Tuorein sisältö

Saw IV

Ensi-ilta: 26.10.2007
Genre: Kauhu, Trilleri
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

27.10.2007 klo 03.36 | Luettu: 29175 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Saw oli halvalla tuotettu trilleri, jonka loppuratkaisu oli paitsi visuaalisesti onnistunut, myös älykäs: muutamassa sekunnissa kömpelö psykopaatti paljastui pelkäksi työkaluksi todellisen, nerokkaan nukkemestarin loppuun saakka mietityssä leikissä. Parasta kömpelössä Saw II:ssa oli huolellisesti alustettu lopetus ja näyttelijä Tobin Bell, joka pääsi antamaan syöpää sairastavalle ansainsinööri Jigsawille hieman syvyyttä. Sarjan emotionaalisesti kokonaan uudelle tasolle nostaneessa Saw III:ssa Jigsaw makasi kuolinvuoteellaan odottaen oppilaansa kanssa suurieleisimmän, Grimmin satujen veroisen moraalipelinsä toteutumista. Saw IV alkaa, kun Jigsaw viipaloidaan mitään peittelemättä palasiksi ruumiinavauksessa. Ikonisin elokuvahirviö sitten Hannibal Lecterin on kuollut – kuten on oppilaskin, kuten muistamme.

Pelit jatkuvat silti. Jigsawin testattavaksi päätyy tällä kertaa edellisistä osista tuttuja poliiseja. Saw III:n ainoa irralliselta tuntunut ansakohtaus saa useampiakin merkityksiä, kun swat-kyttä Riggs löytää aivan liian myöhään kollegansa rotansyömän ruumiin. Riggs on hyvä mies, joten Jigsaw ei pakota häntä rimpuilemaan tappavassa ansassa, vaan yrittää saada hänet ymmärtämään, ettei hän ole toisista vastuussa oleva sankari, vaan ainoastaan ihminen. Riggsillä on 90 minuuttia aikaa tehdä mitä Jigsawin nauhat ja muut vinkit käskevät. Panoksista korkein on kahden kidnapatun poliisin henki.

Jos tahtoo ymmärtää mitä Saw IV:ssä tapahtuu, edelliset osat täytyy katsoa ensin, eikä tämä ole suositus. Riggsin peli on tarinan kantava voima, muttei ainoa tapahtuva asia suoranaisessa episodielokuvassa. Lukuisissa takautumissa annetaan uusia syitä sille, miksi John Kramerista tuli Jigsaw ja mitä tämä puuhasteli uransa alkuvaiheissa. Edellisiin elokuviin viitataan jatkuvasti ja henkilöhahmoja riittäisi vaikka kolmen tunnin eeppiseen sukudraamaan. Saw IV ei ole millään muotoa itsenäinen elokuva, ei sen enempää kuin sellainen "toistaiseksi viimeinen osa", joista useimmat kauhusarjat koostuvat. Saw on tuntemattoman suuruinen palapeli, joka täydentyy tasaisen varmasti, vaikka jokainen pala avartaa maisemaa.

Kun kutsuu sarjaa epärealistiseksi kauhufantasiaksi, voi jatkaa hyvällä omatunnolla, että sellaisena se on nerokas. Muotitermillä kidutusporno (torture porn) viitataan yleisimmin juuri Saweihin (ja Eli Rothin Hosteleihin), mikä kertoo enemmän sanan käyttäjistä kuin elokuvista itsestään. Omasta näkökulmastani Sawien ihmisruumista käsittämättömillä tavoilla turmelevat ansat ovat välttämättömiä kauhukokemukselle, jonka ydin on se, kuinka helppo katsojan on monissa tilanteissa Jigsawia ymmärtää. Sekä Saw III:n että IV:n aikana olin jopa vähällä tirauttaa tippaa sen johdosta, mitä tapahtui John Kramerille – tälle kieroutuneelle, jumalkompleksista kärsivälle psykopaatille – jota harvemmin näytetään itse tekemässä mitään anteeksiantamatonta. Tätä ristiriitaista tunnetta älykkäämmällä tavalla yksikään puhdas kauhuelokuva ei ole minua koskaan pelotellut, tästä ei ole epäilystä.

Peräkkäisinä vuosina ilmestyneistä osista II-IV vastanneen Darren Lynn Bousmanin kehittyminen ohjaajana on kunnioitettavaa. Kömpelöä kakkososaa seurasi sujuva kolmonen, neljännessä osassa on nähtävissä jo persoonallista leikittelyä elokuvan ilmaisukeinoilla, muun muassa tyylikkäitä siirtymiä ja aiempaa salamannopeaa leikkaustyyliä kypsempää editoimista. Halvalla tuotettu sarja kärsii yhä tietystä kömpelyydestä, lähinnä muutamista puisevista näyttelijänsuorituksista.

