Beowulf
Ensi-ilta: | 23.11.2007 |
Genre: | Animaatio, Fantasia, Toiminta |
Ikäraja: | 13 |
Kun elokuva perustuu kielihistorian kannalta tärkeään sankarirunoon ja on Robert Zemeckiksen ohjaama, Neil Gaimanin ja Roger Avaryn käsikirjoittama, Alan Silvestrin säveltämä ja kun se kaiken lisäksi näyttää elävältä öljyvärimaalaukselta, sitä ei osaa odottaa haukottelevansa heti ensimmäisellä (ja viimeisellä) katselukerralla. Beowulf on tutustumisen arvoinen toimintafantasia sille yleisölle, joka viihtyi alkuvuonna erinomaisen kiihkeän 300:n parissa, mutta samalla selvä pettymys, joka luultavasti muuttuu täydellisen yhdentekeväksi tekniikan kehittyessä. Herran vuonna 2007 laatunäyttelijöiden suoritusten päälle liimattu fotorealismia lähentelevä tietokoneanimaatio riittää välipalaksi ilman mausteitakin. 75% elokuvasta on silmiä hellivää elävää maalaustaidetta - jotain arkista elämää kauniimpaa. Loput ajasta Beowulf näyttää tylsältä: joskus täysin fotorealistiselta, joskus Shrekin jatko-osalta.
Olen pettynyt Gaimaniin ja Avaryyn. Yhden käden sormilla voi laskea ne kohtaukset ja teemat, jotka tunnistaa sellaisten teosten kuin Sandman ja Pulp Fiction kirjoittajien laatimiksi. Fiksuinta Beowulfissa on nimihahmon ja Grendel-peikon kuvaaminen. Beowulf esitetään kirkasotsaisen sankarin sijaan julkisuudenkipeänä barbaarina, jolla on tarve liioitella aitojakin urotöitään. Grendel ei toisaalta ole lainkaan paha, vaan väärinymmärretty, myötätuntoa herättävä reppana kuten (samalla tekniikalla luotu) Klonkku Taru Sormusten Herrasta -leffoissa. Kirjoittajille kuuluu kiitos myös siitä, että alkuperäisen runon lohikäärmeestä on kehitetty looginen loppuhuipennus, joka solmii tarinan langat yhteen. Sellaiset asiat kuin dialogi, vitsit ja vähäiset pyrkimykset draamaan toimivat vain yhdessä merkityksessä: niiden aikana ehtii tuijottaa sydämensä kyllyydestä digitaalihahmoja.
Toimintakohtaukset on suunnattu muoviukoilla lapsena sotineille aikuisille, missä ei ole muuta vikaa kuin se, että jälki ei tyydytä. Jos Skeletor tappaa Asemiehen, katkoo Orkolta kädet ja häpäisee Teelan takaapäin, He-Manin viha ei laannu sillä, että kahta muoviukkelia hakataan yhteen niin, että molemmista lähtee maalit. Leikissä ongelma ratkeaa sillä, että lapsi hakkaa muoviukkeleilla masokistisesti omia sormiaan – miten saavuttaa sama intensiivisyys elokuvassa, sitä en osaa sanoa, mutta Zemeckis ei ole siinä onnistunut, toisin kuin moni muu tietokonehahmoja käyttänyt toimintaohjaaja. Beowulfin ja Grendelin taistelun pitäisi olla legendaarinen sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta lopputulos on selkeä antikliimaksi. Vasta lohikäärmeen saapuessa elokuva saa kädet hikoamaan ja luomet unohtamaan räpyttelyn – jos puhumme yhä vain toiminnasta. Leffassahan on siis myös tämä alaston Angelina Jolie, muistuttaakseni.
Toimintaohjaaja Robert Zemeckis ei ole, eikä kummoinen tirehtööri enää tänä päivänä muutenkaan. Miehen urakehitys on vähintäänkin kummallinen. Ikimuistettavien perhe-elokuvien ohjaaja sai Oscarin, siirtyi tekemään persoonattomia vakavia elokuvia ja yhtäkkiä alkoi tuottaa näitä viimeisintä huutoa olevia animaatioita (ensimmäinen oli Napapiirin Pikajuna, kolmas on tuleva Saiturin Joulu), jotka ovat paitsi tunnekylmiä, myös kömpelöitä nimen omaan ohjauksen osalta. Zemeckiksellä on vaikeuksia rytmittää tapahtumia ja valita oikeita kuvakulmia, hänen valintansa johtavat jopa tahattomaan komiikkaan. Täysi floppi elokuva ei ole ja sen puolustukseksi on sanottava, että surumielinen viimeinen kolmannes herättelee aitoa mielenkiintoa tapahtumia kohtaan. Totta on sekin, että Beowulf on tarkoitettu nähtäväksi kolmiulotteisena versiona, mikä ei ole Suomessa mahdollista.
Keskustelut (4 viestiä)
Rekisteröitynyt 22.04.2007
24.11.2007 klo 00.16
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
24.11.2007 klo 00.27
+ Lisäyksenä tämä versio on lapsille suunnattu, joten siinä ei ole mitään itua ja se on automaattisesti kuraa, ellei leffa sisällä vähintään puolen tunnin perusteellisesta pano-goremättökohtaa, jota käsittääkseni lupailtiin oikeaan versioon.
Tämä versio ei ole lapsille sopiva, nuorille kylläkin. Minun käsittääkseni/muistaakseni lupaillussa aikuisversiossa lähinnä kiroiltaisiin enemmän. Gaiman ja Avary ovat kehuneet alkuperäistä dialogiansa. Leffan aikana on helppo kuvitella, että esim.
"Meri on äitini, eikä se koskaan ota minua takaisin kohtuunsa"
olisi kirjoitettu alun perin muotoon:
"Meri on äitini, enkä koskaan palaa sen *BEEB*."
Leffan draamapuoli toimii sen verran huonosti, että mielikuvituksellinen kiroilu, tosinörttien hikoillen luoma örkkinakuilu ja kiihkeämpi väkivalta parantaisivat elokuvaa, tai ainakin tekisivät siitä äijäviihdettä, mitä se tälläkin hetkellä yrittää olla.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 04.04.2007
30.11.2007 klo 21.23
08.11.2008 klo 23.17