Furryhenkiset nörttihörhöt onnistuivat pariutumaan keskenään yrittäessään parittaa harvinaiset papukaijat. Luonteva kohellushuumori kirjoitti itse itseään, kun lentokyvytön nössölintu kahlittiin räväkkään puluun. Musikaalinen kakkaava psykopaattipapukaija Nigel on viime vuosien herkullisimpia konnia lajityyppiin katsomatta. Ensimmäisellä Riolla ei ole hävettävää kunnianhimoisempien mutta vähemmän värikkäiden ja energisten animaatioiden rinnalla. Komitean kirjoittama jatko-osa varmasti uppoaa lapsiin, joten on oikea aika investoida kondomifirmojen osakkeisiin.

Blu ja Jewel olivat viimeisiä siniara-papukaijoja. Nyt heillä ensinnäkin on jälkikasvua, millä ei ole käytännön merkitystä, kuten ei ole millään muullakaan yksityiskohdalla. Lisää siniaroja löytyy viidakosta. Viimeksi Blun oli opittava, kuinka olla oikea lintu. Tällä kertaa hänen on opittava, kuinka olla vielä oikeampi lintu. Hän tapaa appiukkonsa ja vaimon exän ja joutuu huonoon valoon. Aion seuraavaksi kuvailla loppuratkaisua. Kylmän viileästi paljastan kaiken. Kun Blu saa tietää, että pahat metsurit raivaavat viidakkoa, hän sanoo appiukolle, että vaikkemme missään vaiheessa oivaltaneet mitään, mikä liittyisi mihinkään mitenkään, emmekä tässäkään vaiheessa ryhdy luovasti juonimaan, voimme porukalla vetää ihmisiä turpiin. Näin tapahtuu. Vaimoa liehitellyt hurmurilintu vaihtaa persoonallisuutta, joten häntä ei tarvitse erikseen läpsiä.

Luontoa raiskaava pisnismies esitellään ajoissa, mutta hänen tekemisensä eivät vaikuta päähenkilöiden elämään edes epäsuorasti ennen tappelua. Myös Nigel palaa kuvioihin. Tätä nykyä hän on tarinan lentokyvytön siivekäs ja hän vannoo kostoa. Hänen tekemisensä eivät vaikuta mihinkään koskaan. Jos DVD:n ostava amatööri editoisi hänet pois, A. elokuva olisi hitusen lyhyempi ja B. päähenkilöt puhuisivat parin sekunnin ajan omituisesti tyhjyyteen.

Kaikki hahmot ja juonenpätkät ovat koomista keventämistä, joten ilmaa ne keventävät. Fintelligens-tyyppien ääninäyttelemät sivutiput suunnittelevat koko elokuvan ajan esitystä. Se on yhtä arvokas juoni kuin muutkin. Se johtaa sessioon, jossa eläimet jammailevat, kuten he vähän väliä muutenkin tekevät. Ainoa jatko-osan parissa jatkanut alkuperäisen elokuvan kirjoittaja kuoli kesken urakan, koska hänellä oli syöpä päässä. En vitsaile, enkä liioin valehtele olevani yllättynyt, toistan vain mitä Wikipediassa lukee.

Visuaalinen anti on yhä rikasta. Katsoin vapaaehtoisesti varsinkin Nigeliä ja hänen uutta liittolaistaan, ällösöpöä myrkkysammakkoa, joka on rakastunut häneen. Molempien hahmojen animaattorit ovat taiteilijoita. Täydellisen tarpeettomille hahmoille on annettu filkan hauskimmat hetket, tai ainakin itse hymähtelin heidän teatraalisuudelleen ja kömpelöille mutta vauhkoille musikaalinumeroilleen. Nigel on varjo entisestä itsestään, mutta yhdessä sammakon kanssa hän on Scrat-oravan tasoinen piriste tässä Ice Age -tekijöiden Ice Age -tasoisessa tyhjänpäiväisyydessä. Ice Age -sarja syntyi, kun nörtit oivalsivat minkätasoisia maisemia Commodore 64 jaksaa renderoida. Rio-elokuvat herättävät ratkaisevasti vähemmän itsemurha-ajatuksia monipuolisen ja eläväisen ja silloin tällöin elämyksellisen flooran ja faunan ansiosta.

Tarvitseeko erikseen sanoa, että puolisonsa sukuun ja exään tutustuva nössö on loppuunkaluttu klisee, vaikka nössö olisi tositilanteessa sotilasjohtajaksi ryhtyvä papukaija? Rio kakkosesta puuttuu oivallus ja draama, tai toisin sanoen syy, miksi elokuva jatkuu tai edes alkoi.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa