Vuonna 1941 suomalaisamerikkalaiset erikoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle taistellakseen zombeja vastaan saksalaisessa bunkkerissa. Suosittelen lukemaan tuon lauseen pari kertaa.

War of the Dead - Stone's War on liettualainen elokuva, joka kuvattiin 2007. Jo vuosia sitten suomalainen ohjaaja Marko Mäkilaakso kertoi sen olevan raskasta, kun omaa esikoisohjausta ei teattereihin saada. "Tämä projekti on kirottu", sanoi Mäkilaakso. "Ja puhdasta sontaa ruiskittuna kaikkialle paitsi pönttöön", sanon minä. Näin juuri kammottavan kuvan anuksesta, koska luin Wikipediaa, koska tahdoin keksiä jotakin nokkelaa sanottavaa peräpukamista, jollaisia aiheuttaa vuoden todennäköisesti laaduttomin elokuvateatterielokuva. Ainakin heräsin. Leffan aikana hymähdin, kun laiskanturpea amerikkalainen sankarikapteeni Stone ryhtyi nyrkkeilemään loppuvastuszombien kanssa, mutta tähän jäi viihtyminen.

Jenkit ja jussit siis kaveeraavat toisen maailmansodan aikana ja on zombejakin. Miljöönä on metsä. Tarina ja hahmot olivat hyvin pitkälti tässä. Leffa koostuu puoliksi kuvamateriaalista ja puoliksi mustasta. Toiminta on heilumista. Mitä tapahtuu? Kuka on kukin? Miksi?

Surkeimmatkin elokuvatukset yleensä oivaltavat, että mikäli kaksi kansaa tekee yhteistyötä, asia on vähintäänkin HUO-MI-OI-TA-VA. Jos ruotsalaiset ja ranskalaiset muodostavat epävakaan allianssin, anna minulle kohtaus, jossa ranskalainen nauraa ho ho hoo merde au revoir, jolloin ruotsalainen kimittää, että tuo se sitten on neitimäinen kieli, dö din jävla fitta. Stereotypiat eivät ole suositeltava juttu, mutta niiden avulla tyhmätkin leffat voivat selkeyttää tilannetta hitusen. Pari Vares-näyttelijää ainakin ovat suomalaisia, mutta suusta ei pääse pientä perkelettäkään vaikka zombie imuttaisi. Kun imuttaa, kameramies sätkii niin että on toisinaan mahdotonta tietää kuka on zombie.

Alkupuolen piereksinnässä selvää on, että toiset ampuvat oikealta vasemmalle ja toiset vasemmalta oikealla. Harvennusten jälkeen, puolivälin tienoilla eloonjääneisiin on mahdollista muodostaa alustava side, jonka pitäisi muodostua ensi minuuteilla. Tuolloin suljin silmäni pitkäksi toviksi, jotta elokuvaa olisi helpompi analysoida. Äänimaailmaa voidaan kutsua äänimaailmaksi. Tunnelmaa pyritään rakentamaan käsikirjan mukaan. Hahmojen aksentit ovat erilaisia. Mielikuvitusta käyttäen onnistuin melkein kuvittelemaan, että tätä voisi katsoakin.

Zombieiden salaisuutta ns. tutkitaan ikään kuin tutkittavaa olisi. Kun sankari hypistelee outoa esinettä hylätyssä bunkkerissa, asiantuntijan mieleen saattavat palautua vaikkapa mystiset Resident Evil -pelit. Millään ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, ei mihinkään tuntemaani zombietuotteeseen verrattuna mukaanlaskien Plant vs. Zombies. Elokuvassa kävellään eteenpäin ammuskellen minne sattuu, jolloin luvassa on kömpelö leikkaus pahikseen, johon osuu. Zombiet eivät harrasta zombiemaisia suolenpätkätemppuja, vaan pam pam ja painia piisaa kunnes joku keksii turvautua tähän loppuratkaisuun. War of the Dead ei ole edes hilsettä aidon käsikirjoittajan päästä.

Jos yksityiskohtia eritellään, niin muutaman kohtauksen valaistus kenties on samalla tapaa viehättävän ylitseampuvaa kuin esikuvissa. Muutama stuntti (tai tietokoneella tehty stuntti) ajaa asiansa. Muutamat näyttelijöiden vilauttamat ilmeet ovat moitteettoman kiihkeitä. Mutta sanonpa, että kun seuraavan kerran näen pilalle leikatun, kyvyttömästi kuvatun, kameran ilman syytä vinoon asettavan toimintaleffan, minä tulen olemaan armollinen ja toteamaan, ettei ohjaaja sentään "tee mäkilaaksoja". Mäkilaakso on sietämätön kuin Uwe Boll oli uransa alkuaikoina. Luulin että meillä on sopimus ja tällaiset ulostetaan suoraan DVD:lle, jotta elokuvia takakannen perusteella vuokraavilla on jännää kuin venäläistä rulettia pelattaessa. War of the Dead on luoti.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa