Red 2 on parhaimmillaan kuin Roger Mooren kauden James Bond -seikkailu Uuno Epsanjassa -vaikuttein. Hupsut näyttelijät joista tiedät pitäväsi (jos leffan katsomista edes harkitset) vaikuttavat olevan mukana vain lomaillakseen ulkomailla, mutta ainakin he ovat rennoissa fiiliksissä söheltäessään sitä sun tätä. Pahojen heppujen juonet ovat mutkikkaita ja globaaleja, vaikket kuukauden päästä muistakaan muuta, kuin että auto lensi makeasti taustalla kun mummo ja kiinalainen kaahasivat ja että minigunilla räiskiminen on kauneinta keksittyä taidetta kunnes joku keksii ampua singolla Kiasmaa.

Heikoimmillaan Red 2 on kuin tuttavaperheen diashow. Teoriassa arvostat niitä tyyppejä, mutta aivot ovat vaarassa sammua, kun näkemisen arvoisten otosten väliin mahtuu 18 kuvaa Torremolinoksen palmupuista ja huevonadasherkuista selityksineen: Red 2 on ylipitkä ja tarpeettoman raskas. Pyörityksessä on kymmenen tärkeää hahmoa ja juoneen sotketaan Yhdysvallat, Iso-Britannia, Venäjä, Ranska ja Iran ja jompikumpi Koreoistakin mainitaan. Näyttelijöiden vapaamuotoinen uunoilu on persoonallista sisältöä, jota saa oman maun mukaan vihata tai rakastaa. En usko että törttöilyn rajoittaminen ennen pitkää sekavan mutta kliseisen juonitippaleivän vuoksi palvelee kovin laajaa yleisöä.

CIA:n entinen superagentti Bruce Willis ja tavallinen lyyli Mary-Louise Parker seurustelevat yhä. Bruce eläköityisi kernaasti, mutta nuorempi Mary on kajahtanut edellisen osan tapahtumien johdosta. Kun tositoimet kutsuvat ja kuolemanvaara uhkaa joka nurkan takana, lyyli riehuu innoissaan mukana, joskin käyttäen hellempiä taktiikoita kuin ammattilaistappajat. Parker näyttelee komeasti yli, jättäen varjoonsa jopa takuupöpin John Malkovichin, joka vaikuttaa lähinnä omalta itseltään. Monet epäilemättä ovat suoritukselle allergisia, mutta minä pidin siitä. Parker tietää olevansa pellefilmin pelle, kun käsikirjoittajilla taas on vaikeuksia muistaa, onko työn alla kahdeksas Bond vai yhdeksäs Uuno vai oikea elokuva.

Isoherrat luulevat että Willisin ja Malkovichin hahmot tietävät jotakin, joten sankarit joutuvat pakenemaan ja selvittämään mistä on kyse. Brittiagentti Helen Mirren ja kung-fu-agentti ja Frasier Cranen psykopaattiveli -agentti lähetetään heidän peräänsä. Mistä leffa oikeasti kertoo, se ei ole selvää vielä siinäkään vaiheessa, kun soppaan on sotkettu Anthony Hopkins, Catherine Zeta-Jones, Brian Cox ja viininmaistelijamies. Muutamina valikoituina hetkinä otin tarinan ja hahmot vakavasti eli toisin sanoen eläydyin. Esimerkiksi Willisin ensimmäinen toimintakohtaus, jossa hän vaikuttaa vaaralliselta kuin Predator, on iskevämpi kuin mikään uusimmassa Die Hardissa. Ohjaajalla on silmää klassiselle toiminnalle. Joidenkin toiminnallisten ja muidenkin hetkien jälkimaun latistaa katkonainen kerronta. Leffa saattaa vaihtaa jopa valtiota leikkauksella ilman kummoisia perusteluita.

Jos tykkäät nipottamisesta kuin sorsa pullasta Red 2 tulee hajoamaan nautinnollisesti atomeiksi käsittelyssäsi. Sen lisäksi että tarina on hanurista, noin joka toisen yksityiskohdan logiikka vuotaa. Äärimmäisen älykäs hahmo ei ole 30 vuoden vankeuden aikana onnistunut tekemään muuta kuin varastamaan yhden esineen vartijalta. Jos matkustat Pariisista Lontooseen, se käy kätevimmin autolla maaseudun kautta. En kuollaksenikaan muista, vuorovaikuttavatko Coxin & Zeta-Jonesin venäläiset hahmot keskenään, mutta ei se mitään, sillä vain toisella on uskottava aksentti ja toinen voisi ulkonäön perusteella kuulua Torremolinoksen salaiseen palveluun ja tokihan tarinaan vielä yksi valtio ja järjestö mahtuu. Red 2 on pohjanoteeraus, ellei sen huumorintaju kolahda. Tuumin henkilökohtaisesti että elokuva yrittää yhdistellä aitoja seikkailufiiliksiä ja kieli poskessa kehiteltyä huumoria samalla tavalla kuin esimerkiksi ohjaaja Dean Parisotin aiempi työ Galaxy Quest, joka on oikein mainio Star Trek -parodia. Arvostan täten yritystä, vaikka toivoinkin, että rönsyilevä elämys olisi jo ohi, kun leffaa oli jäljellä vielä puoli tuntia.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa