Kyseenalaistan usein havainnointikykyni ja todellisuudentajuni. Vaikka olen monesti osunut oikeaan ihmisten aikeita arvioidessani, en omaa itseluottamusta ja olisin uskoakseni kammottava sosiaalivirkailija tai poliisi, joka on aina vaarassa tulla huijatuksi. Menisin usein halpaan. Ja mitäpä jos huijariksi epäilty on syytön ja epäilykset järkyttävät häntä? Kuka tietää miten ihminen käyttäytyy jos hän on rikoksen uhri tai uhrin omainen. En pidä outona sitä, jos ammattilaiset uskovat parikymppistä huijaria, joka tekeytyy kidnapatuksi teinipojaksi. Ymmärrys tusahtaa siinä vaiheessa, kun 23-vuotias tumma ranskalainen väittää olevansa 16-vuotias vaalea amerikkalainen ja Yhdysvalloista löytyy perhe, joka vahvistaa hänet kadonneeksi pojakseen. Tarina on tosi. The Imposter on dokumentti.

13-vuotias teksasilainen Nicholas katoaa. Kolme vuotta myöhemmin hänet löydetään Espanjasta. Häntä on käytetty törkeästi hyväksi. Hänen naamansa on nussittu uuteen muotoon; silmien värikin on raiskattu sinisestä ruskeaksi. Palannut Nicholas on tosiasiassa identiteettivaras Frédéric Bourdin. 15 vuotta myöhemmin todellinen Bourdin kertoo haastattelussa, ettei hän uskonut hätäisen emävalheen menevän läpi. Niin siinä kuitenkin kävi, että viranomaiset ja Nicholaksen omaiset auttoivat valheen kehittelyssä järjettömistä mutta kenties inhimillisistä syistä. Vanhemmalla iällä Bourdin vaikuttaa säyseältä herralta. Ehkä hänellä oli vaikea nuoruus. Ehkä hän on todellinen uhri. Sisäinen sosiaalitanttani pääsi vauhtiin.

En tunnista edes vanhempiani julkisella paikalla, jos en etsi heitä, sillä kumpikaan heistä ei työskentele kaupan kassalla, enkä ota katsekontaktia tarpeettomiin ihmisiin. Kasvomuistini ei ole harjaantunut, mutta minäkin olisin nähnyt heti sen, ettei Nicholas ole enää Nicholas. Käsitykseni siitä, miten syvällisesti ihmiset ajattelevat ja tuntevat perustuvat pääasiassa pääni sisäiseen kuhinaan. Minua kummastuttaa esimerkiksi se, miten ihmiset voivat olla avioliitossa jakamatta syvää henkistä sidettä. Miten on mahdollista, että joku luulee perheenjäsenekseen ventovierasta, jolla ei ole mitään yhteistä alkuperäisen perheenjäsenen kanssa, se on kysymys, joka uhkaa romahduttaa uskoni kanssaihmisiin.

Kammottavaa kyllä, useimmat huijatut vaikuttavat tavallisilta tallaajilta. Moni ilmeisesti vain tahtoi uskoa. Virallisen totuuden vastustaminen on kovin vaivalloista (sanoi saksalainen vuonna 1945). Lohdullisesti Nicholaksen äiti vaikuttaa pöpiltä jo ensisilmäyksellä. Hänen tyhjässä katseessaan ei ole muuta kuin päähän potkitun koiran surkeutta. Näin kävi, sen verran hänellä on sanottavaa. Bourdin ehdottomasti on se miellyttävin naama. Aistin sielun silmien takaa. Tuumin, että jos tämä olisi fiktiivinen elokuva, kaikki oppisivat rakastamaan häntä ja sellaisessa hän ehkä voisi ryhtyä näyttelijäksi ja saada Tuhkimo-lopetuksen. Näkökulma on hyvin pitkälti hänen... Tätä korostaa se, että muut haastateltavat puhuvat pääasiassa ajasta, jolloin he nielivät "nokkelat", "veijarimaiset" valheet.

Huijataanko katsojaa? Ei kirjaimellisesti, mutta lopputekstien rullatessa ymmärsin miten ja kuinka taitavasti minua juuri manipuloitiin. Uskoakseni elokuva pyrkii sanomaan jotakin omaa tyylikeinojen ja johdattelun avulla, eikä ainoastaan dokumentoimaan pähkähullua tarinaa. Haastattelujen ohella mukana on näyteltyjä kohtauksia. Ne ovat puolimykkiä ja yksinkertaisia. Ne eivät ole huijausta, eikä kukaan erehdy luulemaan niitä todellisiksi, mutta niiden avulla elokuva jäsentelee tarinan ja virittää tunnelman omilla ehdoillaan. En voi vääntää ajatuksiani rautalangasta näin arvostelussa, mutta väitän, ettei The Imposter voisi ihmisten typeryyttä kiehtovammin käsitellä. Kuten vaikkapa sukellus tätä elokuvaa käsitteleviin nettikeskusteluihin osoittaa, jopa kirjoitustaitoisilla ihmisillä (eliittiä!) on tapana ottaa esitetty asia vastaan yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla (tai vaihtoehtoisesti epäillä kaikkea, koska jotkut eivät haluakaan ymmärtää). Ihmiset ovat typeriä ja helppoja. Minäkin, joten ei ole varaa valittaa. Ryhmähali.

The Imposter on paitsi fiksu, myös hauska, mielikuvituksellinen, hahmovetoinen ja - vaikka tärkein kerrotaan jo otsikossa - hyvin, hyvin jännittävä jännäri.