Ironclad
Ensi-ilta: | 09.05.2012 |
Genre: | Sota, Toiminta |
Ikäraja: | 15 |
Ironclad: Battle for Blood kuvataan tänä kesänä. Ensimmäisen elokuvan massiivisen menestyksen innoittamina tekijät lupaavat tarjota uuden korkealaatuisen tuotannon ultraväkivaltaisella miekkailutoiminnalla. Yksi harvoista Rochesterin linnan piirityksestä selvinneistä joutuu puolustamaan sukunsa omaisuutta armottomilta kelttisotureilta.
Lähde: Variety
Ensimmäisestä elokuvasta en ollut kuullutkaan, mutta nettivuokraamon uutuuksista se löytyi, joten tutkitaan.
Paul Giamatti tuo kihisevää raivoa ja uskottavaa ylimielistä loukkaantuneisuutta Englannin kuninkaaseen Juhanaan. Juhana on pakotettu hyväksymään Magna Carta, eli modernin perustuslain esikuva, joka rajoittaa tyrannin temppuilua. Kapina ei ole ohi, sillä Juhana liittoutuu hevimetallitanskalaisten kanssa palauttaakseen valtansa. Historian ystävät tarvitsevat oluen: Ironclad muokkaa historiaa rakentaakseen suoraviivaisen toimintatarinan. Paroni Brian Cox ja arkkipiispa päättävät pysäyttää Juhanan miehittämällä merkittävällä paikalla seisovan Rochesterin linnan. Armeijaa ei tarkoitukseen liikene, mutta Cox kokoaa yhteen parhaat miehensä ja muita tyyppejä: renttusotureita, naiivin nuorukaisen, hihittävän plösön roiston ja temppelinritarin, jolla on rautakanki suolessa.
Piiritys on taistelutilanteista kiehtovin, eikö vaan? Ironclad on brutaalia ja kiihkeää sotimista, mutta valitettavasti kiihkeyttä rakennetaan heiluvalla kameralla. Viharakkaussuhde pääsi roihahtamaan. Vanhoissa linnoissa ja koleissa eurooppalaisissa maisemissa on rikkaasti tekstuuria. Karu yksityiskohtaisuus sopii yhteen tyylivalintojen kanssa: päät lyödään palasiksi ja ruhot halkaistaan kahtia. Saisipa tästä selvääkin. Katsoessani kohtauksia uudestaan hitaalla toistonopeudella, arvostin enemmän paitsi tehosteita ja näyttelijöitä, myös ajatustoimintaa kuvakulmien ja leikkausten takana. Kasvanut ymmärrys sai toiminnan vaikuttamaan entistä julmemmalta. Hetkittäin puolinopeus lumosi - huolimatta tökkimisestä ja äänen vääristymistä. Normaalinopeudella leffa on ihan kiva, mutta lumousta etsivä hankkikoon aasialaisen toimintafilmin.
James Purefoy on se kirkkovääpeli, puiseva päähenkilön korvike, joka mököttää väliajoilla valansa vuoksi, neitokaisen kiehnätessä ympärillä. Ulottuvuuksia ei muissakaan velikullissa ole, mutta olennainen opetus Seitsemästä samuraista on ymmärretty: ylivoimaa uhmaavien sankareiden täytyy jäädä mieleen. Piiritys kestää kuukausia. (Parransänget eivät kasva.) Toiminnassa on taukoja ja hiljaiset hetket voitaisiin käyttää mielenkiintoisemmin, mutta jotakin hyvää on odottavassa tunnelmassakin, sillä loppupuolella, epätoivon yhä kasvaessa, aistin aitoa tunnelatausta.
