Tuhdissa länsimaalaisessa kunnossa oleva kapteeni saa tehtäväkseen ohjata viattoman kauppalaivan ohi maailman köyhimmän maan aluevesien. Parisataa kärpästä jää kodittomiksi, kun entisten kalastajien mätähampaiset luurangot lähtevät rämällä jollalla laivaa valtaamaan. Kapteeni Diabetes säikähtää kovasti ja kiljuu apua, joten maailman mahtavimman valtion sotalaivasto rymisee liikkeelle. Onnistuuko kapu pitämään kelmit kurissa apua odotellessa? Jolla tulee - voi ei!

Tositapahtumia ohjaaja Paul Greengrassin mukaan hyvin uskollisesti kuvaava Captain Phillips on jännittävä elokuva tuntuessaankin realistiselta. Heti aluksi tarpeeton mystiikka riisutaan. Jos somalimerirosvoista ei kavereita katsojalle tehdä, jo yksi vilkaisu heidän elinoloihinsa herättää sääliä selittäen mistä on kyse. Kapteeni Phillips tietää mikä on mahdollista, eikä hyökkäys häntä yllätä. Merirosvojen on vaikeaa vallata kauppalaivaa ja miehistön on vaikeaa puolustautua konekiväärimiehiä vastaan. Kun Yhdysvaltain laivasto puuttuu asiaan, heillä on loputtomat resurssit, mutta yksinkertaistakaan kriisiä ei ole helppo ratkaista ihanteellisella tavalla. Kyseessä on ennen muuta mielenkiintoinen operaatiokuvaus.

Kiehtovia ovat Tom Hanksin näyttelemän kapun ja rosvojen välille kehittyvät jännitteet. Kiihkoilun keskellä osapuolet pyrkivät kohtelemaan toisiaan bisneskumppaneina. Ensimmäisestä elokuvaroolistaan vakuuttavasti selviytyvä Barkhad Abdi on roistojehuna vastakohta karismaattiselle Hanksille, ja sitä uskottavammalta tuntuu heidän jakamansa asenne. Molemmat elävät oikeassa maailmassa tietäen, miten tärkeää on kommunikoimalla estää paniikki. Käynnissä on psykologinen peli, jossa pelurit tekevät parhaansa huijatakseen vain sen verran ettei vastapuoli suutu. Uskottavuussyistä peli junnaa usein paikoillaan, joten pääasialliseksi sisällöksi en sitä kutsu.

Se on rikkaus, että hahmojen turhautuneisuuden voi tuntea, joten en kutsu leffaa myöskään ylipitkäksi, vaan muotoilen kritiikin toisin. Suhteessa kestoon tyyli on suppea. Vaikka viimeinen vaihe on hyvin pitkä, elokuva käyttäytyy musiikin ynnä muun puolesta kuin kyseessä olisi huipennus. Jännäbiisi ja kiihkoilu menettävät merkityksensä ennen pitkää. Voisin antaa selkeän esimerkin kohtauksesta, joka vaikuttaa johtavan johonkin saman tien, mutta joka vain kasvattaa perspektiiviä.

Tartuin ahneesti sellaiseen sisältöön kuin somalien mainintoihin ryöstökalastetuista vesistä. Leffa saattaisi olla täyteläisempi, jos mukana olisi parikin vastaavaa repliikkiä lisää ja/tai muita keinoja jotka esittävät päähenkilöt eri valossa. Greengrass on kameraa perustellusti ja taitavasti heilutteleva karun uskottavien tunnelmien mies, mutta myös se jännämusiikki on tyylivalinta jota dokumentti ei tekisi, joten ei visio parilla intiimin taiteellisella tempulla kosahtaisi.

Näyttely on tarvittaessa niin taitavaa ja koko Somalian tilanne niin synkkä, että epäilemättä olisin niellyt mukisematta rupatteluun panostavan, kenties epärealistisen leffan. Vaikka etäännyin hetkittäin hahmoista, en silti lakannut pitämästä elokuvaa palkitsevana. Miten hiiri orjuuttaa norsun ja mitä sarvikuonolauma voi norsun puolesta tehdä, se näytetään.

Osa miehistön jäsenistä on kutsunut kuvausta Phillipsistä kaunistelluksi. En yleensä luota Hollywoodin todellisuudentajuun, mutta en luota myöskään miehiin, jotka hakevat miljoonakorvauksia henkisistä kärsimyksistä. Sitäpaitsi, eräs innokkaasti levitelty artikkeli on lööppi, joka tekee virheitä elokuvan sisältöä kuvaillessaan ja jakaa eteenpäin sellaisia mielipiteitä kuin "Phillips varmaan tahtoikin sen kaiken tapahtuvan" ilman perusteluja. Samapa tuo. Elokuva on joko onnistunut kuvaus tai onnistunut tulkinta tositapahtumista. Ketään ei juhlita tai demonisoida, vaan ihmiset ajautuvat ikävyyksiin. Leffan muistelu tuskin on epäterveellistä kun merirosvoista seuraavan kerran uutisoidaan.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa