Paremman puutteessa alas menee heikompikin huttu, mutta on ikävää pettyä viikoittain. The Guard on "viime vuoden kehutuimpia komedioita", tai käytännössä: taas yksi korkkileffa. Kun aikuisille suunnattu pienen budjetin hassuttelu tekee oikein jotakin, mitä komedioiden pitää tehdä ollakseen komedioita, kriitikoiden enemmistö hekottaa "Ha ha so quirky" ja myöntää pisteitä kuin Coeneille ja Tarantinolle. Leffan ei tarvitse kuin tavoitella tiettyä tyyliä ja DVD:n kanteen saadaan kokoelma neljää tähteä.

Brendan Gleeson on tuhma maalaispoliisi (tai polliisi) Irlannissa. Tympääntyneestä mutta omalla tavallaan leppoisasta perunasäkistä on helppo pitää, sillä hän väläyttää positiivisia piirteitä epäilyttävien tekojensa ja töykeiden kommenttiensa välissä. Se on tosi quirkya eli korkkimaista, kun tabuja kuten rasismi, huumeiden puolustaminen ja erinäisiin asioihin seksuaalisesti sekaantuminen luetellaan silkasta provosoimisen ilosta. Jos se on hauskaa, että tuo sivuhahmo tuossa teki joskus jotakin eläimelle, niin sitten The Guard on hauska. Minä käytän sanaa siedettävä. Rakastettava ryökäle herättää mielenkiinnon, eikä jälkimakukaan ole katkera, kun ohjaaja loppua kohden herää ja rakentaa semmoista länkkärimäistä pikkujännää jota traileri ennakoikin.

Muut näyttelijät ovat parhaimmillaan Emmerdalen tasolla mukaanlaskien Don Cheadle ja Mark Strong. Cheadle on FBI-agentti, joka jahtaa huumeiden salakuljettajia vakavammalla mielellä kuin irlantilaiset kollegat, elikkä standardienmukainen perusmies korkkimaisen antisankarin vastapainoksi. Cheadle sanoo suoraan, ettei hän tiedä onko Gleeson harvinaisen tyhmä vai fiksu. Tästä kumpuaa jännitteitä jos jostakin, huumeiden ja murhien jäädessä sivuseikaksi. Eipä ole vikaa siinä, että päähenkilö on mysteeri, mutta koska katsoja ei voi samaistua mysteeriin, Cheadlen hahmon pitäisi olla vahvempi ja persoonallisempi ja mukana alusta saakka, jotta katsoja voisi nähdä kaiken hänen silmillään. Tarinaa on tasan sen verran, että leffa toimii hahmoesittelynä.

Strong tietenkin on yksi konnista. Nolon amatöörimäisyyden puolelle lipsutaan siinä, kun hyvisten ja pahisten rajaa koetetaan hämärtää tarantinomaisesti ilman syytä. Jos se onkin hupsua, kun Gleeson käy hihitellen huorissa, se ei ole, kun Strong lukee paperista sellaisia repliikkejä kuin "olen kyllästynyt huoriin, tahtoisin jo syvemmän suhteen". Strong ja kumppanit ovat peruskonnia, joiden ainoissa viihdyttävissä kohtauksissa Gleeson on läsnä.

Tunnelma on pohjavireeltään raukean arkipäiväinen, mikä kehystää asiallisesti Gleesonin temppuilun. Muuta keksimällä keksittyä vääntämistä ja ylinäyttelyä kriitikot eivät sietäisi, jos pääosassa olisi Adam Sandler. Se on jonkinsortin kesto- ja/tai sisäpiirivitsi, että Irlannissa osataan englantia huonommin kuin Suomessa. Eräs poliisi kysyy toiselta, mitä mafiapiireissä tarkoitetaan sanalla "likvidointi"? Hän kenties kyllä arvasi, että se tarkoittaa tappamista, mutta kun hän sitä vielä ihmetteli, että tosiaanko mafia tekee uhreista nestettä? Oo ho hoo! Hah hah köh röh?! Dialogi on sitä mitä odotan elokuvalta Salatut Elämät - The Movie, Gleeson nyt vain osaa tehdä sillä jotakin.

Jo Gleesonin aksentti viehättää. Se on teoriassa mahdollista, etten ymmärtänyt kaikkea huumoria kieli- ja aksenttiosastolta, mutta mietittyäni sitä minkä ymmärsin, teen oppineen arvauksen: The Guard on kikatusleffa herkästi provosoituville, joiden huumorintajua katu-uskottava perseily hivelee hellemmin kuin jenkkityylinen pelleily ja palopuheet kyläyhteisön edessä. Molemmista huonouden lajeista nautintoa saavana hyypiönä pidin The Guardista yhtä paljon kuin Sandlerin elokuvista keskimäärin. Tätä voi suositella tällaisten ystäville heti kun tämä tulee telkkarista jos telkkarista ei tule mitään muuta.