Nuorella Trisillä on persoonallisuus. Voi pyhä jysäys! Herttinen! Soveltuvuustestin tekijä menee paniikkiin, säheltää omiaan ja käskee tytön pysyä vaiti. Tulevaisuudessa taviksilla on yksi (1) luonteenpiirre viidestä mahdollisesta, joten Tris on friikki. Asetelma tuskin vaikuttaisi kauempaa haetulta, vaikka testistä vastaisi puhuva hattu, mutta asiat kyllä selkenevät. Divergent - Outolintu rakentaa yllättävän joustavan vertauskuvan yksilöstä ja yhteiskunnasta. Toivottavasti nuoret mm. Venäjällä katsovat tämmöistä aivot päällä.

Tris on syntynyt jeesustelijoiden klaaniin. Jos he vilkaisevat peiliin, sekin lienee palvelus lähimmäiselle. Se heistä. Testistä riippumatta nuoret saavat valita mihin klaaniin he siirtyvät, joten olikos tässä ongelmaa ensinnäkään? Tris valitsee örveltäjien klaanin. Örveltäjät sanovat woo-hoo ja vaarantavat henkensä uhkarohkeasti huvin tai ryhmäpaineiden vuoksi. He ovat fyysisiä ihmisiä, joten loogisesti heidät koulutetaan kurilla muiden suojelijoiksi. Tris siis liittyy armeijaan. Hän ei ole huippukunnossa, mutta sisu auttaa. Hän pärjää muita paremmin simulaatiossa, joka luotaa mielen vahvuutta - samaan tyyliin kuin se mainittu testi.

Fiksuklaani suunnittelee vallankaappausta. Konfliktia alustetaan ja se lopulta syttyy kuin natsien nousu parissakin musikaalissa. Yllätyksiä ei ole luvassa, mutta tunne siitä välittyy, etteivät useimmat odota kriisiä enteistä huolimatta (ainakaan vielä tänään). Kate Winslet antaa kasvot fiksunatseille, jotka kannattavat kansalaisten lokeroimista useammasta syystä. Yhteiskunta vaikuttaa pyörivän mallikkaasti. On se valinnan vapauskin - normaaleille. Jos Tris olisi leimattu outolinnuksi, hänet olisi heivattu pihalle, mutta tuskinpa jeesustelijat, örveltäjät, möläyttelijät (rehelliset) tai uneliaat (rauhalliset) olisivat jaksaneet pahastua.

Ei ole kapinallisia, ei edes suustaan pahaa popparia johon samaistua, joten myös Tris elää päivän kerrallaan. Divergent on hylätyssä varastorakennuksessa kuvattu treenausleffa. Jo se on tarina, kun tytön on todistettava arvonsa, vaikka häntä syntyperän vuoksi sorsitaan. Tälle tarinalle annetaan aikaa ja arvoa. Katsoja on mukana Trisin tasolla. Hiljalleen tarina muuttaa luonnettaan, mikä on fiksua kerrontaa. Toteutus jää tavoitteista, sillä sivuhahmoista puuttuu syvyyttä ja monet varsinaiset käännekohdat ovat hätäisiä. Kiitos Shailene Woodleyn suorituksen Trisin henkilökohtainen matka on vahva ydin. Epäilen, että joku väittää Shailenea puiseksi, mutta ei tarinassa Emma Watsonin itsetietoisuuden saavuttanutta otsahaitaria tarvita. Tris on varautunut nuori, joka tahtoo sopeutua. Woodley myy epävarmuuden ja siltä pohjalta onnistumisen tunteet, herkistymisen komean kouluttajakönsikkään otteessa ja lopulta päättäväisyyden ja uhman.

Joustavalla vertauskuvalla tarkoitan sitä, että samaistuttavaksi rakennettu kertomus diktatuurin ja/tai luokkayhteiskunnan varjosta toimii myös vertauksena perusnuoren paineista. Tiesitkö, että jos kukaan ei pääse kotiin, ennen kuin Peltonen on tehnyt sitä mitä lampaat jo tekivät, pääsemme kotiin heti, kun Peltonen uhoaa, että taidamme istua täällä aika kauan?! Tris sai kaiken sympatiani. Jäykästi ajateltuna Tris nöyristelee, kunnes se on mahdotonta, mutta toisin muotoiltuna kyse on siitä, että fiksu teini yrittää olla oma itsensä annetuissa rajoissa, kunhan yhteiskunnan pelleily ei naurettavaksi mene.

Olen kuullut parikin kertaa väittämän "Divergent on Nälkäpeli ilman pelejä". Molemmissa Nälkäpeleissä herkän ja vahvan naispääosanesittäjän matka lässähti, kun hän osallistui mustavalkoisen moraalin areenasekoiluun, joten kyllä, Divergent on Nälkäpeli ilman tosi jännää ajanhukkaa. Divergent kertoo tarinan. Ei se nerokas ole, mutta se on tarina ja yritäpä löytää jostakin pirun Godzillasta tai parista paremmasta tämän kesän pätkästä sellainen. Jatko-osia on tulossa kolme, mutta näin jo kaiken minkä halusin, joten ne joutuvat kertomaan uuden tarinan.