Moni porukka tahtoisi tehdä yhdessä sellaisen elokuvan kuin This Is the End, mutta monille sivullisille se olisi kiehtova kuin naapurin lomakuvat. Seth Rogen, James Franco, Jonah Hill, Danny McBride, Jay Baruchel ja Craig Robinson ovat kavereita oikeasti. Pojat näyttelevät itseään maailmanloppukomediassa, jossa kaluvitsien vyöry taukoaa hetkittäin tehostekohellukseen kuten hirviöiden hyökkäyksiin. Monet julkimot vilahtavat taustalla. Leffa on iso sisäpiirivitsi, joka on tavallaan helppo ja tavallaan vaikea ymmärtää. Laiskasti luonnostellut ja ylinäytellyt hahmot tuskin vetoavat, jos et näitä tyyppejä tunne. Toisaalta on lupa pohtia, minkä verran syvyyttä herroissa oikeasti on, kun heidän leffansa heistä itsestään koostuu 70-prosenttisesti penisvitseistä.

Rogen tietääkseni on harmiton pilviveikko nallekarismalla. Heti aluksi häntä syytetään saman hahmon eli itsensä näyttelystä, mikä on lupaava mutta irrallinen heitto. Franco on juorujen mukaan kiintoisampi kuin hänen unelmavävyn olemuksestaan voisi päätellä. Kun fiktiivisen Francon vitsaillaan imeneen penistä, vitsi on vitsikkäämpi, jos esimerkiksi tiedät hänen ohjanneen homoaiheisen taide-elokuvan Interior. Leather Bar. Sitä en tiedä, onko sen tarkoitus olla. Vaikka elokuva sijoittuu fiktiivisen Francon kartanoon, mies pääsee vähällä. Hän on snobi. Hänellä on kellarissa... hyväksyttäviä muistoja uran varrelta. Mahdollisuuksia hukataan.

Robinson on aina hauska vinksahtaneena murehtijana. Myös McBride näyttelee vakiohahmoaan, eli röyhkeää ja ylpeää, mutta veijarimaista kukkoa. En pitänyt hauskoina tai sisäisesti uskottavina hetkiä, joina McBride aiheutti ylimääräistä harmia, mutta hänen suustaan tulevat eräät hilpeimmistä ja härskeimmistä repliikeistä. Kaikki herrat varmasti ovat mukavia oikeasti. Hill tekee erikoisimman suorituksen mukavana Hillinä, jonka ystävällisyys on epämiellyttävän päällekäyvää. Voisin kuvitella, että vitsi perustuu siihen, että Hill tapaa pilailla ihmisten kustannuksella naama pokerilla ja jotkut ottavat hänet vakavasti. Narisevasta äänestään tunnettu Baruchel narisee, koska hän ei pidä Hillistä tai muistakaan. Tykkään siitä narinasta.

Maailmanloppu alkaa kesken bileiden. Syntisiä koetellaan, mutta jopa se jää irtovitsiksi, että kaikki tähdet kuuluvat syntisiin. Synnit ovat neutraalin yleisluontoisia. Mukana ei ole Roman Polanskia, tms. Kavereita pitää arvostaa ja itsekkyys on pahasta, siinä on sanomaa lopuksi. Ottaen huomioon, että kyseessä on kaverusten elokuva, joka alkaa kaverusten juhlista, teema on melkoisen epämääräinen. Valitsin leffan arvosteltavaksi ylistääkseni vielä kerran samantapaista brittifilmiä The World's End, joka tekee kaiken paremmin ystävyyden käsittelystä huumoriin ja tehosteisiin.

Se tapaa paikata puutteita, kun tekijöillä on hauskaa, ja varsinkin tässä tapauksessa jopa ajoittain kamala näyttely voidaan nähdä tarkoituksellisena. Rogen ja hänen työparinsa Evan Goldberg ovat ohjanneet ja kirjoittaneet itsensä (ja McBriden) näköisen elokuvan, jossa huumeita käytetään ja peniksistä puhutaan, vaikkei kumpikaan "teema" ole osa juonta. Tyylillä on faneja ja vihamiehiä. Superbad on syystäkin kehutumpi pätkä kuin Your Highness, mutta kuka toisen palvoja vihaa toista? This Is the End on jotakin niiden väliltä. Poikien kemiat, röyhkeys ja itseironia kantavat pitkälle, mutta monen, monen penisviittauksen tilalla soisin olevan mielikuvitusta vaativia yllätyksiä. Cameo-rooleista allekirjoittanut ei tapaa innostua, ja muun muassa viimeinen, jälkimaun määrittelevä vitsi on puhtaasti sellainen.