Kovien 3D-filmien lyhyttä listaa tutkimalla selviää, että mestareilla ja sonnastaan oikeasti tykkäävillä spedeillä on sama 50% mahdollisuus onnistua efektin käytössä. Siksi maksoin 25 euroa komediasta A Very Harold & Kumar 3D Christmas. Edelliset kaksi osaa olivat kömpelöitä, amerikkalaisiin huumekomedioihin olen kyllästynyt, eikä minulla ole varaa ostella mitä sattuu, mutta ei se ole mitä sattuu, kun sympaattiset sällit tekevät tuhman 3D-komedian ensimmäistä kertaa sitten mainion Jackass 3D:n. Hampurilaisravintolaan matkanneet ja Guantanamo Baysta paenneet pojat etsivät nyt joulukuusta ja väistelevät munia ja lumenvalkeaa kokaiinituiskua. Yllätyin kuvaston laadukkuudesta ja iloisesta joulun hengestä.

Huumeista jo luopunut Harold yrittää viritellä kivan keskiluokkaisen joulun, kun hänen appiukkonsa Danny Trejo lampsii kylään suurine vaatimuksineen. Rappiolla elävä Kumar päätyy kuusijahtiin entisen ystävänsä kanssa pahennettuaan tilannetta. Kun verta on roiskittu, kun Jeesus ja tissit ovat nostattaneet tunnelmia samassa kohtauksessa ja kun pikkulapsesta on tehty narkomaani, elokuva muistuttaa muutamista ihmissuhteisiin liittyvistä arvoista kuten monet perhe-elokuvat tuntuen aivan yhtä herttaiselta.

Sarja on kulttimaineessa, eikä vain huumorinsa vuoksi. John Cho eli Harold ja Kal Penn eli Kumar ovat aasianamerikkalaisia. Heitä on olemassa enemmän kuin amerikkalaisten elokuvien ja tv-sarjojen perusteella on mahdollista arvata. Tätä nykyä molemmilla sankareilla on nössö kiintiövalkolainen uutena parhaana kaverina. Valkoista rotua edustaa myös itseään näyttelevä Neil Patrick Harris, joka paljastaa olevansa avoimesti homo vain koska se on kelpo tapa aloittaa naisen raiskausyritys. Nämä elokuvat tuntuvat vielä tasa-arvoisemmilta kuin South Park, joka pilkkaa enemmistöä ja kaikkia vähemmistöjä: varsinkaan tässä elokuvassa ei ole enemmistöä.

Kun meksikolainen sanoo aasialaiselle, että tehän olette hyviä kameran kanssa, tämä on kulunut rasismille virnuileva pikavitsi, mutta ilman saarnan makua, koska leffa ei tunnusta tiettyä näkökulmaa. Raja on kokijan päässä, myönnän sen. Irvistikö kukaan, kun tulevan elokuvan Bullet to the Head trailerissa Sylvester Stallone vitsaili aasialaiselle kaverilleen, että tehän osaatte kung fu'ta? Minä irvistin, mikä johtui osittain tiedosta, että kliseinen heitto on lisätty käsikirjoitukseen sen jälkeen, kun valkoihoinen Thomas Jane päätettiin korvata "eksoottisemmalla" näyttelijällä kohderyhmän laajennussyistä. Vähemmistöihin liittyvät vitsit ovat usein hauskoja - koska ne ovat usein helvetin hauskoja -, mutta parhaimmillaan ne ovat luontevan tasa-arvon vallitessa.

Fiksuista komedioista team 3D Christmas ei ole kuullutkaan, mutta potaska on liukasta ja luontevaa myös edellisiin osiin verrattuna. Sitä löyhää kokonaisuutta jonka irralliset sketsit muodostavat olisin seurannut vaikka kolme tuntia. Sekä provosoivat perustemput että puhdas fantasia onnistuvat tekemään haetun vaikutuksen, koska tunnelmat palautuvat aina hetkeksi arkiselle tasolle. Haroldilla ja Kumarilla on pokerinaama ja hillittyjä tavoitteita ja siinä sivussa sitten tapahtuu mitä tahansa.

Jos jokin on oikeasti kekseliästä, niin 3D ja sekin siksi, ettei efektiä usein käytetä näin rohkeasti, vaikka mistä tahansa viihde-elokuvasta löytyy hetki jona katsojaa voitaisiin takoa viihteellä naamaan. Toisinaan 3D Christmas on myös valaistu ja sommiteltu nätisti: joulumaisen, kiiltokuvamaisen näppärästi. Paatuneempikin hippi saattaa katsoa telkkaria kätensä sijaan. Lupasin itselleni, että katson tämän uudestaan vasta vuoden kuluttua, koska tämä on lupaava pikkujouluperinne: ei kyyninen "oksennetaan ja pannaan firman pikkujouluissa" -leffa, vaan härski tapa virittäytyä hyväntahtoiseen ja maagiseen aikaan.