Tästä huolimatta, kaikkien kliseisten, innottomien ja – selkeästi sanoen – umpisurkeiden kauhuleffojen ja niiden uusintaversioiden suossa Saw on niin kallisarvoista gourmet-herkkua, että kauhun ystävän on hankala uskoa saavansa sitä vielä ainakin kahden annoksen verran. Pelkoa sarjan taloudellisesta kriisistä ruokkii osan neljä loppuratkaisu. Katsojilta ei ole tapana vaatia minkäänlaista ajatustyötä ja kuulostinpa elitistiltä tai en, ennustan, että moni pettyy Saw IV:een ymmärrettyään sen erinomaisesta, paljon lupaavasta lopetuksesta vain puolet.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Annie Lennox - Songs... Eastern Promises... >

Keskustelut (10 viestiä)

Wagge

Rekisteröitynyt 11.04.2007

27.10.2007 klo 13.29

Loistava arvostelu!
Perkele, että on pakko nähdä...
lainaa
CJ_Sneek

Rekisteröitynyt 15.07.2007

29.10.2007 klo 17.00 1 tykkää tästä

Sujuva kolmonen? Sehän vasta tönkkö leffa olikin. Ei tuonut mitään uutta koko sarjaan ja siitä paistoi vähän liiankin paljon edellisten leffojen palasien kursimiselta. Anyway. Vaikka kolmonen ei enää kahden leffan jälkeen kolahtanut, pitää tämä nelonen silti katsoa. Vaikka vain Charlie Clouserin musiikin takia.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.10.2007 klo 01.04

CJ_Sneek kirjoitti:
Sujuva kolmonen? Sehän vasta tönkkö leffa olikin. Ei tuonut mitään uutta koko sarjaan ja siitä paistoi vähän liiankin paljon edellisten leffojen palasien kursimiselta.


Pötyä. Kolmonen palautti uskon sarjaan. Tuhat vuotta vanha tarinankerronta yhdistettiin mitä moderneimpaan kauhuelokuvamytologiaan. Jigsawin ja Amandan suhde oli ajatuksia herättävä. Kolmatta elokuvaa muistellessa mieleen ei juolahda yhtään kidutuskohtausta, vaan erinomaiset juonenkäänteet. Kolmonen teki sarjan. 1, 2 ja 4 ovat siihen verrattuna lähinnä bonusta.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

31.10.2007 klo 06.26

Pelkästään Clouserin musiikkien takia tämäkin on nähtävä. Harmi vaan, että huhut kertovat sävellys-hampaan kulumisesta.. :)
lainaa
Morbid

Rekisteröitynyt 28.06.2007

04.11.2007 klo 01.49

Mahtavaa arvostelua jälleen. Nyt tekee kyllä mieli katsoa Saw IV.
lainaa
toni

06.12.2007 klo 01.31

Noh, tuosta tekstistä en kyllä saanu mitään selkoa elokuvan juonesta sun muusta.. Koskakohan mahtaa ilmestyä DVD:elle?
lainaa
Pallero

31.05.2008 klo 00.09

3 ja 4 olivat minusta hieman huonompia, sillä niissä uhrit odottavat että heitä vihaava tyyppi tulee pelastamaan heidät. 1 ja 2 sahoissa taas henkilöt toimivat täysin itse, joka on minusta mukavempaa katsottavaa kun muut.
lainaa
Choconut

05.07.2008 klo 02.10

Mä oon nähny nää kaikki, vaikkakin kyl oon alaikänen. aika tylsä tää IV. 3 oli paras!.se olis ollu loistava päätös koko ihanalle sarjalle mutta niitä pitäisi IV :n jälkeen tulla vielä 2 lisää. eli saw V siitä on traileri youtubessa. (ps!.jos katotte niin pistäkää [offical trailer]. ja kuutosesta en ole varma. Näkyy englannin kielisessä wikipediassa!. näin utta hyvää jatkoo! muistakaa olla sadistisia xF
lainaa
tyyppi

23.10.2008 klo 19.49

oli kyll aika hyvii leffoi mut 4 oli passkka 2sen alku oli paras 3 oli kaiksit paras
lainaa
wewrtty

Rekisteröitynyt 18.01.2009

18.01.2009 klo 00.29

Ehdottomasti sarjan heikoin lenkki on tullu katottuu aikasemmat osat joista kakkonen on kyllä paras.Tästä puuttuu se "peli henki" joka oli aikaisemmissa osissa,mutta ei tämänyt niinkään huono ollut ihan hauska ja erilainen
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova