Hämähäkkimies on pilalla kuin plastiikkakirurgin uhri, jota yritetään auttaa plastiikkakirurgialla.

Spider-Man kertoi syntytarinan uskollisesti ja hyvällä rytmillä, mutta puttepossumaisella tyylillä, joka teki elokuvasta lapsellisen sarjakuviin ja piirrettyihin nähden. The Amazing Spider-Man on tervetullut uusi yritys, joka valitettavasti joutuu teeskentelemään olevansa jotakin uutta. Olisi ollut järkevintä tehdä "käänteiset Batmanit". Batman Begins ei ollut kierrätystä, koska 80-luvun Batman alkoi tilanteesta, jossa Batmanin merkitys alkoi vakiintua. Uusi Hämis voisi vastaavasti kertoa naamiosankarista, joka pikaisesti puhuu syntytarinasta tyttöystävälleen - päädyttyään uutisiin - tms.

Toimintaperiaate on väkinäisempi. Esimerkiksi showpainikohtausta ei tahdota toistaa sellaisenaan, mutta aloitteleva Hämis putoaa tyhjään painirinkiin vahingossa tarkalleen silloin, kun hänen on ymmärrettävä naamioitumisen merkitys. Montaasi jossa hän väsää pukunsa ja pääsee vauhtiin on tyydyttävämpi kuin edellisen version hetket, mikä on saavutus käynnistävän hetken teennäisyyteen nähden.

Myöhäisessä vaiheessa katsoin Andrew Garfieldia ja tuumin tämän miehen olevan Peter Parker, Hämmästyttävä Hämähäkkimies. Jos Parker on älykäs, herkkä, sisukas, haavoittuvainen, romanttinen, kukkoiluun taipuvainen ja omituisen huumorintajun omaava oma itsensä ennen lopputekstejä, jo seuraava (viides) elokuva saattaa jytkähtää.

Parker ei ole ruikuttava Tobey Maguire. Parker ei ole skeittaava, piilolinssejä käyttävä tukkasotku, joka hakeutuu tappeluihin ja joutuu hämähäkin puremaksi siksi, että hän harrastaa vakoilua. Sellaista tyyppiä Garfield näyttelee alussa. Miten tämä voi olla näin vaikeaa? Parker on nössö, jonka sisäinen hyvyys ja kauneus nousevat pintaan. Alkuperäisissä elokuvissa hän jää nössöksi ja uudessa hän on neiti etsivä jo ennen voimiaan. Batman Begins kompuroi mutta johti mahtavaan Yön ritariin, joten toivo elää jos alan syömään antidepressantteja.

Eräässä trailerissa pahis karjaisee, että jos haluat tietää totuuden vanhemmistasi, tule hakemaan se. Elokuvassa ei. Ultimate Spider-Man -sarjakuvia kuitenkin mukaillaan sillä tapaa, että asioiden voidaan olettaa liittyvän toisiinsa järkevästi. Parkerin vanhemmat työskentelivät ennen kuolemaansa tohtori Curt Connorsin kanssa. Connorsin amputoitu käsi uudistuu, hän saa suomupeitteen ja hänen peniksensä kasvaa ja siirtyy perspuolelle, kun hän kokeilee itseensä seerumia, jota hän kehittää pomolleen Norman Osbornille - jonka uutta näyttelijää ei vielä ole palkattu, koska kokonaisuus on takuulla suunnittelematta.

Leffa on hyvin näytelty, tyylikäs ja vakuuttavan fyysinen. Seittisinkoilu näyttää huikealta, vaaralliselta. Siinä on jo Die Hardin sävyjä, kun Hämis sinnittelee ontuen ja murjottuna: sisu ei lopu, hän vain vitsailee vähemmän. Kun tyttöystävä Gwen Stacy hoitaa Parkerin haavoja - elokuva on Spider-Man-elokuva. Henki on tavoitettu. Kompurointi ei silti ole ohi. Asioilla on tapana unohtua ja toisaalta myös perata kalat ja täyttää veroilmoituksesi. Eräässä vaiheessa Gwen fiksuna tyttönä osallistuu roiston taltuttamisyritykseen, mutta joko aivoni sammuivat (täysin mahdollista), tai sitten hän ei edes ilmaissut halua näin tehdä ennen kuin hänen osuutensa oli puoliksi ohi. Liskomies Lisko ei ole fotorealistinen, mutta hän puhuu ja juonii toisin kuin useimmat hulk'ahtajat, mikä antaa hänelle läsnäoloa. Tällainen konna sopii syntytarinaan paremmin kuin Jokerin ja Vihreän menninkäisen kaltaiset legendat.

Kun leffa toimii, se toimii, mikä ei estänyt minua pitkästymästä. Esimerkiksi Peterin ja Gwenin hetket kuplivat, koska Garfield ja Emma Stone ymmärtävät hahmonsa ja vaikuttavat kykeneväisiltä romantiikkaan ja suvun jatkamiseen toisin kuin edeltäjänsä. Samaan aikaan laskelmointi tuoksahtaa, koska jokainen hetkistä pikakelaa suhdetta eteenpäin.

Pikakelaus on avainsana. Peterin lapsuutta käsittelevät hetket ovat merkityksiä täynnä: vanhemmat ovat paniikissa tuntemattomasta syystä, ja oho, liitutauluun on piirretty hämähäkki! Asioita ei käsitellä kunnolla (tai ollenkaan), joten aika oltaisiin voitu käyttää kiireettömään hahmonkehitykseen, jota Sam Raimi harrasti, mutta uskottavaan sellaiseen, mihin ohjaaja Marc Webb kykenee. Käsikirjoituksen on laatinut komitea. Leffa - ja trailerit - tosin on leikattu tavalla, joka herättää aavistuksen, että huomattavasti järkevämpi mutta studion ylipitkäksi tuomitsema ohjaajan versio on olemassa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa