HIMin edellinen studioalbumi Screamworks: Love In Theory And Practice kevensi bändin ulosantia turhankin pophenkiseksi hymistelyksi - HIM vaikutti pahimmillaan emoilusta kiinnostuneelta 80-luvun muistoja pyörittävältä hard rock -orkesterilta. Tuore Tears On Tape siirtää kelloja parin albumin taakse, mukana on tuhdimpaa tuuttausta Venus Doom -albumin tapaan mutta ehkä selvin kaiku johtaa Razorblade Romancen suuntaan.

Kiekon alku herättää hurraa-huutoja. All lips go blue alkaa tuhdilla muurinsärkijällä kuin HIM-klassikko Your sweet 666, jatkossakin viisu on perusvarmaa HIM-tunnelmointia. Love without tears keventää edellisestä ja kertsiin saadaan kirpeää love-metallin hyväilyä. I will be end of you on yksi albumin tehokkaimmista rakastelutuokioista - sopivasti rokimpaa ja metallisempaa skebaa yhdistelevä viisu on tunnelmallisen HIMin parasta kolmannesta. Albumin nimibiisi hoippuu jo sokerihumalan partaalla.

Kiekon puolivälin jälkeen iskee hienoinen väsymys. Kuitenkin, Into the night riffittelee jälleen tykimmin kunnes Wicked game -fiilarit kutstuvat lemmen leikkeihin - kertsi menee jo söpöilyn puolelle mutta herättää varmasti vaimoväen rinnuksissa polttavia leimahduksia. Hearts at War testailee alkuun tukevaa rakkausdoomia mutta Ville Valon hunajainen olemus pyyhkii pois tummempia sävyjä. Kertsi on kuitenkin namia sokerihumalaa.

HIM on oman soundinsa vanki, joka on samalla vahvuus ja heikkous. HIM on rakkausmetallia, vain painotukset vaihtelevat. Tears On Tape onnistuu tasapainoilemaan onnistuneesti raskaamman riffin ja kevyemmän rokituksen välillä. Tunnelman luonnissa bändi onnistuu mainiosti. Paikoin bändi lainaa kuitenkin turhan tukevasti omasta laaristaan.