Pumpattava Baymax-botti pelastaa leffan, joka olisi ilman häntä väsynyt supersankaritarina ja teennäisin Disney-animaatio sitten Dinosauruksen. Baymax on lääkintärobotti, jonka dialogi pyörii hoivaamisen ympärillä. Hän käsittää väärin sanoja, mutta tulkitsee osuvasti tilanteita. Kun hänet puetaan haarniskaan ja ohjelmoidaan karatekaksi, häntä ihmetyttää. Itsekään en ollut mukana koko sydämellä, joten se auttoi, että yksi hahmo oli samoilla linjoilla. Ennen elokuvaa nähdään lyhyt animaatio Feast, joka kertoo miehen rakkauselämästä, mutta keskittyy koiraan. Voi jospa leffalta löytyisi vastaava visio. Se olisi vähän erilainen supersankarifilmi, jos naamiopellet säheltäisivät taustalla painopisteen ollessa viattomassa robotissa.

Samaistuin vaivatta Disneyn viimekertaiseen typykkään, joka loi vahingossa elämää jumalallisilla voimilla, koska satu oli vertauskuvallinen. Big Hero 6 suoriutuu vaisummin perustempuista. Nuoren Hiro-pojan ÄO on noin 900. Kun hän hakee neroakatemiaan, hänen näytetyönsä on nanorobottipilvi, jolla voi tehdä mitä vain. Supernörtit inhimillistetään usein siten, ettei nörde voi keksiä ystävää. Hiro on rento jou-män, jolle kaikki on helppoa ja arkista kuin hepsankeikkahuumori Hirviniemen Akulle, jos nyt yksi kohtaus koettaa inttää muuta. Neroutta ei ironisoida esimerkiksi siten kuin Herra Peabodyssa.

Lähimmäisen kuolema pysäyttää Hironkin. Suru on vaarassa kehittyä vihaksi. Olennainen tulee selväksi, muttei yhtä selväksi, kuin Disneyn musikaaleissa - lal lal laa, ketuttaa. Hiron ja tarinan konnan käytöstä vertaillaan hieman, mutta en puhuisi niinkään hienovaraisuudesta, kuin raakileeksi jäävästä ideasta. Jos silmäni alustavasti kostuivat, se johtui siitä, että Baymax oli hellyyttävillä maneereillaan pehmittänyt pääni.

Hiro on perinyt Baymaxin veljeltään. Kun naamiokonna pöllii nanopilven ja riehuu lämpimikseen, Hiro tuunaa Baymaxista sotakoneen. Tavallaan ymmärsin, miksei Hiro koeta pölliä pilveä takaisin, mutta selitys tekisi terää sisäiselle uskottavuudelle. Hiro on luonut uskomattoman uhan sormia napsauttamalla, mutta ei taistele tulta vastaan tulella tai vedellä, vaan väsää kohtalaisen kätevät haarniskat myös itselleen ja neljälle kaverille. Woo-hoo, me ollaan supersankareita. Minulla ei ole mitään sanottavaa tästä porukasta. Olet nähnyt näitä elokuvia. Vauhtikieppuminen on vauhtikieppumista. Keskellä sitä hahmot ajavat asiansa.

Leffan nimi on parissa Hitlerin suosikkimaassa Baymax, mikä ei ole harhaanjohtavaa: hahmo on hyvin esillä. Hassut ilmeettömät robotit ovat tuttu jekku, mutta Baymax tulee myymään pussilakanoita. Metallirankaa ympäröivä ilmapallomainen kuori on nerokas veto. Uskoakseni vitsit, joissa Baymax litistyy tai puhkeaa, voivat toimia luontevasti vain ison budjetin tietokoneanimaatiossa, ja arvostan aina hetkiä, jotka perustelevat, miksi kompuutteri on kynää oivempi ratkaisu. Baymax on niin selkeästi tekijöidenkin suosikki, että koin näkeväni leffan läpi tarinapalaveriin. Muut hahmot saattavat heilua ja kiljua sokerihumalassa yrittäen epätoivoisesti tehdä vaikutuksen, mutta sitten Baymax liikahtaa ja kohtaus on pelastettu.

Mikäli kaikki elementit olisivat Baymaxin tasolla, elokuva olisi yhdistelmä mestari Brad Birdin töitä Rautajätti ja Ihmeperhe. Tämä oli jossain määrin kehu. Huumorimielellä leffaa voidaan tylyttää kopioinnista. Kohtauksista joihin viittaan nähtiin esimerkki jo varhain, kun mainoskampanja alkoi täsmälleen kuten Ihmeperheen kampanja: supersankari ei mahdu kuteisiin, heh heh. Diabetes.