Joku kuittailee aina miehelle, joka väsää itselleen sankarin roolin, johon kuuluu kaunottaren pussailua. Tällä kertaa on aihettakin. Family Guyn luojan Seth MacFarlanen esikoisohjaus Ted kertoi persoonallisesta fantasiahahmosta ja miehestä, jonka piti aikuistua. MacFarlanen uutuus Miljoona tapaa kuolla lännessä (A Million Ways to Die in the West) kertoo MacFarlanesta lännessä. En pidä Family Guysta, joten olisin veikannut, että jos MacFarlane ei keksi Tedin veroisia kantavia ideoita, elokuva koostuu provosoivasta irtonaisesta sekoilusta. Tästä ei ole kyse, vaan MacFarlane on kiinnostunut tarinastaan, joka antaa hänen leikkiä pyssy-, kapakka-, juna-, ratsastus-, lyyli- ja intiaanikohtauksissa ihan niin kuin oikea näyttelijä.

Länkkärin ja romanttisen komedian kuviot yhdistyvät. Elokuvan ja stand-up-esityksen henget kohtaavat. MacFarlane näyttelee lammaspaimenta, joka vihaa villiä länttä ja soittaa suutaan kuulostaen tarkoituksella liian modernilta. Amanda Seyfriedin mangasilmät eivät näe häntä tosimiehenä, joten nainen karkaa keikarin kainaloon. Paimenella on virnistelystä huolimatta tunteet, joten hän tahtoisi elämänsä valon takaisin. Hän ottaa vastaan neuvoja kaupunkiin saapuneelta suorapuheiselta kaunottarelta Charlize Theronilta, joka lupaa opettaa hänet ampumaan. Joku tulee mustasukkaiseksi: mystinen kaunotar kuuluu rosvojoukkoon, jota johtaa hänen säälimätön aviopuolisonsa Liam Neeson. Kaikki tämä voisi toimia monella tasolla, mutta tyyli heittelehtii mielivaltaisesti.

Jos MacFarlane on tuttu, satunnainen väkivalta, kyrpähuumori, itsensä hengiltä piereminen ja hattuun paskantaminen on sitä materiaalia, jolle nyökytellään hyväksyvästi: tätä lähdimme katsomaan. Ted yllätti positiivisesti ajoittaisella rauhallisella hahmovetoisuudella, joka auttoi uskomaan tarinaan. Vastaavat otteet tukevat heikosti näyttelijä MacFarlanea. Hänen ja Theronin välillä on kemiaa, mutta ei romanttista sellaista: heidän kohtauksensa näyttävät siltä kuin MacFarlane ja Theron keskustelisivat rennosti kuvaustauoilla. MacFarlane ilmiselvästi keksii pari vitsiä lennossa, mihin Theron reagoi nauramalla aidosti, jos ehkä hieman liioitellusti - siten kuin työkaverin kohtuuhyvään läppään reagoidaan. Kun tällainen kama ja keksimällä keksitty törky vuorottelevat, mitä pitäisi ajatella ja tuntea sitten, kun MacFarlane ratsastaa roistoja karkuun ja vitsit ovat vähissä?

Ajattelin MacFarlanen leikkivän. Tunsin sääliä. Tämä oli epäsuora kehu. MacFarlanella on huikea ura, kyky manipuloida Theron imuttelemaan itseään, kaikki maailman rahat ja usein naamalla leveä virne, enkä silti ärsyyntynyt hänen leikkiessään työajallani, vaan tunsin sääliä epäonnistujaa kohtaan, koska hänellä on karismaakin ja hän on jollain tapaa hellyyttävä. Olen samaa mieltä Adam Sandlerista, joten vaikket tuntisi MacFarlanea, tiedät olenko sekaisin: näiden miesten ilme vaikuttaa kertovan, että he ovat paskantaneet housuunsa ja heidän omasta mielestään tuoksu on avautumassa kukkeasti, joten eivät he pahalla virnistä. MacFarlanen shokkihuumoriin kuuluu ihmisryhmien tylyttäminen ilman vitsiä (tyyliin: "onneksi et ole juutalainen"), mutta mädäksi en hymypoikaa epäile, kun taas esimerkiksi Jonah Hill, joka äskettäin haukkui paparazzia hintiksi ja myöhemmin pyyteli anteeksi silmät suurina, on todennäköisemmin teennäinen mulkku. Pidän MacFarlanesta esiintyjänä, mutta Sandler toki on parempi näyttelijä.

Kamala Anchorman 2 selitti huonot vitsinsä. MacFarlane selittää monet huonot vitsinsä ja lisäksi hihittelee silmää iskien vihjaten, että kömpelö selittely on hahmojen eikä elokuvan ominaisuus. Jää arvailujen varaan onko hänellä huono itsetunto (liika yrittäminen saattaa kertoa, ettei hän tunne tuntevansa yleisöään) vai harhaisen narsistinen itsetunto ("kunhan suuni avaan, kansa nauraa"). Visuaalisessa mielessä hän on saanut aikaan miellyttävän, ns. aidon länkkärin, mutta komediaohjaajana hän on ottanut takapakkia, sillä mukana on lukuisia vitsejä, jotka olisivat hauskempia jos ne vain tapahtuisivat - ilman kommenttiraitaa. Se on kulunut vitsi, että kun jotkut riitaantuvat saluunassa, kaikki alkavat tapella huvin vuoksi. Se on vähemmän kulunutta, kun kaksi nössöä teeskentelevät tappelevansa toivoen, ettei kukaan muu haasta heitä. Nössöjen ei tarvitsisi sanoa: "me tappelemme tässä keskenämme, joten kenenkään muun ei tarvitse haastaa meitä".