Haywire
Ensi-ilta: | 13.06.2012 |
Genre: | Toiminta, Trilleri |
Ikäraja: | 16 |
Justiinalyylin lihasmuistissa on potentiaalia valjastettavaksi. Ruholtaan Carano on hitusen uskottavampi kuin Hollywoodin menestyneimmät pyllynpotkijapusuhuulet, mutta yhtä kaikki kaunis, puskuroitu nainen, jonka kasvot jäävät mieleen yhden elokuvan perusteella. Carano ei ole näyttelijä, vaan tehoste kuten toimintatähdet perinteisesti. Loppuratkaisua myöten Haywire ehdottaa, että jos Carano erottuu edukseen jopa julkkisnäyttelijöiden keskeltä, ehkä häntä katsoisi pidempäänkin? Teoriassa Haywire on agenttijännäri keskittymistä vaativalla rikotulla rakenteella, mutta joskus rikottu rakenne yksinkertaisesti on sujuvin tapa kertoa tarina. Haywire käy läpi hakemansa tunnelmat ja kohteliaasti loppuu ennen 90 minuutin rajaa.
Carano on harvasanainen Mallory Cane, hallituksen ja yksityissektorin piikkiin puurtava agenttityyppinen kovanaama. Kun omat pettävät, on selvitettävä miksi ja kostettava ja loppu. Carano pääsee painimaan öykkärikomistus Channing Tatumin ja pirullisen Michael Fassbenderin kanssa. Hän tapaa herra Michael Douglasin, aksentilla partaansa mutisevan Antonio Banderasin ja kieron neitimiehen Ewan McGregorin. Syvällisimmän suorituksen - pääosanesittäjä mukaanlaskien - tekee Tatum, mikä kertoo Tatumin tuntijoille jotakin syvällisyyden syvyydestä. Haywire on kustannustehokas. Kameran eteen laitetaan vähäksi aikaa ukko, joka on tunnetusti jotakin, joten hän on sitä nytkin. Haywire ei ole parempi pätkä kuin saman budjettiluokan jännäilyt The American ja Hanna joille arvoin saman arvosanan, mutta toisin kuin ne, Haywire ei yritä olla enempää kuin se on, mikä on miellyttävää.
Kämmeneni eivät jännityksestä hionneet, mutta ammattityöstä tuli nautittua. Varsinkin lyhyet toimintarypäykset ovat poikkeuksellisen tyydyttäviä moderniin kameranheilutteluun verrattuna. Carano osaa tapella ja stunttailla. Kameramiehen ei tarvitse peitellä kyvyttömyyttä heiluttamalla linssiä näyttelijöiden naaman edessä, joten hän aikuisten oikeasti pyrkii seuraamaan toimintaa - asiallisesti parin askeleen päästä! Kuvakulma vaihtuu jos sen täytyy. Edes musiikkia ei välttämättä tarvita. Kohtaus päättyy kun pari mojovaa menee perille, tms. Yksinkertainen on kaunista.
Ellei tämä olisi Soderberghiä, tämä olisi Soderbergh-kopio. Toisinaan Haywire näyttää 70-luvun halpatuotannolta valaistuksesta johtuen, mikä on Soderberghin tuttu tyylikeino, joka osaltaan auttaa elokuvaa tuntumaan fyysiseltä verrattuna vihreän kankaan edessä kuvattuihin siloteltuihin teennäisyyksiin. Soderbergh on väittänyt, ettei hän ole tarinankertoja, millä hän itse selittää mieltymyksensä kokeelliseen temppuiluun. Haywire ei ole ensimmäinen elokuva, jossa Soderbergh vaikuttaa tietoiselta siitä, miten kaavamainen ja yhdentekevä jokin kohtaus on, eikä ensimmäinen elokuva, jossa hän laittaa taustalle huomiotaherättävää hömppämusiikkia, joka ihan oikeasti antaa kohtaukselle persoonallisuutta. Soderbergh hyräilee - kuin rento henkilö siivotessaan. Dippa dappa dai. Rata tata taa.
Lyhyt kesto ja rakenne, jonka ansiosta turhia siirtymiä ei tarvita ovat hyvin olennaisia asioita. Haywire epäilemättä olisi tylsä, jos Soderbergh vakavissaan väittäisi, että maailma tarvitsee lisää kostojännäreitä kuivalla juonella ja yrittäisi lisätä nykyiseen materiaaliin syventävät 30 minuuttia. Onnekkaasti hän ohjasi liukkaan käyntikorttielokuvan, jossa ei ole mitään turhaa. Vaikka katsoin toimintaminuutit useaan kertaan nyökytellen, olen jo unohtanut, että tällainen on olemassa, mutta Caranon muistan kyllä. Hänet nähdään ensi vuonna Fast & Furious 6:ssa ja Taken-tyyppisen jännärin In the Blood pääosassa. He eivät tykkää, joiden mielestä jokainen mies voittaa jokaisen naisen tappelussa automaattisesti, mutta kunnon muijailun päälle ymmärtävien kannattaa kokeilla Caranon uran tukemista.
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa
Keskustelut (2 viestiä)
Rekisteröitynyt 26.09.2007
16.06.2012 klo 23.40 2
21.06.2012 klo 08.47