Tunnelataus! Mihin se aina unohtuu? Yksikin kohtaus, jossa hikoileva ja hakattu Indiana Jones ottaa leffan ihan tosissaan, on arvokkaampi kuin John Carter, Battleship ja Titaanien raivo yhteensä. Ironcladissa ei ole Harrison Fordia, mutta Cox ja Giamatti vetävät tunteella ja siitä taiasta tarttuu kipunoita muihin hahmoihin, joita ei Games of Thronesiin huolittaisi. Tulen vähästä iloiseksi, mutta valittevasti suosikkiasiani on vilpittömyys. Jos muistellaan vaikkapa sellaista Juhana-on-pahis-elokuvaa kuin Robin Hood (2010), niin paljonpa oli hyötyä jättibudjetista ja mestari Ridley Scottin taidoista toimintaohjaajana, kun leffa oli rönsyilevä jatko-osan alustusoperaatio, jonka toiminta oli lapsille siistittyä. Heiluva kamera ei olisi pilannut The Expendablesia, jos hahmot olisivat olleet kuolemanvaarassa, eivätkä jatko-osaan menossa. Rakastan Stallonea! Jos häneltä räjähtäisi pois pää tai jalat ja perse, rakastaisin palavammin.
Riippumattomasti rahoitettu Ironclad haali kokoon vajaat parikymmentä miljoonaa puntaa, joiden turvin tuotanto on suurieleisempi kuin monet nummilla samoilut miekan kera. Pätkä on tarkastamisen arvoinen äijäilyn tarpeessa oleville, paitsi jos heilunta kovasti kiukuttaa. Mukana on selkeitäkin sekunteja, mutta sitä tämä on, että heti kun jotakin tapahtuu, kameramies saa kohtauksen ja kuvakulmakin vaihtuu. Pitäisi katsoa dokumentti tällaisen leffan kuvauksista. Sitenkö nämä tehdään, että kun näyttelijä on nostanut miekkaa viisi senttiä, ohjaaja sanoo poikki ja kuvaaja menee tärisemään muualle? Eikö? Joskus tuntuu, että katsoisin mieluummin raakamateriaalia.
Lähde: Variety
Ensimmäisestä elokuvasta en ollut kuullutkaan, mutta nettivuokraamon uutuuksista se löytyi, joten tutkitaan.
Paul Giamatti tuo kihisevää raivoa ja uskottavaa ylimielistä loukkaantuneisuutta Englannin kuninkaaseen Juhanaan. Juhana on pakotettu hyväksymään Magna Carta, eli modernin perustuslain esikuva, joka rajoittaa tyrannin temppuilua. Kapina ei ole ohi, sillä Juhana liittoutuu hevimetallitanskalaisten kanssa palauttaakseen valtansa. Historian ystävät tarvitsevat oluen: Ironclad muokkaa historiaa rakentaakseen suoraviivaisen toimintatarinan. Paroni Brian Cox ja arkkipiispa päättävät pysäyttää Juhanan miehittämällä merkittävällä paikalla seisovan Rochesterin linnan. Armeijaa ei tarkoitukseen liikene, mutta Cox kokoaa yhteen parhaat miehensä ja muita tyyppejä: renttusotureita, naiivin nuorukaisen, hihittävän plösön roiston ja temppelinritarin, jolla on rautakanki suolessa.
Piiritys on taistelutilanteista kiehtovin, eikö vaan? Ironclad on brutaalia ja kiihkeää sotimista, mutta valitettavasti kiihkeyttä rakennetaan heiluvalla kameralla. Viharakkaussuhde pääsi roihahtamaan. Vanhoissa linnoissa ja koleissa eurooppalaisissa maisemissa on rikkaasti tekstuuria. Karu yksityiskohtaisuus sopii yhteen tyylivalintojen kanssa: päät lyödään palasiksi ja ruhot halkaistaan kahtia. Saisipa tästä selvääkin. Katsoessani kohtauksia uudestaan hitaalla toistonopeudella, arvostin enemmän paitsi tehosteita ja näyttelijöitä, myös ajatustoimintaa kuvakulmien ja leikkausten takana. Kasvanut ymmärrys sai toiminnan vaikuttamaan entistä julmemmalta. Hetkittäin puolinopeus lumosi - huolimatta tökkimisestä ja äänen vääristymistä. Normaalinopeudella leffa on ihan kiva, mutta lumousta etsivä hankkikoon aasialaisen toimintafilmin.
