Kulmakarvat kuin täristen tussilla taiteillut, huulet kuin hupinuken surullisimmalla reiällä, käsivarret kuin ympärileikkaamattomien pappojen penikset. Sylvester Stallone on täällä taas. Hän on pakoekspertti Ray Breslin, joka kykenee murtautumaan ulos mistä tahansa elokuvalogiikalla toimivasta vankilasta, ainakin jos mestarihakkeri 50 Cent ja kumppanit auttavat. Breslin palkataan testaamaan kokeellisen supervankilan turvallisuutta. Sana "kokeellinen" tarkoittaa sitä mitä silloinkin, jos "kokeellinen näytelmä" koostuu alastomina ympyrää juoksevista kainalon kaivelijoista. Sellit ovat läpinäkyviä. Vahdeilla on tunnekylmyyttä korostavat tieteisfantasia-asut. Noin muuten vankila näyttää hylätyltä tehtaalta. Kuinka on mahdollista paeta, kun useimmat ovetkin ovat lukossa?

Jim "Jeesus" Caviezel on vinha vankilanjohtaja ja Vinnie "Juggernaut" Jones on kaamea kätyri. Niin pahoja he ovat, että Breslin tajuaa heti jonkin olevan pielessä. Hänet on petetty. 50 Cent ei voi pelastaa. Kun Breslin ottaa askeleen mietteliäänä, Arnold Schwarzenegger ilmestyy kuvaan. Jatkossa he juonivat kahdestaan. Miksi Stallone ja Schwarzenegger on kimppaan saatava, siinä on kysymys, johon tiesin vastauksen ennen elokuvaa mutten sen jälkeen. Molemmat ovat tunteella mukana esimerkiksi kun heitä höykytetään, mutta heidän välillään on niukasti kemiaa. Miksi he ovat samalla puolella? Stallone VERSUS Schwarzenegger kuulostaa hitusen ehkä legendaarisemmalta kuin Syltty *sydän* Arska. Miksei Schwarzenegger näyttele vankilanjohtajaa? "Sit taun mister Breslin or I will ram my fist into juur stomakk." Kuningasidea.

Kyseessä on kirjoittajan elokuva. Sankarit keskustelevat tempauksistaan ennen yrittämistä ja muuta sisältöä ei ole, joten kirjoittajan kehittelemät MacGyver-tilanteet ovat A ja O. Tiesitkö, että jos rullaat yhden turvakameran käsipelillä auki, silloin kaikki muutkin tuhoutuvat? Useimpiin temppuihin toki tarvitaan salakuljetettu pikkuesine. Muilutus on aivan liian helppoa. Jos sankarit joutuisivat edes tunkemaan tavarat takapuoleensa olisi leffa lähempänä sellaista näennäisrealismia josta jännitys kumpuaa.

Keskivaiheilla Breslin saa jotakin aikaan oppien lisää kokonaisuudesta. Näillä main elokuva hetken hipoo tasoa jota edellytän. Näyttelijät kiihkoilevat, tarina ainakin teeskentelee olevansa kiinnostunut itsestään ja toimintaosuudessakin on yritystä verrattuna esim. pakkopullajuoksenteluun ja toiminnan hämmentävään puutostilaan. Eräässä toisessa vaiheessa uskoin, että nyt Schwarzeneggerin silmissä syttyi valo ja hän alkaa rähisemään! Käytännössä kohtaus on laiska toisinto hetkestä, joka nähtiin alkuvuonna huomattavasti rapeammassa rymistelyssä The Last Stand. Schwarzenegger ei pääse kunnolla edes runoilemaan. Kun hän murahtaa ulos tarinan kannalta merkittävimmän tylytyksensä, tunnelma on vastaava kuin jos joku olisi avannut ulkohuussin oven ja hän olisi lievästi närkästynyt.

Yhteen lauseeseen tiivistettynä elokuva tuntuu siltä, kuin kemikaalitehtaan varastohalli olisi tyhjennetty ja Arska ja Syltty olisi laitettu sinne extrojen seassa käppäilemään. Muille vangeille ei anneta luonnetta tai juuri mitään tekemistä, mitä nyt yksi heppu värvätään mukaan myöhäisessä vaiheessa. Epäpätevyys ja mustavalkoisuus paistaa läpi alusta loppuun. Breslinin kollegat esimerkiksi vaikuttavat tietävän jo etukäteen, ettei salaiseen vankilaan kannata lähteä, jottei olisi epäilystäkään siitä keitä saa kannustaa. Järkeä en vaadi, vaan jäynää; jauzaa. Elokuva voisi olla sci-fiä, tai koomisen kiihkeä ja raaka, tai täynnä hauskoja sivuhahmoja, mutta vaikka pääosavaarit vihjaavat olevansa motivoituneita, kokonaisuus on laskelmoitu, häveliäs, väsynyt, pitkäveteinen ja kokoelma muita ikäviä adjektiiveja.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa