Paranormal Activity 4
Ensi-ilta: | 19.10.2012 |
Genre: | Kauhu |
Ikäraja: | 16 |
Näkymätön demoni on totta. Vapaalla on porukkaa, jotka palvovat sitä tai ovat sen hallinnassa. Uusi perhe sotkeutuu tilanteeseen. Kun naapurin akka kuskataan sairaalaan, pieni damien-tyyppinen poika tarvitsee hoitopaikan. Poikaperkele on jäykkä tuijottaja, jolla on "mielikuvitusystävä", joo. Paranormaalit ilmiöt alkavat jälleen vaisuina ja ehkä tiedämme jo miksi. Demonilla on persoonallisuus: se on typerä ja ilkeä pelkuri mulkku, joka miettii päivätolkulla kehtaisiko tässä tehdä tuhmuuksia.
Tohvelisankari-isit ovat viritelleet kameroita tarpeeksi. Uusi päähenkilö on teinityttö, joka on mukava ja varsin - hetkinen, tarkistan minkä ikäinen näyttelijä on oikeasti - terveen näköinen lapsonen. Koska hänen poikaystävänsä tallentaa heidän nettikeskustelunsa (ja opiskelee niitä jälkikäteen), tyttö keksii virittää talon webkamerat nauhoittamaan jatkuvasti. Hahmot esitellään vaivattomasti ja hauskasti. Elokuvalla on tilaisuus maustaa kaavaa hupsun pinnallisella teiniromanssilla. Olin varma, että merkittävä osa jännitteistä rakentuu sen varaan, että tyttö ja poika keskustelevat kannettavien välityksellä ja toinen ei voi auttaa toista. Elokuva ei kuitenkaan ole kiinnostunut mistään näin vaikeasta.
Nelosella ei ole itsehillintää, ei kykyä luoda realismia rajoituksilla. Kamerat ovat aivan liian käteviä. Lukuisat tietokoneet ja muut värkit posottavat yötä päivää ja lisäksi tyttömme kävelee videokamera kourassa. Xbox Kinect ilmeisesti heittää ympäristöön valopisteitä, jotka kamera voi havannoida yönäkötila päällä. Se on harvoja uusia ideoita, että yksi kamera keskittyy kuvaamaan pisteitä, jos mörkö niitä vaikka värähdyttäisi. Toteutus on toisaalta väsynyttä ja toisaalta epäuskottavan visuaalista sarjan perinteitä ajatellen. Alkupuoli on johdonmukainen, kun hahmot tarkistavat mitä kameroille on tallentunut, mutta pian todisteet eivät voisi heitä vähempää kiinnostaa.
Huvittavuuden on tarkoitus kehittyä hyytävyydeksi, mutta leffasta tuleekin tahattoman koominen. Aivan liian aikaisin on päivänselvää, mitä on tapahtumassa ja miten tämä edellisiin osiin liittyy. Monet asiat tapahtuvat päivänvalossa. Nämäkin hetket voisivat toimia entiseen malliin, jos katsoja entiseen malliin tuijottaisi kohtausta pitkän aikaa, mutta ei. Kun kohtauksen idea on se, että jotakin tapahtuu yhdelle henkilölle sillä välin, kun toinen käy muualla, elokuva seuraa molempia hahmoja vuorotellen elokuvamaisesti. Tämä on huijausta. Luultavasti tämä on tietoista huijausta: ei ole helppoa toteuttaa monimutkaisia kohtauksia ilman leikkauksia. Mutta juuripa siksi yksinkertaisetkin pitkät kohtaukset ilman leikkauksia voivat tehdä vaikutuksen! Siksi alkuperäinen nollabudjetin leffa oli hitti.
Naispuolisten katsojien kirkuminen on eräs sarjan hienoimmista puolista. Hivuttaisin arvosanaa ylöspäin, jos olisin tullut yhtäaikaisesti naisten kanssa sellaiseen lopputulokseen, että muutamaan kohtaukseen kannatti edes vähän reagoida. Salin naiset antoivat vain kerran panoksensa tunnelmaan, enkä syytä heitä. Sali lähinnä hihitteli ja joku yksittäinen poikaystävä huokaili. Leffa ei ole lainkaan pelottava varsinkaan edeltäjiinsä verrattuna, se on mittarilla mitattavissa oleva fakta.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (3 viestiä)
20.10.2012 klo 12.02 9
Elokuva itsessään oli huono. Pidin itse eniten kolmosesta, jossa oli hyviä oivalluksia. Tässä ei ollut sellaista tunnelman kohoamista (tai sitten se oli niitten teinien vika) ja sitten se leffa jo loppu. Kaikki pelottavat jutut oli jotenkin NIIN ennalta-arvattavia. Tylsää!
20.10.2012 klo 15.27
20.10.2012 klo 16.30 3