Helsinkiläinen Polanski Tried to Buy My Mother, nykyään lyhennetyssä muodossa Polanski, luottaa 90-luvun soundiin ja grungeen. Polanskin omatekema kokopitkä Between This And Hate etsii tunnelmia Soundgardenin kultavuosilta ja vokalistin äänestä löytyy mielleyhtymiä kolmikkoon Weiland/Cornell/Staley. Seattlen suuntaan uskollisten soundien joukosta löytyy myös ripaus stoneria ja psykedeliaa. Kun taustapiruna on toiminut Suomen grunge-henkisin tuottaja Mikko Herranen, levy on kaikkea muuta kuin tavanomainen demo/omakustanne. Soundien osalta bändi ei jätä mitään sattuman varaan. Herrasen viilaukset ja nappulansäädöt ovat juuri oikeassa asennossa. Ennemminkin Polanskia voi vetää tilille omaperäisyyden laimeudesta ja viisujen omaa genreään jumaloivasta luonteesta.

Polanskin Seattle-soundia on suorastaan nautinto kuunnella. Mikä parasta, energiaa, angstia ja kipinää on tarttunut reippaasti myös valmiiseen tuotokseeen. Bändi ei kaiva grungen synkimmästä montusta vaan yleisesti ottaen biiseissä on lentoa ja erektiota. Kappalemateriaalia vaivaa kuitenkin hiilipaperikopioinnin vivahde. Samaa voi sanoa vokaaleista - Anttoni Pikkarainen yrittää ehkä turhankin voimallisesti ajaa ääntään oikeanlaiseen grungemuottiin. Herää kysymys, paljonko bändin muhkeasta ja vakuuttavan kuuloisesta grunge-hekumasta on Herralan taidokkuuden ansiota? Paikoin bändi innostuu ihailemaan omaa soundiaan turhankin pitkien siirtymien avulla, yli viiden minuutin yltävät grungeteokset ylittävät puudutuskynnyksen.

Mutta levyllä on valtavasti hyvää. Wasted mind ja Give yourself potkivat persille todella makeasti. A fine line löytää suoran linjan Pearl Jamin parhaiden vuosien biisiarkistoon. Hazel on liian pitkä mutta kappaleessa on ainesta, vain lopullinen nostatus ja tyrmäysisku jää toteuttamatta. Left behind testailee jo häveliäästi stonerin ja aavikkokivityksen mureita kulkureittejä.

Polanskin albumia kuuntelee ensin huumaantuneena mutta useamman pyörityskerran jälkeen edessä on hienoinen epäilys - pystyykö bändi jalostamaan vastaavan grungehekuman myös keikkatilanteeseen. No, sehän on helppo todeta omakohtaisesti. Polanskin ongelmana ovat myös viisut jotka ovat liiankin lähellä esikuvien tuotoksia. Rima pysyy kuitenkin kevyesti ylhäällä ja ylitys on jopa selkeä. Eihän tässä puhuta millään lailla mediaseksikkäästä tai myyntilukuja hyväilevästä musiikkilokerosta mutta Polanski ansaitsee tulla kuulluksi isompien levy-yhtiöiden sikariportaassa.