Jos Deep Blue Sea on onnistunut hirviöfilmi ja Aliens on mestariteos, Pimeän uhka on jotakin niiden väliltä. Pimeän uhka oli parhaimmillaan ensi-illan tienoilla. Olin nuori Farscape-nörtti. Toivoin nöyrästi, etteivät hirviöt tapa Claudia Blackia ensimmäisenä. Kun tuntematon Vin Diesel teki itsestään tähden yllättävässä roolissa, se oli huikeaa. Jatko-osa Riddickin aikakirja vaihtoi tyylilajin avaruusoopperaksi, mikä oli erikoista kuin... Highlander II omana aikanaan? Riddickin aikakirja on hirveintä Highlanderia miellyttävämpi pökäle, mutta muita kehuja en keksi, kun en paljoa edes muista. Myös kolmas osa Riddick on omalla tavallaan hämmentävä tempaus. Pimeän uhka noudatteli hirviöelokuvien kaavaa pyrkien samalla rikkomaan sen. Riddick noudattelee Pimeän uhan kaavaa pyrkien rikkomaan sen.

Riddick on tavallaan osa neljä. Kakkososa floppasi, joten sen alustama tyyris kolmososa jäi tekemättä. Pienellä budjetilla tehty uutuus mainitsee hätäisessä takaumassa, että Riddick oli action-figuurien näköisten negrumongertajien kuningas, mutta eipä ole enää. Hän on jälleen yksinäinen susi. Hänet on hylätty hirviöplaneetalle. Aivan kuten ensimmäisessä osassa, "vuodenaika" on vaihtumassa ja tilanne on pian moninkertaisesti pahempi. Kun ryhmä palkkasotureita ilmestyy paikalle Riddickin pidättääkseen, elokuva on näennäisesti samassa tilanteessa kuin Pimeän uhka ja monet hirviöelokuvat.

Yksityiskohdat ovat vinksallaan. Osapuolia on usein kolme: päälle puskevat möröt, pakoon pötkivät sankarit ja petturi. Tällä kertaa sankari vaanii varjoissa. Palkkasoturit ovat kokoelma potentiaalisia pettureita. Tavallaan he ovat sankareita, sillä Riddick ja hirviöt ovat heitä vastaan, mutta toisaalta he ovat planeetalla vapaaehtoisesti kieltäytyen lähtemästä. Riddick on aktiivisin hirviö, joten muut hirviöt ovat... pettureita? Palkkasoturit osaavat pelätä vain Riddickiä, joten planeetta "pettää" heidät. Katsoja tietää koko ajan perusasiat, kuten sen mitä hirviöt ovat. Sitä en tiennyt, mitä hemmettiä leffa ajaa takaa. Se oli jännittävää.

Käsikirjoittajalla on ns. omaa kivaa. Useimmat käänteet ovat mahdollisia vain hahmojen typeryyden johdosta. Palkkasoturit höpisevät keskenään ja panikoivat noin puoli tuntia pidempään kuin on tarpeellista, koska leffa on kiinnostuneempi heistä kuin skorpioniliskojen räiskimisestä. Yhden palkkiksen temperamentti vihjaa, että hän esiintyy vakavassa tarinassa. Haisevan näköisen nilkin ja kovanaamalesbon kahinat liikkuvat jossakin mustan huumorin alueella. Julmimman näköinen mörssäri ei uhoa ja tuhoa, vaan ilmeestä päätellen ajattelee, että pääsisinpä jo kotiin kaakaomukin äärelle. Henkilökemiat eivät johda mihinkään. Kun Riddick nauroi päin vastustajiensa naamaa, koin hetken olevan elokuvan tunteellinen huipentuma. Pimeän uhassa hahmojen kehityskaaret olivat poikkeuksellisen nokkelia lajityypin huomioiden. Osa kolme vaikuttaa "alusta loppuun kirjoitetulta", eli siltä, ettei kirjoittajalla ole hajuakaan siitä minne hän on menossa.

Toisinaan leffa toimii yksinkertaisena, nättinä ja miehisenä tunnelmapalana. Animaatio-olennot eivät ole alan kuuminta hottia, mutta sarjakuvamaisen epätodelliseksi suodatetun visuaalisen tyylin osasina ne ovat varsin kiehtovia sekä räyhätessään että muuten. Auringonlaskun tapaisten ilmiöiden aikana elokuva pysähtyy keijupölyttämään pupilleja kuin supermarketin valikoiman juliste. Mitä tekemistä tällä on sen kanssa, kun machoilevat pölvästit nahistelevat parissa huoneessa? Jotakin, ehkä. Pidin näyttelijöistä yhtä paljon kuin silmäkarkista, mutta kokonaisuus hajoaa käsiin, kun kortit on lyöty pöytään ja paljastuu, ettei kyseessä ole värisuora tai edes täyskäsi vaan bluffia. Sellaiset elokuvat kuin Pimeän uhka ja esimerkiksi Kuudes aisti leikkivät katsojalla, mutta se on vain tapa, jolla tarina kerrotaan. Riddick ei ole tarina vaan leikki. Elokuva makeilee, vakavoituu ja parodioi itseään omaan tahtiinsa. Tämä saattaisi toimia, jos leffalla olisi munaa ja mielikuvitusta myös loppua omituisesti.

Joku pitää tätä yhtenä vuoden huonoimmista elokuvista, joku on vitsissä mukana ja joku ottaa elokuvan vakavasti, ja ymmärrän täysin heitä kaikkia. Sarjan ohjaajan ja kirjoittajan David Twohyn edellinen työ A Perfect Getaway oli niinkin kärkevää temppuilua, että hahmot keskustelivat käsikirjoituksesta.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa