Sarjakidnappaaja iskee jälleen ja nyt on tosi kyseessä. Ryökäle ei noussut Freddyn ja Jasonin tasolle vangitessaan saippuasarjanaamoja ruumaan, mutta eikös tuossa näy verta...? Nielaistaan tyhjää. Avataan ovi tärisevin käsin. Voi pyhä Sylvi, se on totta! Eräs Salatuista elämistä tuttu, koko kansan rakastama hahmo, joka katosi mystisissä olosuhteissa, on saanut turpiin. Haluatko turpiin uudestaan, heh heh, kysyy Kari Taalasmaa pari minuuttia myöhemmin erimielisyyksien ilmetessä.

Olisi hankala haastaa teinijännärin Nightmare 2 - Painajainen jatkuu täyteläisen tunkkainen junttimaisuus. Vitsikäs asenne pelastaa leffan yhtä puhtaasti kuin deodorantti housuun paskoneen. Jos rakastat vaikkapa jännäreitä, muttet usko, että kykenet luomaan klassikon, saatat olla oikea heppu väsäämään parodian. Se ei ole hääppöistä parodiaa, jos et tajua mistään mitään, mutta isket silmää silti. Lajityyppi on käytännössä elohiiri.

Armottomasta kömpelyydestä huolimatta väkivaltaiset hetket ovat tunnistettavan kaavamaisia, mikä on mahdollista vain, jos tekijät ovat nähneet jännärin aiemminkin. Ehkä se oli Tiedän yhä mitä teit viime kesänä. Roiston tai roistojen henkilöllisyys paljastui jo, mutta nyt, syrjäisessä, autioituneessa lomakohteessa selviää jotakin uutta, juonipaljastus, juonipaljastus. En mene takuuseen muistikuvistani, mutta uskoakseni laivasta tippunut roisto rantautui saareen viime osan shokkilopetuksessa ja juuri sinne sankarit saapuvat nyt muuten vaan.

80-luvun puukkohippaleffoista on kuultu juttua. Puolivälissä sarjakidnappaaja örisee sketsimäisellä äänellä, että nyt se hippa alkaa, vaikka kirjaimellinen hippa oli jo käynnissä. Roisto vannoo kostoa Peppi pitkäpiimäiselle syystä, jota kukaan itseään kunnioittava ei ymmärrä. Tilaisuuksiin roisto ei tartu, vaan hän tyytyy hipsimään ja sujahtelemaan taustalla.

Nuoret ovat tyhmiä ja himokkaita ja tahdoin heidän kuolevan, mikä kuulostaa vielä hyvältä. Lyhyessä leffassa ylipitkä ryhmäseksivitsi on jo sivujuoni. Ihoa pihdataan, koska jopa hätäisesti askarrellut eksploitaatiofilmit ovat liian oikeita elokuvia tiimin makuun. Leikkiähän tämä vain on! Ulkomaalainen kauhufani, joka ei ole turtunut rappiokulttuuriimme, saattaa satuttaa sielunsa. Poloinen Vladimir tai Pedro odottaa yhä vilahdusta nännistä tai suolenpätkästä, vaikka tajuntaan alkaa hiipiä ymmärrys: oven lukitseminen oli yksi huippukohdista.

Karin näyttelijä Tommi Taurula on Suomen Harrison Ford. Nautin tavallistakin enemmän siitä, miten luontevia hänen junttimaiset murahduksensa ovat, sillä ero kakaroihin on raju. Nuoriso herätti ajatuksen, että joku varmasti yritti pysäyttää tämän sukupolven, mutta kondomi repesi ja kumia lipsahti DNA:han. Kovakuntoisen nilkkinaamaisen pojan puolustukseksi on sanottava, että hän omistautuu pinnalliselle vitsikkyydelle ja suhtautuu tapahtumiin samaistuttavan välinpitämättömästi. Ehkä hän jopa toimii silmänruokana johonkin makuun. Kari Taalasmaan keijumaista tytärtä voisin imutella itse siinä toivossa, että saan appiukoksi Kari Taalasmaan.

Se, ettei vävyksi kelpaa kuka tahansa on merkittävin draamapainotteinen sivujuoni. Se kärjistyy suorastaan raivokkaaksi, mutta sitten se onkin käsitelty loppuun kohtausten välissä, koska muukin leffa loppui ja tavoitteena oli vain ajan tappaminen. Logiikan harrastaja odottaa juuri tätä saippuaoopperalta, mutta olisi kohteliasta naamioida kusetusyritys kokonaiseksi tarinaksi.