Cinderella - Tuhkimon tarina
Ensi-ilta: | 13.03.2015 |
Genre: | Fantasia, Lasten |
Ikäraja: | 7 |
Mitä muuta? Tehosteet, lavasteet ja puvut ovat soman nukkemaisia, karkkimaisia. Osa näyttelijöistä kykenisi parempaan. Ilkeät sisarpuolet vaikuttavat kelpo komedienneiltä vailla materiaalia. Draamapuolta ajatellen teos on terävimmillään Tuhkimon ja prinssin tuijottaessa toisiaan. En puhuisi kuplivasta kemiasta, mutta näyttelijät myyvät kiiltokuvarakkauden. Tuhkimo kerran tai kaksi jopa huokaisee, mikä on kohahduttavan inhimillistä. Kun pari tanssii, elokuva uskaltaa pysähtyä ja nauttia, mutta homma menee reisille välittömästi, kun käsikirjoitus vie. Se, että prinssi väittää esittelevänsä salaisen puutarhansa ensimmäistä kertaa toiselle, ei nouse sadan isoimman mokan listalle, mutta tuossa vaiheessa ajattelin, että jos hän väittäisi vetävänsä munansa housuista ensimmäistä kertaa ja se olisi lävistetty, tatuoitu ja sydämenmuotoisella karvoituksella kehystetty, Disneyn näyteltyjen satukierrätysten ystävät tuskin näkisivät siinäkään mitään outoa.
Elokuvat kertovat tarinan. Cinderella – Tuhkimon tarina kuvittaa haltiakummi Helena Bonham Carterin kootut selitykset. Kertoja selittää, mitä on tapahtumassa ja mitä hahmot tuntevat ja ajattelevat, jos mitään. Hahmotkin mieluummin selittävät kuin elävät. Alkuperäinen piirrosklassikko tiivisti taustatarinan pariin minuuttiin ja todisti heti perään, että sorrettu tyttö on säilyttänyt lempeytensä, vaikka särmääkin löytyy; piirroseläinten ilmeistä näki, että Tuhkimo levittää iloa ympärilleen. Näytelty versio käyttää puoli tuntia selittääkseen saman heikommalla menestyksellä. Puolirealistiset animaatioeläimet eivät ole aidosti läsnä ystävinä. Leffa jankuttaa jatkossakin, että Tuhkimo on jeesustelijoista kiltein, vaikkei hän juuri mitään tee. Näyttelijä hehkuu vilpitöntä sinisilmäisyyttä, mutta propaganda ei kehystä kauniisti suloisintakaan fräuleinia.
Tiivis satu voi vaikka tiputtaa kuun taivaalta. Kun kerronta on kankeaa, en niele edes tuttuja käänteitä. Tarkastellaan keskiyön katastrofia. Tuhkimo jättää prinssin ennen kuin taika haihtuu. Piirrosleffassa he vasta tapasivat. Kukapa jatkaisi ensitreffejä, kun kolttu on kosahtamassa. Se on tarinan syventämistä, että näytelty Tuhkimo ja prinssi melkeinpä jo seurustelevat tässä vaiheessa. Mutta miksi Tuhkimo mutkistaa kaiken? Ryysyjen räjähtäminen voisi olla miellyttävän kuuma käänne - huoh, ooh! Mutta hän pakenee, koska katsojat tahtovat tuttua huttua, kompostijätettä. Seuraavassa tällaisessa kannattaisi kokeilla entistä aktiivisempaa kertojaa, joka artikuloi tyyliin "ja nyt, valmistautukaa nauramaan, sillä jos suuntaatte katseenne alaoikealle, näette viittauksen maineikkaaseen Lucifer-kissaan".
Palvon piirrettyä Tuhkimoa. Kävin yksinäni katsomassa Drew Barrymoren Tuhkimon. Cinderella – Tuhkimon tarina sai minut tuntemaan itseni mieheksi, joka katsoo akkojen hömpötystä. Katastrofi! Mielenkiintoni jopa kasvoi, kun mieshahmo sai pari minuuttia, sillä hovipolitiikka ilman kertojan ääntä tuoksahti oikealta elokuvalta. Kerronta on niin montaasimaista ja hutiloitua, että kaksi ruokailua käsittelevää kohtausta ovat lipsahtaneet virheelliseen järjestykseen. Hupsista keikkaa, ketä kiinnostaa - leffa on vain impressionistinen kohtauslista! Muutama uusi idea on keltainen tarralappu listan päällä. Äitivainajasta Tuhkimo välittää niin paljon, ettei hän halua tuttua taikapukua, vaan korjata äitinsä puvun, joten niinpä hänelle tehdään tuttu taikapuku saman tien, koska keltaiselle kirjoitettu teksti loppui ja valkoiselle kirjoitettu jatkuu. Ei jumalauta.
On vielä huomautettava, että näin kertojan ääntä käytetään oikein:
Keskustelut (4 viestiä)
18.03.2015 klo 13.10 3
18.03.2015 klo 13.42 1
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
18.03.2015 klo 22.30 2
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
19.03.2015 klo 16.40 1
Jos puhumme siitä kuvasarjasta, josta etusivun kuva on jostakin syystä poimittu, niin Tuhkimon näyttelijällä lienee parempi peffa, mutta arvostan kyllä Helinän näyttelijän Tina Feyn karismaa ja huumorintajua.