Ensiferum : Unsung Heroes
Kotimaisen folkmetalliorkesteri Ensiferumin viides kokopitkä kurkottaa taivaalle. Eeppistä suuruutta ja sinfonisen orkesterin taustatukea löytyy enemmän kuin reseptissä määrätään - folkmetalli on vähällä jäädä koristeiden jalkoihin. Harmi, sillä parhaimmillaan levy survoo miekkaa lihaan hyvinkin tehokkaasti. Kokonaisuuden varsinaisesti avaava taisteluhengen nostatushuuto In My Sword I Trust on mainio esimerkki korskealla asenteella hekumoivan Ensiferumin parhaista puolista. Viisussa on todellista yhteishengen lietsontaa ja reipas poljento terästetään vahvalla kuoro-osuudella.
Hartaammin etenevä albumin nimibiisi on jo tukehtua massiiviseen enkelikuoroon ja sinfoniaorkesterin tunnelmointiin - vaikuttavaa mutta elokuvallinen ilmaisu tuntuu unohtavan eteenpäin menemisen jalon taidon. Burning leaves on hieman varovainen puoliballadi jonka tehokas kertosäe saa turhan siloposkisen käsittelyn. Celestial bond jatko-osineen kuulostaa Blackmore's Nightin keskiaikatrippailulta, kaunista mutta missä pihvi? Raakaa lihaa löytyy onneksi Retribution Shall Be Mine -siivun ottaessa kunnolla jalat alleen. Kiireinen ja jylhän majesteettinen siivu kerää kuitenkin miinuksia poikabändikertsistä. Pohjola on myös vähällä hukkua suuren orkesterin ovimatoksi, onneksi viisuun saadaan puristettua kunnon mörrimöykkyä mutta kertosäkeen enkelikuoro menee jo hieman yli...
Ja eiköhän lisätä levylle vielä yksi balladi, Last Breath on jo ehdottomasti liikaa! Mikä ihme Ensiferumin soturijoukon on herkistänyt ylitunteelliselle linjalle. Eeppinen maalailu Passion Proof Power on monimuotoisuudessaan melkoinen järkäle. Progressiivista folkmetallia.
Ensiferum eksyy hieman kurssistaan turhankin vieraille rannoille, jossa seireenit kuiskuttavat korvaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Orkesterikuviot ottavat liiankin suurta roolia. Homma kuulostaa majesteettiselta mutta pahimmillaan sinfoninen pyöritys jättää kappaleen pyörimään paikoilleen. Löytyyhän levyltä tehokkaita viisuja mutta kokonaisuus pyrkii turhankin kauniiseen lopputulokseen.
Hartaammin etenevä albumin nimibiisi on jo tukehtua massiiviseen enkelikuoroon ja sinfoniaorkesterin tunnelmointiin - vaikuttavaa mutta elokuvallinen ilmaisu tuntuu unohtavan eteenpäin menemisen jalon taidon. Burning leaves on hieman varovainen puoliballadi jonka tehokas kertosäe saa turhan siloposkisen käsittelyn. Celestial bond jatko-osineen kuulostaa Blackmore's Nightin keskiaikatrippailulta, kaunista mutta missä pihvi? Raakaa lihaa löytyy onneksi Retribution Shall Be Mine -siivun ottaessa kunnolla jalat alleen. Kiireinen ja jylhän majesteettinen siivu kerää kuitenkin miinuksia poikabändikertsistä. Pohjola on myös vähällä hukkua suuren orkesterin ovimatoksi, onneksi viisuun saadaan puristettua kunnon mörrimöykkyä mutta kertosäkeen enkelikuoro menee jo hieman yli...
Ja eiköhän lisätä levylle vielä yksi balladi, Last Breath on jo ehdottomasti liikaa! Mikä ihme Ensiferumin soturijoukon on herkistänyt ylitunteelliselle linjalle. Eeppinen maalailu Passion Proof Power on monimuotoisuudessaan melkoinen järkäle. Progressiivista folkmetallia.
Ensiferum eksyy hieman kurssistaan turhankin vieraille rannoille, jossa seireenit kuiskuttavat korvaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Orkesterikuviot ottavat liiankin suurta roolia. Homma kuulostaa majesteettiselta mutta pahimmillaan sinfoninen pyöritys jättää kappaleen pyörimään paikoilleen. Löytyyhän levyltä tehokkaita viisuja mutta kokonaisuus pyrkii turhankin kauniiseen lopputulokseen.
Keskustelut (2 viestiä)
15.09.2012 klo 22.10 2
04.11.2012 klo 18.23