On särmikästä, kun synkänharmaassa, kuolemanvakavassa fantasiaelokuvassa tavataan pupujussilla ratsastava kivakiva keiju! Jos tämä olisi blogi eikä kaupallinen sivusto, lopettaisin arvostelun tähän. Kaksi tähteä.

Usein Lumikki on jalo impi, joka saa armoa murhaajaksi värvätyltä metsästäjältä, ystävyyttä kääpiöiltä ja tosirakkautta prinssiltä. Lumikin kauneutta kadehtiva kuningatar juonii, mutta lopulta viha itse hänet tuhoaa. Jos se on metsästäjä, joka ystävystyy ja flirttailee Lumikin kanssa, tarinaa on tiivistetty, joten Lumikille jää aikaa koota armeija sormustenherramaisesti ja haastaa kuningatar. Lumikki ja metsästäjä (Snow White and the Huntsman) toimii näin, paitsi että myös kääpiöt ja prinssi tungetaan väkisin mukaan. Uusissa versioissa ja esiosissa on usein vastaava rasittava piirre, mutta harvoin se on näin selkeä: harvoin kerronta hyydytetään pulttaamalla tarinaan kertarysäyksellä seitsemän uutta tunnettujen naamojen näyttelemää hahmoa, jotka "kuuluvat tarinaan", vaikkei tarina mitään heillä tee. Voi ei, kääpiöt, sanoo metsästäjäkin.

Jokainen penis ajattelee omalla tavallaan, mutta mielestäni Lumikin ja kuningattaren vastakkainasettelu toimii. Majesteetti Charlize Theron on kaunis, mutta nättiä Kristen Stewartia voidaan pitää ihanampana asiayhteydessä. Jopa Twilight-tyyliin möllöttäessään Stewart näyttää henkilöltä, jota voisi merkityksellisesti suudella, koska kovia kokeneella Lumikilla on sisua ja koska ympäristön hänelle osoittama kunnioitus tarttuu. Theron sen sijaan ei toimi domina-jooh-fantasiana puvustostakaan huolimatta, koska kuningattaresta on tarkoituksella tehty heikko. Teatraalinen ylimielisyys ja sihisevä viha on naamio, jonka taakse kätkeytyy surkea piruparka. Huutamalla hallitseva Theron herättää sääliä. Vaikka Theron ylinäyttelee naurettavasti, paremmassa elokuvassa suoritus voisi olla kiehtova.

Kuningatar viettelee Lumikin isän ja paljastaa pahuutensa pikavauhtia, joten tytärpuolen ja arveluttavan äitipuolen suhdetta ei synny. Lumikki kyykkii vuosia tornissa, kunnes hän ihan itse pakenee. Perään lähtee Thor eli Chris Hemsworthin näyttelemä metsästäjä. Maksaisin nähdäkseni kuinka komea, karhea, tilan haltuun ottava Hemsworth hakkaa Sam Worthingtonia leffassa, tai Taylor Kitschiä. Metsästäjä on elämään pettynyt sotarenttu laskelmoidusti, mikä ei ole ongelma. Kun Hemsworth vilauttaa kärsinyttä ilmettä, siihen voi uskoa, että kirveellä hän pilkkoisi joka tehostepallon joka hänen ja neidon sylin väliin pyrkii. Jos romantiikkaa olisi yli 30 sekuntia, jos toimintakohtaukset olisivat selkeämpiä ja jos elokuva tietäisi keskivaiheilla mitä hittoa se haluaa tehdä, se saattaisi kevyestikin olla ihan kiva.

Jos kiinnitän enemmän huomiota kuvaukseen ja leikkaukseen kuin tunnelmaan, kuvaus ja leikkaus on tyritty. Taisteluissa tai edes juoksukohtauksessa ei taaskaan ole koreografiaa, vaan tämä on ennemminkin sarjakuva kuin elokuva: seuraavaan kohtauksen murto-osaan leikataan usein heti kun kamera on heilahtanut. Tyyli- ja tehostepuoli pelastaa jotakin. Kauhun ja ällösöpöilyn puolelle lipsutaan sujuvasti. Saatoin uneksia, mutta kun eräs hahmo muuttui parveksi korppeja, joita mätkittiin, olin huomaavinani, että tehosteelle annettiin alitajuntaan vaikuttavaa läsnäoloa siten, että korppimälli tarttui hetkeksi kameran linssiin kuin vesipisarat usein. Kääpiöillä on muun muassa Bob Hoskinsin ja Nick Frostin päät, vaikka vartalojen mittasuhteet ovat fantasiaa. Kääpiöitä on kiva tuijottaa hetki, mutta se hetki venyy ja paukkuu.

Päämäärää ei ole, ei todella. Pohjoiskorealaisittain leffa fantasioi, että oikeutettu hallitsija on valtakuntansa pyhä elinvoima, mutta ajatuksella ei tehdä muuta, kuin tosiaan annetaan Stewartille uskottavuutta (jonka aistiminen on vapaaehtoista). Loppuhuipennuksen lässähdettyä perinteisesti - sankarit tekevät mitä he päättivät tehdä ilman draamaa -, elokuvalla on vielä yksi tilaisuus selittää, miksi tätä oikein katsottiin. Juonenkäänteen, suloisen suudelman tai pienen iskevän repliikin sijaan elokuva vain kuolee pois.

Yhdentekevän taistelun alustusoperaatioita tyyliin tämä ja saman tuottajan Liisa Ihmemaassa olisi uskoakseni mahdotonta tehdä, jos ohjaaja ja kirjoittaja katsoisivat ennen kuvausten alkamista aidon seikkailun tyyliin Prinsessan ryöstö tai Tähtisumua ja saisivat sielun tai muistaisivat sellaisen omistavansa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa