Tarzan
Ensi-ilta: | 03.10.2014 |
Genre: | Animaatio, Lasten, Seikkailu |
Ikäraja: | 12 |
Iso meteoriitti putoaa hirmuliskojen niskaan. Miljoonia vuosia myöhemmin tutkimusmatkailijat telovat itsensä sitä etsiessään. Se on rajattoman voimakas, sanoi joku pölvästeille, joiden nuori poika jää orpona viidakkoon. Disneyn versio Tarzanista lienee rakas pojalle ja gorillamuorille, jotka ryhtyvät hengailemaan samassa hengessä ilman Phil Collinsin säestystä. Poika varttuu lihaksikkaaksi sheivatuksi akrobaatiksi. Vasta sitten uusi ilkeäilmeinen pohatta päättelee, että meteoriittia on taas etsittävä. Saavuttuaan maisemiin roisto tempaisee suolestaan armeijan. Lopputekstit ovat jo lähellä, vaikka muun muassa se taisi jäädä selittämättä, miksi häh-hää-pahuus on tarpeellista.
Heikosti rytmitetty leffa ei ehdi tehdä mitään kunnolla. Monien piirrossarjojen jaksot kykenevät rikkaampaan mytologiaan. Suupaltti kertoja sopottaa, että "tiedossa on uskomaton tarina" ja että "nyt meneillään on pahan gorillan hyökkäys", mutta äijällä menisivät jauhot suuhun, jos vaatisimme perusteluja. Kertojan mukaan apinat suojelevat meteoriittia. Miksi? Ei hän sano. Eivät ne edes niin tee. Tarzan on kohdannut yliluonnollisia ihmeitä monissa tarinoissa, mutta harvoin elokuvissa, joten mystinen meteoriitti on tilaisuus rakentaa oma identiteetti. Kliseiden ja Disney-version ominaispiirteiden kopiointiin palaa aikaa, joten eipä leffa ehdi esitellä kuin hirviön, joka on täysin irralliseksi jäävä esimerkki avaruuskiven voimista. Luontodokumentti voisi peitota tämän fantasian kuvaamalla tulivuorta ja norsua ja toteamalla, että tässä on Tuomiovuoren suurmestari Al-Babar.
Janen pulttaus mukaan on siedettävää. Kun apinamies pelastaa hämmentyneen muijan pari kertaa ja pikkuhauskasti todistaa olevansa hetero, animaatiosta nimeltä Tarzan vapaaehtoisesti maksanut sai mitä tilasi. Lähinnä se on tökeröä, miten tyylittömästi tosirakkaus otetaan puheeksi. Jotakin alustavasti sympaattista parissa on. Ehkä tulkitsin aidoilta näyttelijöiltä lainatut vartalon liikkeet uskottavuudeksi ja Botox-ilmeet vammaisuudeksi, joten mikseipä suvaitsevainen sydämeni olisi kertaalleen epävireisesti sykähtänyt. Minun ei tietenkään kannattaisi puhua animaatioista ja sykkimisestä yhtäaikaa tehtyäni sylitanssivertauksen Merirosvokeiju-arvostelussa.
Niin sanottua fotorealistisuutta tavoittelevat mutta hahmomallien osalta kärjistetyt animaatiot tyyliin tämä ja mm. Tintin seikkailut ovat jännä juttu. Onnistuneimpina sekunteina Tarzan ylittää tietyn rajan ja vaikuttaa ns. todelliselta verrattuna esimerkiksi Pixarin töihin, jotka haluavat olla nykyajan piirrettyjä, eivätkä haastaa näyteltyjä elokuvia. Nimenomaan se, että saksalaisetkin osaavat jo on kiintoisaa tulevaisuutta ajatellen. Lopulta jopa Timo Koivusalolle avautuu mahdollisuus ohjata Taru sormusten herrasta -trilogian haastava Kalevala-spektaakkeli tällä tekniikalla. Hyi helvetti.
Keskustelut (5 viestiä)
08.11.2014 klo 22.13 2
09.11.2014 klo 11.17 3
09.11.2014 klo 13.06 1
Montahan miljoonaa leffaa Tartsanistakin on vuosien saatossa tehty? Jospa keksittäisiin jotain uutta välillä...
09.11.2014 klo 22.36 9
10.11.2014 klo 22.01 4