Megadeth: Super Collider
Megadethin 14. studioalbumi Super Collider on joissakin piireissä lytätty maan rakoon tyhjänpäiväisenä ja hengettömänä rock-albumina...Risk-kiekon jatkumona. Albumi on kieltämättä hankala pala - paremminkin bändin 2000-luku on ollut hankala. Endgame riffitteli kipakasti mutta kitarasoolot venyivät kuin nälkävuosi. Bändin edellinen TH1RT3EN oli sekava ja epätasainen tekele. Super Collider panostaa melodioihin ja rokimpi ulosanti toimii paikoin kiitettävästi mutta mukana on täysin sysimustaa kuraa Metallican Load-albumin tavoin. Paikoin Megadeth on haluton ja suorastaan oman menneisyytensä irvikuva.
Kiekon avaus Kingmaker on perusvarma rässijuna joka lupaa albumista huomattavasti verevämpää pakettia. Levy nimibiisi on radiosoittorockin suuntaan kallellaan olevan Megadethin tyylipuhtain hetki - Mustainen porukka kuulostaa kertsin kohdalta melkeinpä Foo Fightersilta. Burn on turhan sievää ja siveää, kuulostaa KISS tai Alice Cooper -coverilta. Built for war tyrkyttää tuimaa riffiä mutta asenne on loppupeleissä kovin virkamiesmäinen. Off the edge on puuduttavan suoraviivainen ja tapahtumaköyhä.
Dance in the rainin puhelaulu toimii mutta kitaroista puutuvat metalliasetukset ja loppua kohden odottelee Eminemin (?) mukaantuloa. Beginning of sorrow lienee albumin vetelin ja asenteeltaan löysin tekele - noloa. Entä kuinka monta kertaa olet kuullut Megadethin albumilla banjoa - The blackest crow kuuluu albumin sysiharmaisiin hetkiin, americana-tulkinnat eivät liene Mustainen rakkain leipälaji!
Forget to remember on silkkaa stadionrokkia, Mustaine on ilmeisesti pyöritellyt Volbeatin kiekkoja studiosessioiden välillä. Don't turn you back alkaa blueshapuiluna kunnes Mustaine haluaa lyödä tiskiin jonkinlaista Disturbed kohtaa äijärockin -pullistelua. Hämmentävää.
Megadethin Super Collider on jonkinlaista stadionrokkaavaa Mustainea. Pahimmillaan albumi on hengetön ja kipinätön radiosoittotekele. Levyn ehdottomasti paras puoli on Mustainen ääni - mies oikeasti laulaa ja ulosanti on kaukana käheästä variksesta. Parhaimmillaan albumi kuulostaa keskitason perusvarmalta Megadethilta.
Kiekon avaus Kingmaker on perusvarma rässijuna joka lupaa albumista huomattavasti verevämpää pakettia. Levy nimibiisi on radiosoittorockin suuntaan kallellaan olevan Megadethin tyylipuhtain hetki - Mustainen porukka kuulostaa kertsin kohdalta melkeinpä Foo Fightersilta. Burn on turhan sievää ja siveää, kuulostaa KISS tai Alice Cooper -coverilta. Built for war tyrkyttää tuimaa riffiä mutta asenne on loppupeleissä kovin virkamiesmäinen. Off the edge on puuduttavan suoraviivainen ja tapahtumaköyhä.
Dance in the rainin puhelaulu toimii mutta kitaroista puutuvat metalliasetukset ja loppua kohden odottelee Eminemin (?) mukaantuloa. Beginning of sorrow lienee albumin vetelin ja asenteeltaan löysin tekele - noloa. Entä kuinka monta kertaa olet kuullut Megadethin albumilla banjoa - The blackest crow kuuluu albumin sysiharmaisiin hetkiin, americana-tulkinnat eivät liene Mustainen rakkain leipälaji!
Forget to remember on silkkaa stadionrokkia, Mustaine on ilmeisesti pyöritellyt Volbeatin kiekkoja studiosessioiden välillä. Don't turn you back alkaa blueshapuiluna kunnes Mustaine haluaa lyödä tiskiin jonkinlaista Disturbed kohtaa äijärockin -pullistelua. Hämmentävää.
Megadethin Super Collider on jonkinlaista stadionrokkaavaa Mustainea. Pahimmillaan albumi on hengetön ja kipinätön radiosoittotekele. Levyn ehdottomasti paras puoli on Mustainen ääni - mies oikeasti laulaa ja ulosanti on kaukana käheästä variksesta. Parhaimmillaan albumi kuulostaa keskitason perusvarmalta Megadethilta.
Keskustelut (4 viestiä)
01.06.2013 klo 10.12 1
01.06.2013 klo 16.29 2
02.06.2013 klo 10.40 2
On jo kaupoissa. Ja on todella hyvä levy. Jos nyt ennen kaikkea tykkää musiikista. Preferenssit sikseen.
Jos ennen kaikkea tykkää paskasta musiikista, siis.
03.06.2013 klo 02.33
Täytyy kuitenkin youtubesta joku päivä katsastaa loputkin kipaleet ettei nyt ihan sokkona lytätä koko levyä, odotukset ei ainakaan korkealla ole.