Vaikka Iron Reaganin toinen albumi The Tyranny Of Will julkaistiin pitkälti viime vuoden puolella, kiekko ansaitsee yhä muutaman ylistyssanan. Levy on pyörinyt allekirjoittaneen soittimessa tasaisen varmasti ja albumin suoraviivainen hardcore/rässipaahto tuo viestiä suoraan vuosien takaa. Iron Reagan tuo mieleen D.R.I:n parhaat albumit sekä S.O.D.in...ja miksipä ei vaikkapa Sacred Reichin mainion Surf Nicaragua -letun. Eli luvassa on lyhyitä biisejä, tulista tunnelmaa, pika-aggressiota ja sopivassa määrin silkkaa hauskanpitoa.

Iron Reagan on Municipal Waste -tyyppien Tony Forestan ja Phil Hallin orkesteri, josta löytyy myös Darkest Hour -tuttu Ryan Parrish. Meno on parhaimmillaan kuin S.O.D. kävisi läpi D.R.I.-klassikkoa Dirty Rotten. Osassa viisuista thrash-riffi on paksumpaa mutta meno on läpi levyn vauhdikasta ja ehdottoman corepitoista. Ja kuten todettua, soundissakin pyritään vanhempaan vuosikertaan. Crossover on levyn tärkein ilmentymismuoto.

Viisuja on turha laittaa järjestykseen sillä heikkoja hetkiä tai levyn täytettä kiekolle ei ole eksynyt. Erityisen maukasta hikijumppaa tarjoavat kiireinen huutopala I won't go, joka kertsin kohdalla kuulostaa Suicide Tendencies -kloonilta. Bet on black kestää sopivat 25 sekunttia. U lock the bike cop - reilu puoli minuuttia silkkaa rässicoren nousuhumalaa.

Iron Reagan ei eksy sivupoluille tai tarpeettomaan elvistelyyn. Bändin suoraan silmille isketty thrash-hardcore on asenteellista palopuhetta alusta loppuun, lihaa ja hikipisaroita säästämättä. Mainio levy joka kestää aikaa ja kestopyöritystä.