Angelina Jolien ohjaama sotadraama Murtumaton (Unbroken) yhdistelee Mel Gibsonin töitä Braveheart ja The Passion of the Christ, joskaan ei niiden parhaita puolia. Myös Murtumaton perustuu tositapahtumiin. Jolie lienee kaappisuomalainen, sillä kun amerikkalainen pikajuoksija Louis Zamperini häviää Berliinin olympialaisissa Gunnar Höckertille, Lauri Lehtiselle ja Ilmari Salmiselle todella surkeasti, Jolie juhlii hetken ylväyttä! Ei kohtaus tarpeellinen ole. Toinen maailmansota alkaa. Sotamies Zamperini osallistuu Tyynenmeren taisteluihin. Hänet tunnetaan miehenä, joka selviytyi lento-onnettomuudesta, kuukaudesta merellä ja japanilaisesta vankileiristä. Hän ei murru. Kun hän on kitunut ikuisuuden, häntä käsketään haukkumaan Jenkkilää. Nyt ei murruta! Lisää keppiä päähän! America! Fuck Yeah! Freedom! Fuck yeah! McDonald's! Fuck yeah! Kuten julisteet paljastavat, viimeisiä vedellessäänkin Zamperini jaksaa nostaa pölkyn ilmaan, kun taas eräs Gibsonin hahmoista jouduttiin naulaamaan sellaiseen.

Murtumattomalla ja Passionilla on arvoa visuaalisina runoina. Runous on jopa runollisempaa, jos katsoja ei ymmärrä dialogia (arameankielinen Passion kannattaa Gibsoninkin mielestä katsoa siten). Välitin Zamperinista, kun opin muistamaan kuka hemmetti hän on, ja siteemme vahvistui niin kauan, kun hän oli olosuhteiden uhri. Sitä, että hän on valmis kärsimään enemmänkin isänmaan vuoksi, Jolie käsittelee ylväänä itsestäänselvyytenä. Ymmärrän, että sotasalaisuuksien panttaaminen on sankarillista, ja ymmärrän tarpeen osoittaa solidaarisuutta muita vankeja kohtaan. Ymmärrän nämä asiat ilman apuja. Jolielta perusteluja ei tule. Hahmot ovat onttoja. Zamperinin päätöksillä on absoluuttisesti ei mitään vaikutusta sodan kulkuun, eikä se muita vankeja piristä, kun yhtä miestä mäiskitään lisää. Visuaalisena runona tuntemattomien sotilaiden kärsimyksistä elokuva toimii. Unohdin Zamperinin, kuten Jolie unohti muut yksilöt, ja näin elokuvan yleisluontoisena maalauksena sota-ajasta.

Jolie on kehno ohjaaja siinä mielessä, ettei hänellä ole omaa ääntä, mutta se auttaa, että hän kuuluu Hollywoodin kermaan. Kuvaajaksi on palkattu 12-kertainen Oscar-ehdokas Roger Deakins. Tunnelmat ovat aistikkaita maalla, merellä ja ilmassa; ihmisten ja luonnon luomat uhat hiipivät ihon alle. On aina hankala ymmärtää, mikä on ohjaajan ja kuvaajan suhde, mutta esimerkiksi se on huomionarvoista, että vaikka alkupuolen lentokohtaukset ovat näyttäviä, ne eivät ole ilmaisuvoimaisia tarinaa ajatellen. Tuntemattomat jäbät kiihkoilevat. Ja entäs sitten? Kuka oli Zamperini? Näistä tunnelmista pompitaan Zamperinin Forrest Gump -henkiseen lapsuuteen ja urheiluvuosiin ja takaisin. Leffa piristyy huomattavasti, kun Zamperini ja pari muuta sälliä kelluvat kumiveneessä pitkän aikaa. Tuolloin Jolie osoittaa omaavansa jonkin sortin vision. Veneilyvaihe on hyvin rytmitetty, liikuttava ja jännittävä.

Takaumat tuputtavat paria faktaa. Zamperini on murtumaton siksi, että kun hän oli lapsi, hänelle sanottiin, että ole murtumaton. Pappi taasen virkkoi, että rakasta vihollistasi. Jolie tiputtaa lauseen vailla aikomusta käsitellä teemaa. Leffa-Zamperini on uskonnollinen kuin ateistit: luonnon armoilla hän yrittää tehdä Jumalan kanssa diilin. Yksi upea asia tosielämän Zamperinissa on se, että hän antoi vanginvartijoille anteeksi ja kävi tapaamassa heitä. Hän selvisi traumoista uskonnon avulla, kuten hänen kanssaan keskustellut Jolie lopputekstien aikana kunnioittavasti mainitsee. Että niin kuin öh? Tarina jäi kesken! Jos Alien-sarjasta tuttu avaruuspiru raiskaa sinut oraalisesti, tarina ei pääty siihen, kun tapat hirviön, koska se jätti jotakin perin olennaista sisällesi.

Kuten sanottua, en enää välittänyt Zamperinista itsestään. Reppanoita vapautuu leiriltä? Kaunista, liikuttavaa. Kiittelen toisinaan kurjuuden maksimointiin pyrkiviä elokuvia: neukkuvankien loputtoman pitkästä patikkareissusta kertova The Way Back on kelpo esimerkki. Murtumaton sisältää yhtä vahvoja ja parempia yksityiskohtia kuin monet maksimoinnit, mutta ajoittaisesta epämääräisestä hutiloinnista on rokotettava ankarasti, koska luotettava tasapaksuus maksimoi kurjuuden tehokkaimmin.