Luolamiehet kävelevät vuorelle päin. Maanpäräys söi luolan. Maisemissa vilisee jättipääkissoja, norsuhiiriä ja piraijapuluja, jotka tuovat mieleen vanhan ajan tehoste-elokuvat, joiden mukaan esi-isämme painivat jökkivien savihirviöiden ja jättihämähäkkien kanssa. Näkymät ja mäiske ovat asian ydin teemanvärähdysten sijaan. Sanomaa tuskin voidaan pitää uskonnollisena (vaikka luolamiesten on tultava valoon pelon tieltä) tai maallisena (vaikka tiede auttaa valoon tulemisessa), kun joku tippuu pää edellä kiveen ja oppii lähinnä että perhe on perhe kuten se aiemminkin oli.

Croodit (The Croods) on pelokas hölmöläisperhe. Päähenkilöksi profiloituu aluksi tytär Eep, joka kapinoi itsensä luolan ulkopuolelle ja tutustuu luonnonmullistuksesta varoittavaan kundiin nimeltä Kundi. Eep ei muistuta niinkään Raquel Welchiä, kuin Anita Hirvosta, jos Hirvonen olisi teini-ikäinen showpainija. Eep on ronski ja isoluinen niin perusprinsessoihin kuin tulevaan poikaystäväänsäkin verrattuna ja yhtä kaikki kuuma. Uskon hänen herättävän positiivisia ajatuksia kaikissa, jotka hymyilivät joskus 2007, kun yhtä hupsu iso tyttö viimeksi päti valtavirran viihde-elokuvassa. Jos leffa olisi Eepin oma romanttinen sekoiluseikkailu, ennustaisin hänestä kulttihahmoa, mutta valitettavasti hän taantuu koristeeksi.

Kävelyn aikana se hieman vaihtelee, kuka vie ja kuka vikisee, mutta äijä se on. Perheen isä Grug tylyttää Kundia aluksi, mutta vähitellen Kundi lumoaa naiset rohkeudella ja ideoilla. Leffa on ontuva miehenmittailukilpailu. Sappinen appi ja vävykokelas ovat hyviä miehiä molemmat ja henkilökemiat ovat hupsuja, mutta lopulta, yrittäessään oikeasti sanoa jotakin elokuva hukkaa ajatuksensa ja rytminsä. Huomasin naisten menneen muodista viimeistään silloin, kun äiti ja tytär kehuivat toistensa ensimmäisiä kenkäpareja ihaniksi - kanat löysivät paikkansa? Vielä vähän aikaa sitten perheen pikkutyttöä käytettiin ajokoirana ja mummoa estettiin harjoittamasta kannibalismia.

Croodit on lähempänä DreamWorksin rennon kajahtanutta Madagascar kolmosta, kuin psykoosissa kirjoitettua aivopierua Legenda suojelijoista. Rento kajahtaneisuus on sitä, kun hulluutta ei pysähdytä selittämään, vaan osa pöhköistä ideoista kuten olennoista vain heitetään osaksi toimintaa. Kivestä päähän! Apina mätkii! Pysäyttäkää mummo! Madagascar 3 oli lisäksi johdonmukainen: päämäärät olivat selkeitä. Mitä Croodeihin tulee, en elokuvan nähtyänikään ole varma miksi he kävelivät nimenomaan vuorta kohti. Eräs tapa jolla Grug todistaa kykenevänsä luovaan ajatteluun on niin käsittämättömän tökerö yritys liimata yhteen esiteltyjä teemoja ja yksityiskohtia, että - jaa - taisin hymyillä yritykselle. Grugissa on hieman Homer Simpsonin karismaa: hän yrittää kovasti ymmärrettyään sydämellään jotakin mihin järki ei taivu.

Croodien selkein hengenheimolainen on Matka 2: Salainen saari ajatellen vehreitä, jättiotusten asuttamia ja 3D:n tehostamia maisemia ja tarinankerronnan tasoa. Jos käsikirjoituksen tilalla on ollut tarhaikäisen piirustuksia ja jokellusta, niin tosi hyvin ohjaajat oman osuutensa vetävät ja ehkä he pari nokkelaa juttua ihan itse keksivät. Ison rahan liukuhihnaviihteessä tärkeää on teennäisyyden ja kyynisyyden sensuroiminen ja hauskanpitoon kykeneminen, uskon. On palkittuja animaatioelokuvia, joissa leveäpäistä punatukkaa väitetään Urheaksi, koska hän korjaa virheensä ja jaksaa olla elossa teennäisistä koomisista kevennyksistä huolimatta, ja on kivoi leffoi, joissa leveäpäinen punatukka on hassun karkea niin kuin luvattiin ("crood" = crude = karkea) ja siinä se.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa