Kasvisruokavalion noudattajana en voi olla varma, mutta parhaan arvaukseni mukaan tuskallinen paska on jotakin sellaista kuin Transformers: Tuhon aikakausi. Kolmea tuntia lähentelevä istunto oli puolessa välissä, kun ensimmäistä kertaa kiinnostuin jostakin: edes vähän, ihan mistä vaan.

"Täh?"

Noin se tapahtui. Noin tunteilin päähenkilöiden vieraillessa roistorobotin aggressiivisen sekavassa avaruuslaivassa. Kun Wall-E:n mielisairaat sukulaiset pyörittävät silmiä ja karvaisten robottirottakoirien ahdistelema nerokeksijä Mark Wahlberg nappaa seinältä painottoman jättiläismäisen muovimiekan, joka on tosiasiassa jytkypyssy, kooma katkeaa, jotta aivot pääsevät huokaisemaan: "täh".

Samaa logiikkaa noudattaen toiseksi paras hetki on se, kun tuttu sankari Rekka-auto ratsastaa pari minuuttia tulta syöksevällä robottidinosauruksella, jota ei selitetä. Autoksi muuttuvien robottien syntytarina selviää ehkä jo ensi kerralla. Michael Bay on satuillut, että hän ohjaa tämän neljännenkin Transformersin määritelläkseen sarjalle uuden suunnan. Se on ilmansuunta. Tuonne menen, virkkoo Rekka-auto harrastettuaan kolme tuntia niin tuttua merkityksetöntä rymistelyä, että epäilin leffan turvautuvan arkistomateriaaliin muulloinkin kuin alussa.

Rekka, Helikopterisamurai, Ylipainoinen Partasuinen Robotti ja Vihreä ja Keltainen robotti ovat ihmisten ystäviä, mutta heitä vainotaan. CIA-agentti ja tiedemies tahtovat turvata ihmiskunnan tuhoamalla niin hyvät kuin pahatkin robotit. He tekevät mitä lystäävät. He ovat jopa liittoutuneet uuden pahan robotin kanssa. Bongaa aukko logiikassa.

En tiedä kumpi on tympeämpi tapa käsitellä hahmoa. Sekö, että keksijä Wahlbergin talousvaikeuksista ja kasvatusmetodeista jaaritellaan ikuisuus, vaikkei alustus johda mihinkään, vai se, että Wahlbergin tyttären kundikaveri putkahtaa tyhjästä vauhtikohtauksen aikana ja ilmoittaa olevansa kolmas ihmispäähenkilö, vaikkei häntä myöhemminkään syvennetä? Perinteisen romanssin sijaan keskeisin ihmissuhde on isän ja tyttären välinen. Isä ei halua, että tytär kuolee. Se oli siinä. Mitä muuta? He hengailevat Rekan kanssa. Enemmän hahmonkehitystä tapahtuu toisaalla. Eräs pöyhkeä ilkimys, josta tiedämme sen, että hän on pöyhkeä ilkimys, vaihtaa mielipidettä. Hän alkaa välittömästi virnistelemään, pärisemään ja iskemään silmää, koska näin hänestä tulee yleisön uusi suosikki, tietää Bay.

Uudet roistot osaavat hajota dublopilviksi, mistä ei ole mitään hyötyä. Robottien monimutkaiset muutokset ovat olleet vaikuttavia silloin, kun niistä saa selvää, joten palikkapilvet ovat iso askel taakse sekä ideana että toteutuksen puolesta. Leffa sisältää lukuisia taatun näyttäviä tuhokohtauksia ja postikorttimaisen nättejä rauhallisia kuvia, mutta se ei nouse edeltäjänsä tasolle, joten en epäröi tuomita leffaa turhaksi. Kolmosen taloja silpova metallimato oli uhka ja nähtävyys. Dinosaurusrobotit vain pieksevät pikaisesti itseään heikompia dublopellejä.

Visuaalinen loisto on puutaheinää ilman koukkua. Kunniallinen Rekka-auto on fiktion historian tympeimpiä johtohahmoja ja silti roboteista persoonallisin. Ilkeitä osapuolia on useita, tavoitteet ovat irrallisia ja kuitenkin kaikki tappelevat yhtäaikaa Kiinassa ihan vain siksi, että Kiinasta on tullut tärkeä markkina-alue ja kiinalaisille supertähdille joiden nimi on yleensä Bingbing pitää järkätä cameo-rooli. Toiminta on komeasti kuvattua, mutta leikkaaja kadottaa varsinkin loputtomassa huipennuksessa sen, missä kukakin on ja syyn piitata siitä miksi ovat. Robottipuuron välissä nähdään mm. kuinka Wahlberg leikkii Jason Bournea ihmisvastustajan kanssa pitkän kaavan mukaan. Miksi? Koska: toimintaa.

Kakkososan saatan katsoa joskus uudestaan, koska sen kirjoittajien lakon aikaansaama typeryys on uskomatonta, ainutlaatuista ja historiallista. Sarjan tragedia on se, että kritiikkiä kuunnellaan valikoidusti. Kesto pitäisi rajoittaa kahteen tuntiin, mutta ei, kun sitä lisätään samalla kun persoonallisuutta karsitaan. Olen innoissani tuhissut, että aiemmat osat ovat rasistisia ja sovinistisia ja tuhmia! Olen siis tuntenut jotakin. Röyhkein veto Tuhon aikakaudessa taitaa olla se, että 17-vuotiaan tytön seksikkyyttä ja alaikäisyyttä korostetaan vuorotellen, mutta olennaista tässäkin on se, että isällä on vaikeuksia pitää lähes aikuista tytärtä aikuisena, eli toisin sanoen materiaali on kliseistä ja tylsää. Niin saattaa jopa lukea sopimuksessa, että tällä kertaa Bay ottaa studiopomon nyrkin niin syvälle suoleen, että hän ohjaa muovisen lelumainoksen kiltisti käsinukkena, sillä Baylla oli lupa velloa omassa saastassaan edellisessä työssään Pain & Gain, jonka sama studio rahoitti.