James Purefoy on se kirkkovääpeli, puiseva päähenkilön korvike, joka mököttää väliajoilla valansa vuoksi, neitokaisen kiehnätessä ympärillä. Ulottuvuuksia ei muissakaan velikullissa ole, mutta olennainen opetus Seitsemästä samuraista on ymmärretty: ylivoimaa uhmaavien sankareiden täytyy jäädä mieleen. Piiritys kestää kuukausia. (Parransänget eivät kasva.) Toiminnassa on taukoja ja hiljaiset hetket voitaisiin käyttää mielenkiintoisemmin, mutta jotakin hyvää on odottavassa tunnelmassakin, sillä loppupuolella, epätoivon yhä kasvaessa, aistin aitoa tunnelatausta.
Tunnelataus! Mihin se aina unohtuu? Yksikin kohtaus, jossa hikoileva ja hakattu Indiana Jones ottaa leffan ihan tosissaan, on arvokkaampi kuin John Carter, Battleship ja Titaanien raivo yhteensä. Ironcladissa ei ole Harrison Fordia, mutta Cox ja Giamatti vetävät tunteella ja siitä taiasta tarttuu kipunoita muihin hahmoihin, joita ei Games of Thronesiin huolittaisi. Tulen vähästä iloiseksi, mutta valittevasti suosikkiasiani on vilpittömyys. Jos muistellaan vaikkapa sellaista Juhana-on-pahis-elokuvaa kuin Robin Hood (2010), niin paljonpa oli hyötyä jättibudjetista ja mestari Ridley Scottin taidoista toimintaohjaajana, kun leffa oli rönsyilevä jatko-osan alustusoperaatio, jonka toiminta oli lapsille siistittyä. Heiluva kamera ei olisi pilannut The Expendablesia, jos hahmot olisivat olleet kuolemanvaarassa, eivätkä jatko-osaan menossa. Rakastan Stallonea! Jos häneltä räjähtäisi pois pää tai jalat ja perse, rakastaisin palavammin.
Riippumattomasti rahoitettu Ironclad haali kokoon vajaat parikymmentä miljoonaa puntaa, joiden turvin tuotanto on suurieleisempi kuin monet nummilla samoilut miekan kera. Pätkä on tarkastamisen arvoinen äijäilyn tarpeessa oleville, paitsi jos heilunta kovasti kiukuttaa. Mukana on selkeitäkin sekunteja, mutta sitä tämä on, että heti kun jotakin tapahtuu, kameramies saa kohtauksen ja kuvakulmakin vaihtuu. Pitäisi katsoa dokumentti tällaisen leffan kuvauksista. Sitenkö nämä tehdään, että kun näyttelijä on nostanut miekkaa viisi senttiä, ohjaaja sanoo poikki ja kuvaaja menee tärisemään muualle? Eikö? Joskus tuntuu, että katsoisin mieluummin raakamateriaalia.
Keskustelut (5 viestiä)
Rekisteröitynyt 25.09.2011
19.05.2012 klo 21.25 2
Rekisteröitynyt 26.09.2007
19.05.2012 klo 21.26
19.05.2012 klo 21.40
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
19.05.2012 klo 21.51
Mukavaa, että arvosteluun otetaan myös niitä tutkan alta kulkeneita elokuvia. Itselläni on vielä näkemättä, mutta aion kyllä katsoa. Mutta eikös tämä leffa ilmestynyt jo viime vuonna? Vai tarkoittaako tuo päivämäärä dvd/blu-ray-julkaisua?
Jep, päivämäärä tarkoittaa DVD-julkaisua. Päivämäärä on tässä tapauksessa suuntaa-antava. Parin lähteen mukaan tämä julkaistaan vasta 23.5. ja yhden lähteen mukaan 30.5. Viimeksi kun mainitsin mistä vuokrasin leffan joku valitti heti piilomainonnasta, joten totean vain, että ainakin yhdeltä tunnetulta sivustolta tämän voi vuokrata jo nyt HD-versiona.
20.05.2012 klo 18.53