Tämän arvostelun ikäraja on PG-13. Minulla on lupa sanoa, että lapsuuteni sankari Sylvester Stallone on joskus ihan vitun tyhmä jätkä, kunhan valitsen loput sanani sivistyneesti. The Expendables 3 on pirskatin kehno filmi. Kakkonen oli askel oikeaan suuntaan, joten voi juupeli, kun voikin kismittää.

Madaltunut ikäraja on ongelmista pienin. Alku on lupaavan vauhdikas ja itseironinen, kun Stallone ja kumppanit pelastavat vankilasta Wesley Snipesin, joka lusi kakkua oikeastikin. Snipes ehtii muikistella vain tovin, kun käyntiin jyrähtää vielä isompi toimintakohtaus, joka esittelee uuden roiston Mel Gibsonin. Toteutus takkuaa, mutta energiaa piisaa. Kun vaikkapa Jason Statham huitaisee kädellä ja kuulemme äänen swoosh, elokuva leikkaa sekunniksi otokseen, jossa veikatakseni sukat pyörivät pesukoneessa. PG-13-elokuvat saavat olla graafisempia. Jotkut niistä kuten uusin Bond ovat Suomessa K-16. Ohjaajan kädettömyydestä johtuva sekavuus on valitettavaa, mutta pyssyt paukkuvat ja uskon, että räjähdykset, joista näin vain puolet, koska räpäytin silmiäni, ovat ihan kivoja. Nautin mäiskeestä, jota rakastetut karpaasit maustavat karismallaan. Mutta.

Aloituksen ja huipennuksen välillä ei nähdä toimintakohtauksia. Teloitus ei ole toimintakohtaus, eikä ole sekään, jos herrat keskustelevat, kun taustalla nähdään tappelun loppu, eikä ole sekään, jos kielekkeellä pari sekuntia huvikseen roikkunut tyyppi tekee base-hypyn.

Stallonen hahmo on uskomattoman tyhmä. Puolivälissä olin puhtaasti Gibsonin puolella. Kun Stallone näkee vanhan arkkivihollisensa, hän huutaa varoitushuudon ja räiskii kiikarikiväärillä summamutikassa. Yllättäen homma pissii kintuille. Jälkikäteen Stallone pitää liikuttavan puheen tovereilleen. Jos hän kuolee, hän on valmis elämään asian kanssa (?!?), mutta hän ei halua elää, jos kaveritkin kuolevat. Voi olla että kuulin väärin.

Stallone hylkää karismanaamat tonkiakseen tilalle toukkia. Kakkososa herätti myötähäpeää, kun Stallone tunteili nuoren tarkka-ampujan kanssa, mutta Van Damme pelasti päivän. Kolmonen esittelee neljä pentua erittäin hitaasti ja pitkäveteisesti, eikä kakkavaipoille silti anneta persoonallisuutta tai tekemistä. Heitä käsitellään yhtä leväperäisesti kuin muun muassa Arnold Schwarzeneggeria, jonka kaltainen legenda herättää lämpimiä tuntemuksia jo virnistellessään John Kimblen näköisenä. Mukana on monta hilpeää hetkeä kera legendojen, joita lähdin katsomaan, ja juuri siksi vihaan kokonaisuutta.

Gibson on kuulemma paha. Hän puolustaa itseään kun öykkärit ammuskelevat. Hän on asekauppias. Hän on ostanut pienen maan armeijan muuten vaan. Stallone värvää teinejä itsemurhatehtävää varten, koska hän ei tahdo menettää kavereitaan, joten mikä on mädän omenan määritelmä? Gibson on kannustamisen arvoinen varsinkin kohtauksessa, jossa hän pääsee näyttelemään, sillä se on yksi lukuisista kohtauksista, joissa Stallonea haukutaan tyhmäksi. Syltyn kaveritkin tekevät niin. Snipes esimerkiksi huomaa sen olevan outoa, että hänet hylätään, vaikka hänet juuri esiteltiin. Mutta ei asiaa enempää käsitellä. Päähenkilö nyt vaan on ihan saat..- per...- kehvelin epälooginen marsilainen ja jos hän ei olisi, leffa voisi siirtyä Gibsonin esittelystä suoraan huipennukseen. Käsikirjoituksesta vastaa Oscar-ehdokas Sylvester Stallone.

Se on lupaus, että en tule koskaan katsomaan seuraavaa osaa, jos siinä on yksikin lastentarhalaisista. Tämä on periaatekysymys. Rasittavin näyttelijä on itseasiassa Antonio Banderas, joka vetää tökerömmin yli kuin Saapasjalkakissana, mutta hänellä on oikeus olla mukana. Teinit ovat hajuttomia ja mauttomia. Vaikka nuori MMA-ottelija saattaa olla asiallinen stunttinainen, kameramies hukkaa olennaisen, joten käteen ei jää kuin ajatus, että Stallone yrittää luoda uusia toimintatähtiä tunkemalla sydämensä valitut väkisin fanien kurkkuun. Will Smithiä on kritisoitu poikansa Jaden Smithin tuputtamisesta, mutta se poika on saanut tilaisuuksia näytellä ja pärjännyt ihan hyvin.