Meteoriitti saattoi raapaista todellisuuden rikki. Jos ihmiset kävelevät liian kauas nykyisiltä sijoilta, he törmäävät paradokseihin. Omalaatuista leffaa ei sovi selittää puhki, joten sanotaan vain, että tapahtumat ovat vastaavia kuin aikamatkustuselokuvissa, joissa hämärtyy se, mikä on alkuperäinen ja mikä muokattu jatkumo. Yllättyisin, jos ohjaaja väittäisi yrittäneensä kertoa tarinan selkeästi. Coherence tahtoo olla epäluotettava, koska tämä johtaa erikoisiin ja paikoin jännittäviin tunnelmiin. Sivuvaikutuksena katsojan suhde hahmoihin saattaa jäädä kylmäksi.

Hahmot ovat samaa mieltä sekavuudesta, joten samaistukaamme ainakin tähän. Kyse on hahmovetoisuudesta vain tavallaan, sillä loppupeleissä ideat alistavat hahmot epämääräisiksi tempuiksi. Se, ettei hahmoilla ole kummoisia kehityskaaria, on tavallaan realistista ja realismi kuuluu tavoitteisiin. Tavallisilla virnistelevillä hermanneilla ja hipstereillä on illalliskutsut käynnissä. Asetelmallisuus häivytetään jo karulla kuvauksella ja sillä, että hahmot kälkättävät päällekkäin.

Elämä pettää, jos olet tottunut taiteeseen. Elokuvahahmot ovat lähes aina samalla aallonpituudella: vähintäänkin he tietävät elävänsä samassa lajityypissä. Coherence tavoittaa tunteen, että ihmiset ovat hämmentäviä, koska heidän käytöksensä perustuu luonteenpiirteille ja historialle, joita ei ole väännetty rautalangasta. Kun ei ole toista ihmistä (päähenkilöä), joka on luotettavasti samalla aallonpituudella kuin sinä, yllättävä kriisi saa kutkuttavan epämukavia sävyjä. Puolivälin tienoilla koin ymmärtäväni, minkälaista on kokea kriisi puolituttujen pässien kanssa. Kukaan ei oikeasti ymmärrä mitään. Tunteet purskahtelevat, mutta passiivisuus ja asioiden tekeminen tekemisen ilosta ovat yleisimpiä selviytymistaktiikoita.

Avainhenkilöiden aivoitukset selitetään yleensä puhki tietenkin siksi, että pään sisällä tapahtuva tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Realistisemmat otteet tukevat tarinaa ryhmästä. Coherencen ontoimmat ja heikoimmat hetket eivät kotivideomaisuudesta johdu, vaan tyylin pettämisestä. Yksi hahmo ilmoittaa, että hänen veljensä tutkii näitä meteoriittiasioita. Pian hän jo selittää, mistä tiedemiesten aivopierusta leffa on inspiroitunut.

Sen idean pohjalta olisi mahdollista luoda vivahteikas satu. Vaikka todellisuus repeäisi, isoin ongelma on ihmisluonto - tästä useampi kuin joka toinen tieteisleffa kertoo, mutta tässä tapauksessa huono käytös johtaa luoviin käänteisiin. Leffa on varsin lupaava, mutta tiedemiesbroidi ei ole ainoa töksähtävä käänne, joka pakottaa tarinan johonkin suuntaan epädramaattisesti. Coherence maalaa kuvaa pienellä pensselillä, mutta väsyy ja sutaisee taivaan maalitelalla.

Kyseessä on nollabudjetin filmi. Kyseessä on suodattamatonta taidetta. James Ward Byrkit ohjasi tämän esikoisenaan kotonaan. Leffa vaatii keskittymistä. Osa varhaisesta puuromaisesta jaarittelusta neuvoo, mitä hulluista käänteistä kannattaa ajatella. Jo heiluva kuvaus saattaa käydä rasittavaksi. Motivoitunut katsoja saattaa kehaista tunnelmia "huumaaviksi" samoista syistä kuin turhautunut katsoja kysyy, onko leffa improvisoitu kännissä. Käteen jäi ajatus, ettei Coherence ole yhtä fiksu ja johdonmukainen kuin Primer, eikä yhtä riemastuttavan viihteellinen kuin Timecrimes. Ideasci-fin ystäville suosittelen myös Coherencea, sillä ajatusleikkinä - palapelinä - se toimii väkisinkin.