All is Lost
Ensi-ilta: | 16.07.2014 |
Genre: | Draama, Trilleri |
Ikäraja: | 12 |
Elokuva menee suoraan asiaan. Vene on törmännyt kelluvaan konttiin avomerellä ja vettä ryöppyää sisään. Määrätietoisin toimin käpy ratkaisee ongelman. Pian hän kuitenkin ajautuu myrskyyn purukumilla paikatulla veneellään, jonka elektroniset vempaimet ovat kastuneet.
Käpy pysyy liikkeessä. Veden ja valon käyttäytymistä ihmettelevät runolliset otokset ja alleviivaavat musiikin helähdykset jäävät sekuntien mittaisiksi niin kauan kuin kävyllä on puuhaa. Seesteisyys symboloi lähestyvää kuolemaa. Moisia fiiliksiä vastaan sopii taistella vaikka ajamalla parran. Se kasvaa samaa tahtia kuin naisilla keskimäärin. Redfordin taiteellisen tuulenhengen sutima vakiokampaus on sen verran asetelmallinen sukellusreissujen jälkeenkin, että kehitin tarpeen kokea loppuratkaisun, jossa Redford kiskoo sen irti päänahastaan niitteineen päivineen ja karjuu: kaiken menetin, nyt loppui makeilu! Kerran hän vaikuttaa näin tekevän, mutta ei sentään.
En vähättele Redfordin vakavaa, koruttoman tehokasta suoritusta. Hänen karismaattisesti kulunut naamansa ja myyräeläimen miehuudelta näyttävät käsivartensa tukevat tunnelmia, jotka olisivat erilaisia, jos kaikkivoipa luontoäiti kiusaisi kokematonta poikaa. Sanonpahan vaan, että leffa on hidas, joten yksityiskohtien miettimiselle jää liikaakin aikaa. Lukiko mainitussa kontissa "ho won" ("lutka voitti")? Kätkeytyykö jokin mysteeri siihen, että kävyn vihkisormus näyttää suklaamunasta löytyneeltä? Käpy ei puhu. Alkupuolen monologi vihjaa, että hän katuu sitä, minkälainen hän on ollut lähimmäisilleen, mutta se siitä teemasta.
Elokuvalla on vahvaa materiaalia noin 60 minuutin tarpeiksi. Se kestää 100. Teoriassa tällainen teos saa harrastaa "kurjuuden maksimointia" eli tarkoituksella pitkäveteisiä kohtauksia. Päähenkilö tykkää tehdä, joten kun tekeminen loppuu, kurjuus maksimoitukoon? Juu, niin, ehkä. Yleensä kun arvostan kurjia tunnelmia, tiedän päähenkilöstä enemmän ja mietiskelen häntä, enkä suklaamunia. Keskittyessään asioihin, jotka on tehtävä, filmi tavallaan toimii huvipuistoajeluna taidemyönteiselle katsojalle. On helppo tuntea olevansa läsnä tämän koettelemuksen keskellä. Tunneside käpyyn jää kukaties vajaaksi.
Moni kovempikin toimintaleffa olisi ylpeä mm. otoksista, joissa kamera pysyy intiimisti ja selkeästi päähenkilön rinnalla kuohuvan myrskyn riepotellessa venettä armottomasti. Vahvan kuvakerronnan ansiosta ehdin alustavasti liikuttua loppuratkaisusta, vaikka olin juuri huvittunut yhdestä yksityiskohdasta. Äänimaailmaa kiiteltäköön myös.
Yhden miehen show't ovat haaste paitsi tekijöille, myös kokijoille. Moni joka vakuuttuu kyvystään nauttia laadukkaasta vähäeleisyydestä saattaa antaa hyvinkin korkean arvosanan itselleen. Joillekin toisille elokuva on tylsintä roskaa ikinä.
Keskustelut (3 viestiä)
22.11.2014 klo 22.33 1
Toisin kuin esim. Gravity, niin All Is Lost luotti luontoon, eikä banaaleihin uudelleensyntymissymboleihin selittääkseen ihmisten luontaisia viettejä. Siksi itse pidin All Is Lostista todella paljon, Mutta ehkä olenkin taidewanksteri.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
22.11.2014 klo 23.49 6
Jos kamppailevasta päähenkilöstä ei opita mitään, niin totta kai kyseessä on yleisluontoinen tarina "ihmisen luontaisesta kyvystä ja halusta selviytyä".
Jos luontofilmissä seepra juoksee leijonaa karkuun, kyseessä on kertomus seepran luontaisesta kyvystä ja halusta selviytyä, mutta ei mitenkään tuore tai uusia ajatuksia herättävä kertomus, ei vaikka huippulahjakas kameramies ratsastaisi sillä leijonalla.
10.04.2016 klo 01.17 3