Salainen valtakunta (Epic) yrittää kovasti. Jos tyttömäinen keijusatu ja poikamainen toimintalelumainos hitsaantuvat yhteen, meillä on tässä lasten Avatar, intoili käsikirjoittajien komitea, jonka kuudesta jäsenestä yhdellä on mielikuvitus. Salainen valtakunta kertoo tytöstä, joka on kiehtova kuin paperiarkki. Isänä hänellä on Pelle Peloton, joka näkee pusikossa pikkumiehiä. Totta ne ovat. Ne muistuttavat enemmän minimoita ja Helinä-keijun kansaa kuin kätkijöitä tai lilliputteja. Ne sonnustautuvat vihreisiin haarniskoihin ja lentelevät kolibreilla taistellakseen örkkejä vastaan. Taviskimma kutistuu taikatempulla ja olkapäitä kohautettuaan intoutuu sankarihommiin ja flirttiin tavanomaisen hulivilipojan kanssa. Eteenpäin on käveltävä ennen lopputaistelua.

Kova yrittäminen on ilmeistä. Konseptitaideporukan kehittelemät olennot saavat George Lucasin hyppimään tasajalkaa taputtaen yhteen sormenpäitä. On söpöjä kukkaolentoja ja höynähtäneitä mönkijöitä ja on joviaali toukkaherra, johon koskeminen olisi ällöä, mutta joka vaikuttaa niin mukavalta mieheltä, että rasistiksi kuvotus saa sinut itsesi tuntemaan. Animaattorit ovat herättäneet komeasti henkiin kaiken minkä voivat. Päähenkilöt valitettavasti ovat mitäänsanomattomia kautta linjan. Yhdentekevän tytön tiedemiesisä ja rämäpää sulhasehdokas yrittävät kovasti tehdä vaikutuksen woo-hoo-tyyppisellä vauhkoilulla, mutta isä ei ole Flint Lockwood eikä kloppi Han Solo. Suurin, aidoin sankari on keijusamuraiden keski-ikäinen johtaja, joka kantaa vastuuta ja tekee työt. Maaginen megaesine - sellaiset on löydettävä tai kuljetettava jonnekin määräaikaan mennessä - on tällä kertaa ihmekukan nuppu.

Pahuutta palvovien pahisten führer on niin geneerinen virnistelevä harmaa legoleuka, että voisin vannoa nähneeni hänet aiemmin. Pahka on pahisten juttu. Sitä lentää heidän hyökätessään. Tällaiset tarinat yleensä asettavat luonnon ja teknologian törmäyskurssille, koska useimmat ymmärtävät mitä järkeä siinä kliseessä on; verrattuna vaikka nyt pahkan vastustamiseen. Järin sielukasta ei ole ihmissuhdedraamakaan. Isien ja jälkeläisten välit vaikuttavat teemalta, sillä pareja esitellään kolme. Yksi suhteista pyrkii huipentumaan iskevästi, mutta sanoma ei kaksiselta kuulostaisi jos se alleviivattaisiin tyylillä jota minulle elämää opettanut He-Man-animaatio harrasti jaksojen päätteeksi. Lapset. Tässä jaksossa juoppohullu Asemies alkoi nähdä menninkäisiä ja unohti noutaa Teelan pääkallomontusta. Kuten myöhemmin opimme, menninkäisiä on oikeasti olemassa, joten Teela ymmärsi lakata mäkättämästä. Nähdään taas ensi viikolla.

Hienoa on se, että leffaa saa verrata lelumainoksiin. Useimpien animaatioiden ollessa puhtaita komedioita, on piristävää nähdä lapsille suunnattu toimintaseikkailu. On mättöä ja kuolemista - hillitysti, mutta kuitenkin enemmän kuin lapsuuteni "sankari heittää laserilla ohi ampuneen robotin seinään" -tyyppisessä viihteessä. Kuten lupasin, 1/6 leffasta on luovaa tavaraa. Pikkuihmiset kokevat ajan eri tavalla kuin isot, mikä johtaa muutamiin hauskoihin ja tyylikkäisiin hetkiin. Tämä idea kuten myös mittasuhteet toimivat miten sattuu, vaan eipä keijutoimintaa ole tiukkapipoille suunnattu. Elokuva on vartin pidempi kuin animaatiot keskimäärin, mutta se etenee kliseestä toiseen rivakasti löytäen aikaa koheltaa ja vitsailla. Kolmijalkainen koira ja ittestään ylpeet etanat ovat tärkeimpiä koomisia kevennyksiä.

Mytologiasta ja sankareista uupuvat koukut. Hulivilipoika on ensimmäinen esitelty heeros, mutta hänet voitaisiin poistaa tarinasta kokonaan. Sitä en silti kiistää voi, etteikö aika olisi kulunut rattoisasti. Elokuvalla on paljon yhteistä Star Wars: Episodi I - Jar Jar Binksin kanssa. Katseelle tarjotaan usein kiinnekohta vaikkei aivoille tarjottaisi ja puisevat päähenkilöt vaikuttavat uskovan maailmaansa, joten he eivät ole hahmonkorvikkeita teennäisimmästä, vaan ainoastaan ontoimmasta päästä. Komiteat harvemmin uskaltavat ottaa riskejä. Se on tämän ammattitaitoisen tuotteen tragedia. Olisin kernaasti vaikkapa kuunnellut mitä kuningattareksi tahtovalla kukkaotuksella on sanottavaa, mutta hän on vain koriste varsinaisten päähenkilöiden ollessa latteita ja laskelmoituja samaistumisen kohteita fiktiiviselle kohderyhmäpennulle.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa