12 Years a Slave listaa orjuuden varjopuolet. Alustavastikin järjissään olevat tietävät ne jo, onhan faktoja tarttunut tajuntaan koulusta ja populäärikulttuurista ja useimmat voi veikatakin. 12 Years a Slave on listana niin kattava ja harkitusti jäsennelty, että kokonaisuus näyttäytyy jopa ennätyksellisen selkeänä. Elokuvassa Django Unchained rasismistaan nauttiva plantaasinomistaja yritti provosoida kysymällä, mikseivät mustat nouse kapinaan. On helppo keksiä teoreettisen tyydyttävä vastaus, ethän itsekään kehtaisi pyssymiehille aukoa. 12 Years a Slave vastaa kysymykseen tyhjentävästi. Päähenkilö ei vietä 12 vuotta vankileirillä pallo jalassa. Kahdentoista pitkän vuoden ajan hän on neekeri.

Karismaattinen huomisen tähti Chiwetel Ejiofor näyttelee Solomon Northupia, joka on viulisti, puuseppä, perheenisä ja vapaa mies. Rikolliset vangitsevat hänet ja myyvät orjaksi. Tapahtuneesta ei voi valittaa: teoriassa laki on Solomonin puolella, mutta kunnes toisin todistetaan, hän on käyttöesine, jolla on vähemmän oikeuksia kuin talitiaisella nykypäivänä. Hän kokeilee uhoa. Hän kokeilee taitojensa hyödyntämistä ja isännän etujen ajamista. Tilanne ei mainittavasti muutu. Hän on neekeri ja jostakin löytyy aina vanilja, jonka silmissä häntä ei ole tallattu tarpeeksi lyttyyn. Ruumiin ja sielun raiskaus jatkuu alistumisesta huolimatta. Provosoivaa on paitsi brutaali graafinen väkivalta, myös kylmän toteavainen tapa, jolla monet asiat esitetään. Jos tämä on asian sivistävä puoli, lähtee niin sanottu viihteellinen puoli siitä, ettei toivon kipinä sammu.

Elokuva perustuu 1800-luvulla eläneen orjan muistelmiin. Selviytymistarina on mieltäylentävä. Vaikka yksilön kokemuksessa piisaa sisältöä, lienee sallittua tuntea koko ihmisryhmän historian paino. Pienenä esimerkkinä surumielisestä runollisuudesta mainitsen negrospirituaalit eli puuvillapelloilla hymisemisen. Kun suhteellisen varautunut ja jörö päähenkilö yhtyy lauluun, hetki on liikuttava ilman melodramaattisuutta: ei ole kyse juonenkäänteen korostamisesta, vaan siitä, että alistetun miehen sisältä tulee musiikkia. Ejioforin suoritus on hienovarainen ja tarvittaessa väkevä. Ohjaaja Steve McQueenilla on vastaavaa kykyä tunnistaa milloin on parasta antaa asiasisällön puhua ja milloin inhimillinen kokemus kaipaa alleviivaavan aistikasta tyylittelyä.

Maitonaamoiksi on värvätty julkkiksia. Michael Fassbenderin hahmossa yhdistyy monta mainittua "jo tietämäämme" varjopuolta. Hän löytää Raamatusta perustelut orjuudelle, muttei ole niinkään tekopyhä kuin harhainen täyssadisti, jonka minäkuva pysyy koossa muiden väheksymisellä ja Jumalan suosiolla. Ahkera orjatar on hänelle rakas esine, jota hän silti kohtelee huonommin kuin moderni herrasmies Fleshlightia. Fassbenderin ja pienempiin rooleihin kiinnitettyjen setien Brad Pitt, Benedict Cumberbatch, Paul Dano ja Paul Giamatti suorituksissa on ajoittain teatterimaisuutta ellei jopa koomisuutta päähenkilön vakavuuteen nähden. Koin hetkellisesti häiritsevänä vähintäänkin sen, kun Pitt putkahti tyhjästä ja käyttäytyi kuin elokuva olisi hänen.

Muutin mieleni myöhemmin pohtiessani miksi pullaa piti käydä ostamassa punertavin silmin. Afroamerikkalainen koomikko Dave Chappelle vitsaili kerran, että ehkä se kertoo jotakin siitä, mitä työtä ihmiset ovat tottuneet tekemään, että hänen mummonsa hymisee siivotessaan, kun valkoiset taas viheltelevät hilpeän rallin "Ain laulain työtäs tee" tyyliin. Kuilu rotujen välillä oli järjetön ja se näkyy Yhdysvalloissa yhä. Valkoiset sivuroolit on miehitetty syystä stunttimaisesti eli siten että hahmot jäävät selkeästi mieleen vähällä vaivalla. Jos vähän liioitellaan, valkoiset elävät eri elokuvassa kuin mustat. Psykopaattia ja rentoa esihippiä yhdistää valkoisuus ja huolettomuus. Valkoisten pöyristyttävä sadismi ja ylimielisyys on jopa loogista, sillä ilman rasismissa rypemistä kumpikaan osapuoli ei uskoisi tähän hulluuteen. Orjiaan helläkätisesti kohtelevien tekopyhyys ei jää huomaamatta, vaan selvää on, että ilman kauhun ilmapiiriä myös "reilujen isäntien" orjat istuisivat alas ja pian riesana olisi ammattiyhdistys. Jos päähenkilö lähtisi juoksemaan, hän saisi juosta satoja kilometrejä ennen kuin hän lakkaisi olemasta neekeri.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa