Poikani Kevin
Ensi-ilta: | 20.04.2012 |
Genre: | Draama, Kauhu, Trilleri |
Ikäraja: | 16 |
Mitä äiti voi tehdä? Pikkuasioita. Kuri voisi olla kovempaa. Kevin kuitenkin on sen tason Damien, että hänet olisi pitänyt kouluttaa Dexterin tyylillä tai hukuttaa pyhään veteen. Äiteen elämä kosahtaa jo kun helvetinsikiö tussusta tusahtaa. Vauva karjuu. Äiti yrittää kestää ja luoda sidettä. Jo varhain Kevin vaikuttaa nauttivan äidin rääkkäämisestä ja pöllöisänsä John C. Reillyn manipuloinnista. Pojasta kasvaa yhteiskuntakritiikkiä suoltava nihilisti, joka uskoo näkevänsä asiat selkeästi, koska häneltä puuttuu osa kyvystä nähdä. Poikaa ja äitiä vertaillaan selkein tempuin. Vaikka äiti on kylmäkiskoinen, hän on inhimillinen, joten Kevin näyttäytyy korostetun saatanallisena. Hetket, joina alati hukassa oleva nainen luulee pelkojensa olevan turhia, särkevät sydämen.
Jos jo vauvan huuto on liikaa, henkisiä ongelmia on äidilläkin. Kevin on jumiutumisen tunteen manifestaatio, raju symboli perheenlisäyksen varjopuolista. Elokuvaa ei katsota odottaen "tapahtumia". Rakenne on rikottu. Äidin matkaa seurataan ennen ja jälkeen "tapahtuman". Rinnastukset eri aikojen välillä ovat suoraviivaisia. Kaiken kokenut nainen muistelee ahdistuessaan, kuinka aiemminkin ahdisti. Nerokkaampaa on muun muassa se, että Kevinin pikkusiskolla on silmälappu elokuvan alussa, mutta ei kohtauksissa keskivaiheilla. Hui! Harvat tuntevat murhaajia, mutta moni meistä on pelännyt, mitä epävakaa tuttava tekee itselleen tai muille vaikkapa juopotellessaan. Sen sukuista pelkoa aktivoi Poikani Kevin; todellinen kauhuelokuva.
Henkinen väkivalta voi olla fyysistä julmempaa. Uhri jää epävarmuuden tilaan todisteita vailla. Swinton lahjakkaasti tuo ilmi tapoja olla hukassa: hän pitää aikahypyt ymmärrettävinä. Tämä naaras on erikoinen jo kasvojensa luuston vuoksi, olematta kliseiden kärjistymä kuten turbohuuli Angelina Jolie. Swinton taipuu kiehtovan uskottavasti mm. ylimieliseksi leidiksi, kun elämä jotenkin sujuu, ja sääliä herättäväksi kassialmaksi, joka pelkää varjojakin. Elokuva ei selittele paljoa. Keskustelut ja monologit ovat hyvin lyhyitä. Swintonin kasvot kertovat kaiken. Öh, huomasin tavallaan taputtavani, kirjoitettuani tuon lauseen, miettiessäni seuraavaa. Huimaa, Tilda.
Käsite "musta huumori" oikeuttaa kärjistykset. Eräässä julisteessa sikiöllä on sarvet. Mikä on huumoria, sitä saa arvailla. Joskus musiikki on tarpeettoman hilpeää ja niin päin pois. Kun pehmoisi ja nuori Kevin pelaavat Nintendolla, Kevin huutaa: "kuole, kuole". Tuota en kutsuisi oivaltavaksi huumoriksi. Kriittinen löytää lievästi löysiä sessioita. Elokuvaa katsotaan, koska se lupaa syventää sitä, mistä arvasimme jo olennaisimman. Leffa on sopivan pitkä - mutta juu, jos se välttämättä haluaisi, se saisi olla pari minuuttia tiiviimpi! Turhiksi en väitä tyyniä hetkiä, joita teini-Keviniä näyttelevä ällön perverssi Enra Miller tarvitsee päästäkseen ihon alle. Kevin ei ole uskottava hahmo, mutta aitoja ajatuksia ja tuntemuksia elokuva jättää rajusti ravisteltuaan.
Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa
Keskustelut (5 viestiä)
19.04.2012 klo 20.24
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
19.04.2012 klo 20.49
Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Offtopic : olisi kiva kun noi trailerit ei käynnistyisi automaattisesti. Monilla on "mokkula" sun muu huono kaista käytössä.
Näitä trailereita käytetään kosmisista talouspoliittisista syistä. En minäkään niiden suuri fani ole. Kahteen kohtaan on lisättävä koodi, jotta ne pysyvät mykistettyinä (toivottavasti kaikilla selaimilla).
20.04.2012 klo 01.12
20.04.2012 klo 03.03
"Kevin ei ole uskottava hahmo, mutta aitoja ajatuksia ja tuntemuksia elokuva jättää rajusti ravisteltuaan."
Suurin ongelmani koko leffan kanssa oli Kevinin hahmon yksiulotteisuus ja siksi pitkään pohdinkin pidinkö koko leffasta. Näyttelijäsuoritus ja tunnelataus tekivät kuitenkin tästä aika mainion leffan, vaikken ihan heti em. painostavan tunnelman vuoksi varmaan santsaisikaan.
20.04.2012 klo 18.57