Tuorein sisältö

The Iceman

Ensi-ilta: 18.09.2013
Genre: Draama, Rikos, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

03.10.2013 klo 19.00 | Luettu: 10091 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Aihetta on lypsetty ja kupattu, mutta murhamies kiinnostaa meitä aina. Kuten olen jankuttanut, sellaisilta ihmisiltä puuttuu asioita päästä, joten aiheen ei pitäisi kiinnostaa. Jos sinua useinkin vituttaa mutta et ketään muhenna, sinä olet kiinnostavampi ja rikkaampi persoonallisuus kuin tappaja, koska sinäkin olet apinasta seuraava, mutta sinä et anna sen näkyä. Tappajat kiinnostavat, koska meillä on jäljellä kaikuja tappajan vaistoista, sanoi joku tusinakriitikko evoluution keksimisen aikoihin - tästä on jo puhuttu. The Iceman perustuu tositapahtumiin. Siispä leffalla on oikeus olla olemassa. Miksi se pitäisi katsoa, senkin tiedän: mitään ei ole erikseen tyritty ja näyttelijät joiden uraa kannattaa seurata rikastavat kuvaa itsestään.

Richard Kuklinski on kylmäverinen tappaja jo ennen kuin hänet värvätään mafian palkkamurhaajaksi. Ilmeisesti hänestä hakattiin empatia ulos kun hän oli lapsi. Tappaminen on hänelle rutiinia: se on usein helpoin tapa ratkaista ongelma lopullisesti. Aviopuolisona ja isänä hän on lähes moitteeton, mikä ei ole ristiriita, vaikka muuta saattaa tuumia joku, jonka mielestä se on sankarillista, kun ihminen laittaa perheensä kaiken muun edelle. Olen sanonut tämänkin aiemmin. Perhe on yksilön jatke, yleensä jopa kirjaimellisesti, muistammehan sperman ja munasolut. Perheestä huolehtiminen voi olla ja yleensä on äärimmäisen itsekästä. Kuklinski on ontto. Jotkut koettavat turhaan täyttää tyhjyyden päihteillä, seksillä tai omaisuudella. Kuklinskin valinta on standardienmukainen perhe-elämä. Hän pysyy tyynenä normaaliuden naamion takana. Todellisia vastoinkäymisiä kohdatessaan Kuklinski A. vihastuu ja B. vannoo perheen olevan hänelle kaikki, koska hän ei muuta ole kuin vihaa ja naamiota. Kohtaus on liikuttava, koska hänen rakastava vaimonsa ei ymmärrä, miten puhdas peto edessä huohottaa. Muitakin onnistuneita kohtauksia löytyy, mutta ne ovat irtonaisia eikä niiden järjestyksellä ole suurta merkitystä.

Kumarran syvään Michael Shannonille, joka on erilainen ilmeettömänä Kuklinskina kuin hän oli juuri äsken Premium Rushin ja Man of Steelin yhtä kylminä kelmeinä. Shannon vaikuttaa fyysisestikin erilaiselta, isommalta ja romuluisemmalta, mikä johtuu muun muassa hänen valitsemastaan matalasta äänestä ja toki myös sellaisista tyylivalinnoista kuin häntä päätä lyhyemmistä näyttelijöistä. Keijumaisen siro Winona Ryder onkin nokkela valinta rouva Kuklinskiksi. Nyt kun Winona on kypsempi ja hän kerrankin näyttelee tavallista naista, ymmärsin hänen eroottisesti ärsyttävän äänensä muistuttavan stereotyyppisen juutalaisen mamman narinaa (Ryder, syntyjään Horowitz on puoliksi juutalainen). Winona (oikeastikin) on herkkä ja haavoittuva (mikä on ilmeistä useissa hänen haastatteluissaan), mikä selittää vaivattomasti millä tapaa tämänkertainen hahmo hyrisee. Rouva Kuklinski on kärkäs tuudittautumaan fantasiaan, jossa iso ja kiltti körmy pitää hänestä huolta. Hän ei halua tietää totuutta.

Ray Liotta näyttelee Ray Liottaa, Kuklinskin esimiestä. Kohtauksissa joissa Liotta pohtii mikä Kuklinski tarkalleen ottaen on, on hitusen hienovaraista silmänvärähtelymeininkiä, mutta noin muuten Liotta on Liotta. Kapteeni Amerikka ja Frendien Ross ovat hilpeitä ja lähes tunnistamattomia limaisina psykopaatteina. James Franco ei ehdi tehdään mitään hyvin pienessä roolissa, mutta pidin yleisellä tasolla siitä, että herralla on nöyryyttä hyväksyä tällaisiakin töitä silloin kun häntä ei tarvita tehoste- eikä taideleffoissa eikä hän ole rekonstruoimassa sensuroitua homostelua ohjaajana.

Leffa on tyylikäs esim. tv-uutisiin verrattuna. Murhien määrästä ja merkityksettömyydestä antaa kuvan montaasi. Utuisella valaistuksella ynnä harkitulla äänimaailmalla korostetaan semmoisia juttuja kuin lohduttomuutta ja hiipivää jännitystä. Ja sitten? Murjaisenko taas totuudenmukaisesti, mutta kukaties jo neljättä kertaa, että Winonan rintojen tähtikuviomaiset luomet veivät minut ekstaasiin tai psykoosiin? Miksi minua näin koetellaan? Loistavan Rushin jälkeen arvostelun arvoisia elokuvia ei löydy vahingossakaan. Tahdon levittää ihmisille ilosanomaa, tai edes viihdyttää heitä, vaikken ihmisistä edes pidä, perkele, hajoan kohta elämääni. Jos leffan psykopaatti sekopää itkisi vaikka nyt tähän tyyliin latteuden "vain perheeni merkitsee minulle jotakin" sijasta, elokuvaa pitäisi jopa ajatella. The Iceman on viihdyttävä perusleffa, joka ei käytännössä perustu tositapahtumiin eikä tekijöiden omiin tulkintoihin, vaan muihin samanlaisiin elokuviin. Insesti voi olla hyvinkin viihdyttävää, mutta se on silti insestiä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mieletön elokuu... Vorna - Ajastaika... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

03.10.2013 klo 20.47 17 tykkää tästä

Ei kertonutkaan Kimi Räikkösestä :--_D
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.10.2013 klo 22.22 1 tykkää tästä

Aina kun näen Ray Liottan, kuulen päässäni Tommy Vercetin sanomassa "Dumb, Florida, morons".
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova