin tuumimaan, ettei mukana ole ehtaa elokuvaohjaajaa, jonka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Batman - paluu, Hulk ja Man of Steel, siinä on oikeita elokuvia vahvalla tunnelmalla.

Puolijumalat inhimillistävä henkilöohjaus ja paikoin hilpeä dialogi ovat Whedonin ansioita, eikä moni esittäisi vastaavaa sotkua yhtä selkeänä. Tulevan alustusoperaatio Iron Man 2 ja farssin puolelle lipsuva The Amazing Spider-Man 2 ovat teoriassa heikompia filmejä, mutta tiedän mistä tykkään. Nämä eivät ole täyteläisiä teoksia. Aukot pitää paikata mielikuvituksella. Se on helppoa silloin, kun karismapommi Robert Downey, Jr. pysyy yksinään valokeilassa, tai herttainen pari Andrew Garfield ja Emma Stone tuovat aitoutta mikkihiirimeininkiin, ja vaikeampaa, jos leffa ei todella kerro kenestäkään. Age of Ultron on heikko perinteisenä elokuvana, mutta varsin viihdyttävä modernina oheistuotteena ja universumia rikastavana siirtymänä.