Olipa maailmankatsomuksesi mikä tahansa, saattaa se kuulostaa provosoivalta, kun setä lupaa kertoa tarinan joka saa sinut uskomaan Jumalaan. Sekin haiskahtanee erikoiselta, että setä vaikuttaa pöllineen tarinan parikymmentäsivuisesta lasten kuvakirjasta. Juu, katsokaas kun minä olin nuori kloppi, seilasin seitsemällä merellä pelastusveneellä seuranani ihmissyöjätiikeri, setä höpisee. Suusanalliseen sepostukseen ei tarvitse tyytyä, sillä Piin elämä (Life on Pi) on taivaallisen näyttävä tehoste-elokuva, joka huimien myrskyjen ja runollisen satukuvaston välissä tosiaankin kertoo siitä, kuinka poika istuu pelastusveneessä fotorealistisen tiikerin kanssa. Tiikerillä on paha luonne. Tappeluja seuraa tuon tuostakin. Tiikeri ei puhu tai mitään sellaista, vaan se on tiikeri. Ei tämä lastenelokuva ole.

Piscine "Pii" Patel on kiltti ja fiksu, jos hieman naiivi intialainen poika. Pii on kiinnostunut uskonnoista. Se ei ole harvinaista, että hindu sovittaa monijumalaisiin näkemyksiinsä kristillisyyden ja islamin. Jos kauppaat hinduille Jeesusta, he saattavat kehaista että hieno mies, ja jos koetat selittää että Jeesus lähetettiin pelastamaan ihmiskunta, he saattavat todeta, että ehkä Jeesus lähetettiin sinne teillepäin. Hindujenkin jumalat nähdään usein saman voiman eri puolina aivan kuten isä, poika ja pyhä henki. Yhtä kaikki, Piin ateisti-isä on maanläheinen järkimies, jolla on oikeus huolestua. Onko poika turhan herkkä uskomaan mitä tahansa? Tästä ei ehdi tulla suurta ongelmaa. Kun eläintarhaa pyörittävä perhe yrittää muuttaa Kanadaan eläimineen päivineen, tapahtuu laivaonnettomuus. Piille jää reippaasti aikaa ajatella ilman muita ulkopuolisia vaikuttimia kuin sitä tiikeriä.

Piin elämä on mieltäylentävä mestariteos: niin kuvallisesti kuin myös tarinankerronnaltaan. Jos unohdamme hengellisyyden, käsissä on yhä visionäärinen viihde-elokuva, joka tekee ihmeitä realismilla ja surrealismilla. Tiikerin kanssa hengailu näyttää hämmentävän uskottavalta, vaikkei se tietenkään ole eikä sen ole tarkoitus olla realistista. Aidosti uskottavaa on tunnelataus. Piillä on edessä selviytymistaistelu erämaassa: se on vain yksityiskohta, että hän istuu valtameren keskellä pelastusrenkaassa elukan haaveillessa hänen riippakintuistaan. Kuten lukuisissa vastaavissa kamppailuissa, mystiikkaa sivutaan, koska maailma näyttää erilaiselta ulkona kuin Facebookin äärellä. Tarinan ilmeisin merkitys on se, että tämä on elämää. Pii sanoo suoraan, että tiikerin uhka motivoi häntä. Hän ei ehdi laiskistua eikä masentua, joten tuli sydämessä ei kuole. Tätä sitten voidaan ajatella pidemmälle. Se että kaikki menee päin mäntyä, ei ole syy menettää uskoa elämään (eikä Jumalaan). Elämästä voi yhä löytyä järkeä. (Ja jos sitä löytyy, uskonnollinen ihminen voi kokea johdatuksena juuri sen, että sitä jotakin löytyi.)

Juu ei, tarina ei saa sinua uskomaan Jumalaan, jos et välttämättä halua. Piin elämä ei kauppaa mitään ajatussuuntausta. Usko mitä uskot ja uskoitpa mitä tahansa tai et mitään, niin joka tapauksessa on kiltisti tehty, jos löydät sydämestäsi kunnioitusta toisinajattelijoita kohtaan. Piin elämä tekee parhaansa selittääkseen miksi jopa nykyään älykkäätkin ihmiset saattavat tunnustaa jotakin uskontoa. Kuten olen usein saanut huomata, vertauskuvallisuus ei kertakaikkiaan pure kaikkiin ihmisiin. En millään tapaa kritisoi näitä ihmisiä. Tahdon vain tässä vaiheessa todeta, että vaikka Piin elämä yrittää hyvin lempeästi ja selkeästi selittää näkökulmansa, selitys ei tietenkään tule kuulostamaan tyydyttävältä kaikkien korvissa. Elokuva on yleisesti ottaen symbolinen ja se toivoo symbolisuuden vetoavan katsojaan ennen sanoman alleviivausta.

Mestarillista kerronta on. En ylistä ainoastaan sanomaa. Mestarillista on muun muassa se kuinka elokuva kykenee huomaamattomasti jättämään lähimuistiin satunnaisia yksityiskohtia ja hyödyntämään niitä tehokkaammin, kuin useimmat elokuvat hyödyntävät rautalanka-alustuksia. Ylistetään myös sanomaa. Piin elämä sanoo näyttävän ja tunteellisen matkan avulla jotakin, mitä minä kristittynä olen usein yrittänyt sanoa, mutta en ole todella osannut. Elokuvan minussa herättämiin tunteisiin kuuluu niinkin harvinainen juttu kuin kiitollisuus. Melkein ryhdyin pillittämään kotimatkallakin, koska olin onnellinen. Jos haluat yrittää ymmärtää miksi hihhuli poraa, niin tämähän sen yrittää selittää. Pelkästään jumalsuhteen kannalta leffaa ei tule ajatella, vaan sen luontevassa maailmankuvassa jumalsuhde on osa elämää, kuten se tilastojen mukaan useimmille ihmisille on. Elämää itseään iloineen ja suruineen elokuva juhlii itsevarmasti ja villin vapautuneesti.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa