Asiallinen Google-elokuva lupaisi kertoa kaiken historiasta, tieteestä, taiteesta ja filosofiasta, mutta alkaisikin 20 minuutin pornovideolla ja jatkuisi irrallisilla vitseillä, joista korkeintaan yksi on hauskempi kuin tosi-tv-ohjelmat keskimäärin. Loppuvaiheessa nähtäisiin hutsahtava duckface-poseeraus, ja heti kohta, muutaman merkityksettömän tissikohtauksen katkettua kesken, leffa huipentuisi sessioon jossa kuusi kehonrakentajaa hoitelee transseksuaalisen pygmin.

The Internship on lässy Google-mainos. Google on mahtavin työpaikka ikinä, siellä on kirkkaita perusvärejä, ilmaista ruokaa ja liukumäki. Google innovoi ja parantaa elämää, ja saattaapa olla, että jos Googlen annetaan valloittaa maailma, Google tulee firmaasi ja selittää miten sinustakin tulee menestyjä. Tämä on mahdollista, koska Google hyväksyy työntekijöiksi vain jaloja hylkiöitä. He ovat kiusaajien mielestä tosi noloja, mutta oikeasti he ovat kaikkein parhaimpia ja fiksuimpia ja lopulta he saavat seksiäkin. Kaikki kääntyy parhain päin, kun muistat käyttää Googlea iMacilla juoden jotakin alkoholia, jonka merkkiä en muista sen vain pari kertaa kuultuani.

Owen Wilson ja käsikirjoittaja Vince Vaughn näyttelevät lipeviä myyntiedustajia. Taitavasti manipuloiden he tekevät asiakkaista ystäviään. Tarkennus: lipevyys on myönteinen asia. Valitettavasti he kaupittelevat väärää tuotetta ja jäävät työttömiksi. Google ennakkoluulottomasti hyväksyy vanhat pojat työharjoittelijoiksi. Googlen innovatiivisessa värväystaktiikassa lukemattomat harjoittelijat kilpailevat työpaikoista. Google ei etsi myyntiedustajia, ohjelmoijia, asiakaspalvelijoita tai huispauksen pelaajia, vaan pientä ryhmää, joka pätee näissä kaikissa tehtävissä keskimääräisesti muita ryhmiä paremmin. Wilson ja Vaughn eivät tiedä kompuuttereista mitään, mutta koska heillä on yksi osaamisen alue ja koska he inspiroivat kumppaneitaan viemällä heidät stripteaseluolaan ryyppäämään ja tappelemaan, heillä on saumaa päästä osaksi Googlen lämminhenkistä suurperhettä.

Käynnistä-valikko. Ohjauspaneeli. Ohjelmat ja toiminnot. Google Chrome. Poista asennus. Vaikka erehtyisit leffan katsomaan, et välttämättä tahdo luopua Googlen hakupalvelusta, mutta jo pieniä valintoja tekemällä voit tuntea itsesi vähemmän likaiseksi.

Jos unohdamme tuotesijoittelun, The Internship kertoo nelikymppisistä, jotka yrittävät päteä kaksikymppisten rinnalla, vaikka he ovat pudonneet kehityksestä pahemmin kuin kuusikymppiset. Sellaisia nelikymppisiä on olemassa, onhan tämäkin leffa kirjoitettu. Ukot viljelevät 80- ja 90-luvun viittauksia ikään kuin he olisivat ohittaneet parikymmentä vuotta aikakoneella. Muistattekos kuomat Flashdancen vielä, eh jeh? Nuorukaisilla on vastaavasti omat juttunsa. He viittaavat muun muassa... 80-luvun elokuviin Jedin paluu ja Paluu tulevaisuuteen. Kuinka, voi kuinka näin erilaiset ihmiset voivat löytää yhteisen sävelen? Tissibaarista, totisesti. Se on käännekohta ennen positiivista montaasia. Päähenkilöiden ryhmään kuuluu tyttö, mutta hänenkin mielestään on hauskaa viimeinkin päästä elämään oikeata elämätä.

The Internship on hyvin vaisu versio tarinasta, jota Simpsonit parodioi 20 vuotta sitten kun Homer päätyi collegeen nörttien seuraan. The Internship ei tee mitään uutta, eikä se tee mitään hyvin. Wilson ja Vaughn ovat leppoisia setiä, toki, mutta entäs sitten. Esimerkiksi Wilsonin hahmon kokema romanssi on väkinäisyydessään ja tunteettomuudessaan jopa turhauttava, vaikka sitä luulisi, että alan pikkuhiljaa hyväksyä sen, että romantiikka on kuollut Hollywoodissa. Nyrpeä hipsteri, hermostunut tekohauska nörde, ylisuorittava aasialainen ja tyttö vailla todellisia fyysisiä ja henkisiä heikkouksia (jotteivät feministit ja sovinistit pahastu) ovat hahmoja, joilla tällaista tarinaa voidaan pyörittää. Sivujuonia nuoret eivät kuitenkaan saa, vaan he reagoivat ukkojen puuhiin ja kehittyvät ihmisinä kun käsketään.

Huumori on laiskaa, pienet ja suuret hetket ovat säkenöivän epäuskottavia. Niin ei suoraan väitetä, että ukot oppivat koodaamaan parissa iltapäivässä, mutta jotakin he oppivat yliluonnollisesti, eikä heidän rampauttavia heikkouksiaan käsitellä kuin irtovitseissä. Jopa huispauskohtaus - harmiton visuaalinen kevennys - mokataan. Harry Potter -fanien hupsun harrastuksen pilkkaamisen pitäisi olla helppoa. Tämä leffa päättelee, että hauskaa on mätkintä ja se, etteivät ukot tajua miksi nuoret puhuvat loitsuista. Tosielämän huispauksessa ei ole loitsuja! Se on urheilulaji jästeille eikä roolipeli... Iih.

Elokuva on niin epävireinen, että olin usein sankareita väheksyvän superilkeän harjoittelijan puolella. Jos ilkimys ei toistuvasti haukkuisi omaa liittolaistaan läskiksi, olisin saattanut paheksua sitä, että hän on se jota nöyryytetään ja hakataan standardienmukaisessa Adam Sandler -huipennuksessa.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa